Puhelimella soittaminen!!!

vaikka olisi puhelimessa aamusta iltaan niin se ei auta vaikka soittaisi enemmän.. ehkä kyseessä on sama asia jos laitetaan vaikka jätti hämähäkki naamalle ja eikä tuska hellitä koskaan?

arastus kirjoitti:

vaikka olisi puhelimessa aamusta iltaan niin se ei auta vaikka soittaisi enemmän.. ehkä kyseessä on sama asia jos laitetaan vaikka jätti hämähäkki naamalle ja eikä tuska hellitä koskaan?

Lue lisää

Pelkäsin ennen soittamista todella kovasti. Aloin hikoilemaan, änkyttämään ja sydän hakkasi joka kerta tuhatta ja sataa. Aina kun piti soittaa johonkin, kirjoitin tukisanalistan, josta oli yllättävän iso apu. Viimein aloin saamaan varmuutta, enkä tarvinnut enää listaakaan. Nykyään soittaminen ei enää pelota. Eli harjoitus tekee mestarin :).

423rfwddf kirjoitti:

Pelkäsin ennen soittamista todella kovasti. Aloin hikoilemaan, änkyttämään ja sydän hakkasi joka kerta tuhatta ja sataa. Aina kun piti soittaa johonkin, kirjoitin tukisanalistan, josta oli yllättävän iso apu. Viimein aloin saamaan varmuutta, enkä tarvinnut enää listaakaan. Nykyään soittaminen ei enää pelota. Eli harjoitus tekee mestarin :).

Lue lisää

Tietysti voi olla ettei joillakin tuo vaiva helpota ilman lääkitystä, mutta jos olet ihan perinteisen ujo ja arka harjoitus voi tosiaan auttaa.Tänä vuonna jouduin etsimään itselleni ensimmäisen kesätyöpaikan ja jouduin soittelemaan kymmeniin paikkoihin, yli 50:een yritykseen. Olen jo täysi-ikäinen, joten on todella noloa ettei minulla ole edes mitään työkokemusta. Rupesin soittelemaan koulusta päästyäni ja monena päivänä mietin jo kauhulla sitä että minun pitää iltapäivällä taas soitella tuntemattomille ihmisille vielä tuollaisesta asiasta. Kirjoitin suunnilleen kaikki asiat paperille mitä minun pitäisi sanoa tervehdyksestä ja nimestäni asti... Kaikki tärkeimmät asiat löytyisivät paperilta jos ajatus katkeaisi. Koko ajan meni paremmin vaikka päivän ensimmäinen soitti jännitti aina. Nyt olenkin käynyt jo useassa haastattelussa ja olen suorastaan itsekin ihmetellyt miten nopeasti olen tässä asiassa kehittynyt.

Mulla menee sanat sekaisin ja jalat tärisee. En koskaan vastaa tuntemattomiin numeroihin.

cfvffdgdf kirjoitti:

Mulla menee sanat sekaisin ja jalat tärisee. En koskaan vastaa tuntemattomiin numeroihin.

Mulla ainakin auttoi, kun pakotin vaan itseni soittamaan sillä. Eihän se vastapuoli edes näe sua ja puhelu kestääkin aika vähän...

tjåytkå,å kirjoitti:

Mulla ainakin auttoi, kun pakotin vaan itseni soittamaan sillä. Eihän se vastapuoli edes näe sua ja puhelu kestääkin aika vähän...

Ei se näkymättömyys siinä, vaan se, että ääni alkaa aina värisemään...

Kun minä en ilikkii sannoo puhelun lopuks´semmossii mitä tavalisesti sanottaan, niin minä keksin, jotta sanon jottaa muuta. Minä sanon tuttavilen puhelun lopuks´: "Pannaanko jo?" Se tarkottaa, jotta pannaanko jo luuri kiini, joko lopetettaan? Keksin sen jo sillon kun vielä soitin lankapuhelimela, sanon sen nyttii, vaikka soitan kännykälä. Ja toinen sannnoo siihen : "Pannaan."

Minullakin sama ongelma. Välillä mietin, että minkä takia minulla edes on puhelin kun en sitä juuri koskaan käytä. Kännykkä toimii minulla laskimena ja herätyskellona, puheluita en sillä juurikaan tee. Vanhemmille ja kavereille sentään on helppo soittaa, mutta kaikkia virallisia asioiden hoitoa puhelimella välttelen viimeiseen saakka. Sain vasta tänä syksynä varattua ajan hammaslääkärille, edellisestä käynnistä on ainakin viisi vuotta, huh. Yleensä yritän selvitä lähettämällä sähköposteja, mutta valitettavasti se ei ole käytössä kaikissa virastoissa. Tiestysti kampaajan yms. varaan aina käymällä paikan päällä, en koskaan puhelimessa. Joskus kun työpaikalta tai koulusta yritettiin tavoitella niin välttelin puhelinta ja lähetin myöhemmin sähköpostia, että minua ei kannata tavoitella puhelimella hah. Aika noloa itseasiassa.. Eli välillä en pysty edes vastaamaan puhelimeen, jos joku tuntematon soittaa. Tai jos pakotan itseni soittamaan, pää on ihan tyhjä. Hyvä jos muistan edes omaa nimeäni saati sitten asiaani. Yleensä kirjoitan ylös mitä aion sanoa. Se kuulostaa mekaaniselta, mutta siten ainakin pakollisista puheluista selviää hengissä. Pahinta on se hetki ennen kuin soittaa, sydän hakkaa, kädet hikoilee, pyörryttää ja oksettaa. Ja puhelun jälkeen aina arvioin menikö puhelu pieleen vai ei, mitä virheitä tein. Kuulostiko vastaanottaja tylsistyneeltä/ärsyyntyneeltä yms. En pysty rauhoittumaan kuin vasta jonkun puolen tunnin päästä siitä. Oikeasti olen välillä ollut kade ihmisille, jotka pystyvät soittamaan tuosta vaan. Itse saan valmistautua siihen aina viikkokaupalla. Pahinta on se jos joutuu työpaikalla soittamaan ja kerran olin töissä puhelinmyynnissä. Sanomattakin selvää ettei siitä mitään tullut... Ehkä jossain vaiheessa luovun puhelimesta, sillä nytkin laskut ovat 2-3euron luokkaa joka toinen kuukausi.

Minäkään en rakasta puhelimella soittamista, mutta mieluummin varaan ajan puhelimitse kuin menen sinne paikan päälle tiskille änkyttämään. Se on kauheaa. Tuntuu, että kun oma vuoro tulee, puhe tulee ulos hirveällä vauhdilla ja epäselvästi, jos joutuu vaikka jossain pankissa tai virastossa asioimaan. Mieluummin soittaisin.

Kun joskus olin aspatöissä ja jouduin vastaamaan paljon puhelimeen ja soittamaankin, olin paljon rohkeampi eikä soittaminen enää jännittänyt. Pitäisi taas hakeutua sellaisiin töihin. Aluksi jännitti vastata puhelimeen ja muutenkin kohdata asiakkaita, mutta tosiaan koska oli vaan pakko tehdä sitä, niin jännitys meni ohi.