HYVÄ KATI

Rusi perää Supolta selvityksiä Stasi-vakoilusta
30.3.2010 18:33
A A STT

Itä-Saksan vakoilujärjestö Stasin toimijaksi aiheettomasti epäilyjen kohteena ollut suurlähettiläs Alpo Rusi on tehnyt tutkintapyynnön Suomen suojelupoliisin toiminnasta.

Rusi katsoo Supon syyllistyneen rikokseen, kun se jätti nykyisin SAK:n viestintäpäällikkönä toimivaa Riitta Juntusta koskevan tutkinnan aloittamatta vuonna 2002. Rusin mukaan mediassa oli tuotu esille Juntusta koskevia tietoja, joiden perusteella olisi ollut syytä epäillä Juntusen syyllistyneen jopa törkeään vakoiluun.


Asiasta kertoi kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset. Sen mukaan Rusi on tehnyt oikeuskanslerille tutkinta- ja toimenpidepyynnön suojelupoliisin toimista koskien Stasille 1979–1985 töitä tehnyttä "Katia".

Alpo Rusin mielestä Supo käytti virka-asemaansa väärin, kun se aloitti tutkinnan hänestä, mutta jätti sen suorittamatta Juntusen kohdalla.

Verkkouutisten tietojen mukaan "Katin" tapauksessa on tullut äsken esiin uutta materiaalia. Rusin kantelun mukaan kyse oli "kovasta vakoilusta" Stasin radiotiedustelun ja vastavakoilun osastolla HA III.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HYVÄ SAK! kirjoitti:

Rusi perää Supolta selvityksiä Stasi-vakoilusta
30.3.2010 18:33
A A STT

Itä-Saksan vakoilujärjestö Stasin toimijaksi aiheettomasti epäilyjen kohteena ollut suurlähettiläs Alpo Rusi on tehnyt tutkintapyynnön Suomen suojelupoliisin toiminnasta.

Rusi katsoo Supon syyllistyneen rikokseen, kun se jätti nykyisin SAK:n viestintäpäällikkönä toimivaa Riitta Juntusta koskevan tutkinnan aloittamatta vuonna 2002. Rusin mukaan mediassa oli tuotu esille Juntusta koskevia tietoja, joiden perusteella olisi ollut syytä epäillä Juntusen syyllistyneen jopa törkeään vakoiluun.


Asiasta kertoi kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset. Sen mukaan Rusi on tehnyt oikeuskanslerille tutkinta- ja toimenpidepyynnön suojelupoliisin toimista koskien Stasille 1979–1985 töitä tehnyttä "Katia".

Alpo Rusin mielestä Supo käytti virka-asemaansa väärin, kun se aloitti tutkinnan hänestä, mutta jätti sen suorittamatta Juntusen kohdalla.

Verkkouutisten tietojen mukaan "Katin" tapauksessa on tullut äsken esiin uutta materiaalia. Rusin kantelun mukaan kyse oli "kovasta vakoilusta" Stasin radiotiedustelun ja vastavakoilun osastolla HA III.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu