Saako työtön "alennusta" mistään?

Mietin, saako Tampereen alueella mistään palveluista alennusta jos on työttömänä. Katselin juuri että yksi uimahallireissu (aikuinen ja kaksi lasta) maksaa 11e tai bussikortilla maksettaessa 8,30e, plus ne bussimaksut hallille päästäksemme! Tuo on mielestäni törkeän hintaista, eipä tule lähdettyä uimahalliin lasten kanssa kovin usein.

Onko missään listaa palveluista joista voi saada työttömänä alennusta, vai onko edes olemassa sellaisia palveluita? En todellakaan ole omasta tahdostani työtön tai mikään sosiaalipummi, on vaan rahat aika vähissä.
234351
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Minusta on väärin, että annetaan alennusta esim. julkisista palveluista sen perusteella, että kuuluu tiettyyn ryhmään, on esimerkiksi työtön tai eläkeläinen. Näin siksi, että toinen työtön voi saada elämmiseensä 400 euroa kuukaudessa ja toinen 1000 euroa. Eläkeläisillä erot voivat olla vielä suurempia. Mielestäni pitäisi antaa alennusta sen perusteella, että kuinka paljon sitä rahaa jää käyttöön ja ottaa talouden kokokin huomioon. Esimerkiksi opiskelija voi joutua tulemaan toimeen vielä 400 euroa vähemmälläkin kuukauden. Missä on tasa-arvo?

Äänestä
  • Opiskelijat saavat ryhmänä kaikista eniten alennuksia. Kun otetaan huomioon edullinen lämmin lounas, alennukset matkoista ja useista liikkeistä, niin kyllä opintotuet ilman lainaakin menevät työttömyysturvan tasolle, jos muita tukia ei oteta huomioon. Niin ja sitä lainaa saa valtion takaamana, kukaan muu ei saa paitsi alle 40-vuotiaat pienen osan asuntolainaan. Tasa-arvoa ei ole monessa muussakaan asiassa. Mitenpäs otat huomioon nettotulot, kun asumiskustannukset vaihtelevat ja muuttuvat yms.

    Äänestä

  • Nimi Erkki kirjoitti:

    Opiskelijat saavat ryhmänä kaikista eniten alennuksia. Kun otetaan huomioon edullinen lämmin lounas, alennukset matkoista ja useista liikkeistä, niin kyllä opintotuet ilman lainaakin menevät työttömyysturvan tasolle, jos muita tukia ei oteta huomioon. Niin ja sitä lainaa saa valtion takaamana, kukaan muu ei saa paitsi alle 40-vuotiaat pienen osan asuntolainaan. Tasa-arvoa ei ole monessa muussakaan asiassa. Mitenpäs otat huomioon nettotulot, kun asumiskustannukset vaihtelevat ja muuttuvat yms.

    Avomieheni on juuri valmistunut ja on tällä hetkellä työtön. Hänellä on pienin mahdollinen työttömyysturva ja itse opiskelen. Alennukset kouluruoasta, bussista ja junista huomioon ottaen, opiskelijalle jää n. 450 euroa vähemmän käteen kuin työttömälle, kun kummankin asumistuki on sama.

    Opintolainaa en tässä laskenut tueksi, koska sen joutuu maksamaan takaisin korkojen kera heti kun on valmistunut.

    Äänestä

  • Nimi Erkki kirjoitti:

    Opiskelijat saavat ryhmänä kaikista eniten alennuksia. Kun otetaan huomioon edullinen lämmin lounas, alennukset matkoista ja useista liikkeistä, niin kyllä opintotuet ilman lainaakin menevät työttömyysturvan tasolle, jos muita tukia ei oteta huomioon. Niin ja sitä lainaa saa valtion takaamana, kukaan muu ei saa paitsi alle 40-vuotiaat pienen osan asuntolainaan. Tasa-arvoa ei ole monessa muussakaan asiassa. Mitenpäs otat huomioon nettotulot, kun asumiskustannukset vaihtelevat ja muuttuvat yms.

    Itse olen opiskelija ja minulla ei ole varaa käydä syömässä koulussa. Yksi ateria koulussa maksaa yhtä paljon kuin minulla on varattu rahaa koko päiväksi. Ja yhdellä aterialla ei elää, pitäisi syödä myös aamupala ja iltapala.

    Äänestä

  • sori vaan kirjoitti:

    Itse olen opiskelija ja minulla ei ole varaa käydä syömässä koulussa. Yksi ateria koulussa maksaa yhtä paljon kuin minulla on varattu rahaa koko päiväksi. Ja yhdellä aterialla ei elää, pitäisi syödä myös aamupala ja iltapala.

    Eikö kannattaisi nuorten kertoa viestiä päättäjille tai tehdä asioille jtkn , käy kelassa kts. minne rahat valuvat , näet sen heti ovelta , ei se sen monimutkaisempaa ole .

    Äänestä

"saako Tampereen alueella mistään palveluista alennusta jos on työttömänä?"

Tampereen työväenopisto:

"Työttömät saavat 50 % alennuksen kurssimaksuista hakemalla opintoseteliavustusta. Jokaisesta kurssista täytetään erillinen lomake. Hakemuslomakkeita on saatavissa toimistosta tai tulosta tästä pdf-muodossa oleva hakemuslomake. Hakemukseen liitetään kopio työttömyyskassan tai Kelan viimeisestä maksutositteesta tai tosite on näytettävä hakemusta toimistoon jätettäessä. Kurssin kohdalla on maininta, jos alennusta ei myönnetä"

http://www.tampere.fi/top/opisto.html

+ ainakin Serlachius-museot:

http://www.serlachius.fi/index.php?k=5523

Äänestä
  • Jos työtön menee työväenopiston kursseille, niin lakkautetaanko työttömyysrahat?

    Itse kävin avoimen yliopiston kursseilla iltaisin, mutta työvoimatoimiston mukaan, en ollut enää kokopäiväinen työtön ja tuet lakkautettiin, menin sossuun niin siellä vähennettiin 40% toimeentulotuesta, kun omasta syystä menetin työttömyysrahat.

    Äänestä

Tampere-talon eri esityksiin on olemassa työttämien hinta. Joku muukin oli mielessä, mutta unodin sen. :D

Äänestä

Kuinkahan moni uimahallissa kävijä lopulta maksaa omilla varoillaan lippunsa. Ehkä muutama eläkeläinen, mutta varsin useat hyvätuloiset saavat uimahallilippunsa jollakin työpaikkaetuisuudella. Mutta työttömälle himouimarille esim. 5 euron lippu per vuorokausi on liian suuri ; 5 * 20 vrk = 100 euroa (siis 20 vuorokautta kuukaudessa 5 euron hintaan per käynti uimahallissa tekee 100 euroa => n 25% kuukausiansiostaan !!!).

Äänestä

Toimeentulotuen saajalla on niin ikään Tampereella (ja tottakai muuallakin) mahdollisuus saada 150€/henkilö/vuosi harrastusmenoihin, kuten esim. uimahallimaksuihin. Matkoissa Tampereen sossu ei avusta.


http://www.toimeentulotuki.net

Äänestä

Kyllä...nimittäin ihmisarvon alennusta :)

Äänestä
  • Ei täysin arvottomasta voi enää mitään vähentää.

    T:Lawetorder

    Äänestä

Helopsti saa 20% ja jopa 40% alennuksen toimeentulotukeen ellei suostu palkattomiin orjatöihin.

Äänestä

Siksi moni on opiskelijana Yliopistossa jatkuvasti läpielämän, voi olla jatko-opiskelija ja käyttää opiskelijan etuja vielä 40-50 vuotiaana hyväkseen.
Ollaan täällä töissä ihmelty tätä vuosikymmeniä vaikka tulot voivat olla hyvät.

Äänestä
  • Turhaa toivo, heti kun täytät 30v et saa "opiskelijana" edes matkakorttia alennuksella. Koska alennus on vain alle 30vuotiaita tain niitä, joilla on opintotukikuukausia jäljellä. Jos on opintotukikuukauden (50kpl) on käytetty niin joudut maksamaan matkakortista koko hinnan, vaikkei sitä rahaa olisikaan yhtään.

    Äänestä

  • sori vaan kirjoitti:

    Turhaa toivo, heti kun täytät 30v et saa "opiskelijana" edes matkakorttia alennuksella. Koska alennus on vain alle 30vuotiaita tain niitä, joilla on opintotukikuukausia jäljellä. Jos on opintotukikuukauden (50kpl) on käytetty niin joudut maksamaan matkakortista koko hinnan, vaikkei sitä rahaa olisikaan yhtään.

    Se on ihan oikein.

    Äänestä

Tampereella jo vuosia sitten kassa nauroi ivallisesti kun kysyin työttömyysalennuksesta:" meillä ei ole mitään työttömyysalennuksia" (hän nautti selvästi tuon sanoessaan))olihan hän sentään kassatyöntekijä

1Äänestä
  • Eiköhän kassalla oleva henkilö tehnyt vaan ihan normaalisti työtään. Etsit turhaan vastauksesta jotain dramaattisempaa. Työntekijä ei voi sille mitään, jos sinua hävettää olla työtön. Sinä sensijaan kirjoitat ivallisesti hänen olevan kassatyöntekijä. Se kertoo omasta asenteestasi työntekoon yleensä.

    Äänestä

Museoista saa alennusta.

Äänestä
  • Viimeksi savossa käydessäni tuli vajaa 10 paikallista sikaniskaa ryöstämään ja pahoinpitelemään. Onnistuivatkin mutta olivat sen verran reiluja toteuttivat 3 toivettani. Jättivät yhden viinapulloistani minulle, eivät lyöneet hampaisiin ja toisen käden ehjäksi jotta pystyin ottamaan huikkaa siihen asti kunnes joku kutsui ambulanssin paikalle.

    t naapurin masa, savo.

    Äänestä

Kuuluisi olla kaikki ilmaista ja hallitus kustansi tämän. He ovat lisänneet työttömyyttä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uikkari kirjoitti:

Mietin, saako Tampereen alueella mistään palveluista alennusta jos on työttömänä. Katselin juuri että yksi uimahallireissu (aikuinen ja kaksi lasta) maksaa 11e tai bussikortilla maksettaessa 8,30e, plus ne bussimaksut hallille päästäksemme! Tuo on mielestäni törkeän hintaista, eipä tule lähdettyä uimahalliin lasten kanssa kovin usein.

Onko missään listaa palveluista joista voi saada työttömänä alennusta, vai onko edes olemassa sellaisia palveluita? En todellakaan ole omasta tahdostani työtön tai mikään sosiaalipummi, on vaan rahat aika vähissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu