Voiko lehmistä tai sioista tarttua jokin tauti penikseen, jos niiden kanssa puuhailee?
Kirvelee
Maajussi_72
2248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lehmien ja sikojen kanssa puuhailusta harvemmin tarttuu tauteja penikseen, sillä navetassa käytetään nykyään asianmukaisia suojavarusteita lantaa luotaessa ja eläimiä käsiteltäessä. Edes sikalanhoitajan kotona ei enää sian haju tunnu.
Maajussitkin osaavat pestä kätensä ennen kusella käymistä, joten käsistä ei penikseen navetan tauteja pääse tarttumaan. Jos käsiään ei pese ennen penikseensä koskemista niin lannasta peräisin olevat bakteeritulehdukset esinahan alla ovat toki mahdollisia. Lantapölystä sellaista ei pitäisi päästä tapahtumaan juuri suojavarusteiden ansiosta.
Navetan puhdistuksessa käytettävät kemikaalit saattavat aiheuttaa allergista ihottumaa, jota voi ilmetä myös peniksessä.
Tarkitin lähinnä sitä jos on yhdynnässä lehmän tai sian kanssa. En siis väitä että itse olisin ollut, mutta naapurin isäntä on ilmeisesti ollut.