Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta on jäämässä eläkkeelle 60 (kuusikymmentä)-vuotiaana. Onko eläköitymisikä sopiva, jopa kannustava? Ja voidaanko tällaisesta yksittäistapauksesta johtaa mitään mielipidettä mihinkään?
Mitäs jäbä tästä?
ironcurtain
11145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kauppalehti listasi taannoin usemman yritysjohtajan eläkkeellelähtiän. Pääosin se oli 60 vuotta. 63 vuoteen tai yli työtä tekevien johtajien määrä oli kovin vähäinen siinä vertailussa. Taisi olla yksi. Mm. EK:n puheen johtaja ja rautaruukin johtaja lähtee sopimuksensa mukaisesti eläkkeelle ennen 63 vuoden ikää. Tästä huolimatta EK on ollut suureen ääneen vaatimassa eläkeiän alarajan nostamista.
Nämä yritysjohtajat vaativat duunareilta pitempiä työuria, mutta ovat jatkuvasti itse esimerkkejä työurien lyhentämisestä. Ei siis kovin uskottavaa ole heidän huutonsa. 13.käsky: Älä tee niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon. Tarkempaa tietoa asiasta löytyy vuorineuvoston saarnasta, jakeita joka päivältä.
On niin kovaa hommaa, että pojat ovat hyvin eläkkeensä ansainneet.
Hyviä eläkepäiviä vaan kunnon johtajille.
Minuakin periaatteessa ärsyttää näiden leipäpappien jargoni, jossa muilta vaaditaan enemmän mihin itse halutaan sitoutua. Korkeapalkkaiset yritysjohtajat saavat moninkertaista palkkaa vastuusta verrattuna pienipalkkaiseen. Eläkkeetkin ovat huippujohtajilla moninkertaisia keskivertopalkollisen palkkaan nähden, samoin kädenpuristukset ja laukeavat optiot. Ehkä Suomen palkkoihin sidottu avokätinen eläkepalkitsevuus ruokkii suomalaisten johtajien ennenaikaista eläköitymistä. Johtajat tuskin huutavat eläkekaton perään? Mikseivät suomalaiset tasavaltalaiset huuda oikeutta äänekkäämmin? (Ole sinä töissä pidempään, minä lähden kalaan vähän kauemmaksi)?
.kasvava voimavara varsinkin punikeilla kun ei itse pystytä niin kadehditaan sellaisia ,jotka pystyy se on tuttua kymmenien vuosien ajalta työmailla.
Suhteellisuuskysymyksissä ei kateudela ole mitääm sijaa. Moninkertaisuus ei nyt vain ole suhteellista.
vaadiataan vaan eläkeiän laskua, 55-vuotta olisi sopiva. Vai mitä "työmies"?
..eläkkeelle lähdetä itse olen kohta 65 vuotta ja en missään tapauksessa halua vielä eläkkeelle kun terveyttä riittää kun sitä hoitaa kuntoilemalla.
olet varmaan aika yksinkertaisia ja vaarattomia hommia tekemässä. Muuten voisi olla huolissaan, kun katsoo kirjoituksesi tasoa.
Lukaisin MPP:n kommentin ja sinun vastineesi. Vastaan samalla niihinkin.
Tämmöinen sopivuusvertailu on samaa kuin verrattaisi kirjanpitäjän ja päiväkodin lastenhoitajan eläkeikiä. Kyllä jatkossakin täytyy ottaa huomioon, mitä työssä tehdään ja määritellään eläkeikä sen mukaan. Jos pokasahametsureita edelleen olisi, niin heille kuuluisi aika alhainen eläkeikä, kun heistä ei moni tainnut aikanaan edes elää niin vanbhaksi, että olisi päässyt nauttimaan kansaneläkettä 65 täytettyään.
Mitä johtajiin tulee, niin ei kannata vähätellä sitä, etteikö se työ olisi aika rankkaa. Johtajanhan on saatava aikaan se, että firman tavoitteet toteutuvat muiden ihmisten kuin johtajan oman työpanoksen kautta. Mulla oli aikanani vain 28 suoraa alaista ja tavoitteetkin aika kevyet, mutta sen rankempaa aikaa en muista, kun pieni taantuma teki mahdottomaksi tavoitteiden saavuttamisen ja jouduin sanomaan kolme ihmistä irti "tuotannollisten ja taloudellisten syiden" tähden. Multa meinasi mennä terveys. En saanut nukutuksi. Murehdin noiden ihmisten elämää enemmän kuin omaani. Pomo haukkui minut joka päivä siitä, etten saanut mitään aikaan ryhmäni kanssa. Näillä pienillä kokemuksilla en menisi väittämään johtajien vastuita pieniksi enkä työtä helpoksi.
Mitä aikaiseen eläkkeellelähtöön muuten tulee, niin ainahan työsopimuksessa voi sopia muusta kuin siitä, mitä laki sanoo. Ei se mikään johtajien yksinoikeus ole. Jos isojen firmojen toimitusjohtajia lähtee eläkkeelle kuuskymppisinä, niin he ovat siihen saaneet luvan firmojensa hallituksilta, jotka taas ovat vastuussa omistajille, eli yhtiökokoukselle.
Ei sellaista johtajaa, joka on korvaamaton, päästetä firmasta pois, ja korvaamattomuuden voi testata panemalla sormen vesilasiin. kun sormen ottaa pois vedestä, niin siihen jää kuoppa, jos olet korvaamaton.
Moni firma muuten kaipaa aina aika ajoin uudistumista ja johtoon on kasvatettu tj:n lähimpiä alaisia. Jos pomo notkuu firmassa liian pitkään, voi isompi vahinko tulla siitä, että urallaan etenemistä odottava seuraava porras hakeutuu tekemään uraansa muualla, misssä firma menettää kaiken sen, mitä johtaja on seuraajiensa valmentamiseen panostanut.
Johtaminen on asia, jonka yksinkertaistaminen, yleistäminen ja popularisointi teidän kummankin edellä tekemällä tavalla, kertoo vain sen, että te kumpikaan ette edes halua puhua asiasta, vaan asian vierestä.
Työeläkeiän alarajan nostamisella ei nimittäin keneltäkään poisteta mitään mahdollisuuksia lähteä eläkkeelle aikaisemmin, jos siihen on olemassa jokin selvä syy.
Näitä johdon sopimuksia varhaiseläkkeestä ei ole tehty sen tuloksena, että johtajat ovat stressaantuneet yms. Ne on tehty jo työsopimusta laadittaessa.
Tunnut puoltavan nyt yleisen eläkeiän sijasta erityisiä, työn laadun huomiovia eläkeratkaisuja. Tämä alkaa jo kuulostaa mielenkiintoiselta, sillä itsekin ole pyrkinyt tuomaan esiin sen, että monissa ammateissa ikääntyminen voi olla työturvallisuus- ja asiakasriski. Varhaisen eläköitymisen taustallahan on juuri se, että on hyviä syitä lähteä ennen aikojaan eläkkeelle. Näitä ovat ennen muuta terveydelliset syyt ja se, että ikääntyneitä syrjitään työelämässä eli heillä on vaikeuksia saada työtä mahdollisessa lomautus- ja irtisanomistilanteessa, kun otetaan vielä huomioon, että irtisanomisen riski on heidän kohdallaan kaikkein korkein. Tämä lienee ihan tilastollinen fakta. Niillä aloilla, joissa työ on henkisesti ja fyysisesti kevyempää eikä irtisanomisriski ole kovin suurin, viihdytään työssä kaikkein pisimpään.
Mutta onhan se jo eteenpäin menoa, kun ymmärrät edes näiden johtajien kautta, että voi olla hyviä perusteita lähteä varhaiseläkkeelle.
Mutkikkaaksi asian tekee johtajien osalta se, että he ymmärtävät itsellään olevan syitä varhaiseläkkeeseen, mutta eivät tunnu hyväksyvän sitä, että muillakin voi olla tällaisia vähintään yhtä hyviä syitä. Sen vuoksi on outoa, että he eivät pyri antamaan omakohtaista esimerkkiä työuran pidentämisessä. Jos heistä ei ole enää johtajaksi, voisivathan he jatkaa yrityksissä vaikkapa jonkinlaisina asiantuntijoina tai palata hissipojiksi, kun aikanaan pidettiin mahdollisena edetä hissipojasta johtajaksi, niin kai se päinvastainen eteneminen olisi vieläkin helpompaa. Siis johtajasta hissipojaksi. Työnantajapuolellahan on aina oltu sitä mieltä, ettei entisen ammatin pitäisi olla esteenä ottaa vastaan täysin toisentyyppinen työ.
Puhutaan nyt siis asiasta, kun sinä jätit noteeraamatta tämän "tee niin kuin minä sanon eikä niin kuin minä teen" -filosofian. Onko siis kovin uskottavaa vaatia muilta sitä, mihin ei itse halua sitoutua?
Johtajat sopivat eläkkeestään yrityksen hallituksen, eli omistajan edustajien kanssa. Sopimisessa on aina kaksi osapuolta. Kykeneviä ja päteviä johtajia on vähän, mikä on huono juttu Suomen kannalta.
Yksilöllisiä ja ammattikohtaisia eläkkeitä en ole koskaan vastustanut, mutta keskustelua on käyty vain yleisestä eläkeiästä. Eläkkeellä oleva vaimoni, vasta 65, on taas päiväkodissa tuuraamassa ja valittaa iltaisin, että kurahaalarien riisuminen ja pukeminen on rankkaa hommaa, kun sormissa alkaa jo olla nivelrikkoja. Vastaavia asioita on monissa, monissa ammateissa, mutta ei se siihen vaikuta, mikä yleinen eläkeikä on. Ainahan siitä voi tehdä alakohtaisia poikkeuksia.
Ikääntyneiden syrjiminen alkoi jo 80-luvun alussa, kun Suomi alkoi siirtyä kohti markkinataloutta ja vanhoja suljetun talouden linnakkeita alkoi kaatua. Silloin aloitettiin myös eläkelakien rukkaaminen niin, ettei työttömyys olisi haitannut Koiviston ja Sorsan yhteishallintoa. Perudsteita lähteä (tai panna) varhaiseläkkeelle on aika monia. 15 vuoden kuluttua ollaan kuitenkin liemessä, jos työurat eivät pitene.
Johtajien ei jatkossa välttämättä tarvitse ruveta hissipojiksi. Heille on käyttöä hallitustasollakin. Muille ikääntyville duunareillekin löytyy ihan takuulla mielenkiintoisia työuria vaikkapa nuorten ja uusien duunareiden sisäänajamisessa. Työhän ei enää ole pelkkää ahtaamista tai bussin kuskaamista, vaan vaativampaa palveluduunia tulevaisuudessa.
Miksi muuten syyttelet minua yksipuolisesta ajattelusta, vaikka itse olet siitä parempi esimerkki?