Onko mulla jonkin sortin syömisongelma

Syömisongelmat alkavat helposti jo siitä, että syömisiin alkaa kiinnittää liikaa huomiota. Enää ei ajattelekaan, että "onpas mulla kova nälkä. Syönpäs mahani täyteen." Sen sijaan alkaa vain laskeskella, mitä voi syödä lihomatta ja vertailla kalori- ja rasvapitoisuuksia yms. Syömisestä tulee siis ikään kuin vaihtokauppaa.

On aivan mahdollista, että sinulla on jokin orastava syömishäiriö. Suosittelen sinun ottamaan järjen käteen. Se on aina vain vaikeampaa, mitä myöhemmäksi mennään. Monilla ihmisillähän pitkään jatkunut sh kroonistuu, eikä koko loppuelämään enää muuta mahdukkaan.

Syömishäiriöinen saattaa monesti olla jopa ylpeä sh:staan. Ulkopuolisten mielestä puolestaan Auschwitzilta karanneen näköinen anorektikko on lähinnä säälittävä ja surkea näky, kauneudesta on turha edes puhuakaan. Syömishäröily on kaiken lisäksi todella itsekästä. Se aiheuttaa häröilijän lähimmäisille aivan hirveitä tuskia, etenkin vanhemmille, jotka alkavat heti ajatella epäonnistuneensa vanhempina.

Neuvoisin sua luopumaan niistä karkeista ja siirtymään kunnonruokaan. Sitä voi syödä huoletta ilman lihomisen pelkoa. Herkuttelu on tietty myös salittua ja suositeltavaa. Herkutkaan eivät ole tietty mistään muusta pois.

Mieti tarkkaan, että haluatko elää loppuelämäsi syömishäiriön epätodellisessa onnellisuuden illuusiossa, vaiko elää onnellisen ja täysillä eletyn elämän. Kukaan muu ei voi tätä valintaa tehdä kuin sinä itse. Itse sairastin pitkään syömishäiriötä, ja päädyin siihen ratkaisuun, että en halua olla se varoittava esimerkki syömishäiriöön kuolleesta stereotypisesta nuoresta.

Miksi kuluttaa turhaa aikaa jonkun niin primitiivisen toiminnon kuin syömisen kanssa? Sitäpaitsi, eikö elämä ole nauttimista varten? Miksi me täällä ylipäänsä edes olisimme, jos ainoa tarkoituksemme olisi suorittaa?

Hyvää jatkoa ja jaksamisia sulle :F

Olen sitä mieltä, että silloin on syömisongelma jos itse epäilee sitä. Siinä vaiheessa syöminen on alkanut jo vaikeuttaa elämään. Ja vaikka sanotaan että jotkut syömishäiriöiset eivät myönnä ongelmaansa, kyllä niilläkin on päässään epäilys siitä että tää ei nyt oo normaalia. Eihän sitä muuten osais tehdä juttuja salaa jne.