Arvostettu tiedemies James E. Lovelock sanoo, että maapallon pelastaminen on jo liian myöhäistä. Asiasta kertoo BBC.
Lovelockin mukaan voimme enää vain toivoa, että maapallo pelastaa itse itsensä ilmastonmuutoskatastrofilta. Lovelockin mielestä Maan tulevaisuutta on mahdotonta arvioida. Lovelock ei usko, että ilmasto kehittyy ilmastotieteilijöiden mallinnusten mukaisesti.
Lovelock ennakoi, että maapallon lämpötila ennemminkin sahaa edestakaisin, kuin nousee tasaisesti. Tämä tekee ennustamisesta vaikeaa.
90-vuotias Lovelock tunnetaan parhaiten Gaia-hypoteesistaan, jonka mukaan Maa toimii eräänlaisen superorganismin tavoin, itseään säätelevänä kokonaisuutena.
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/88835-”maapallon-pelastaminen-jo-liian-myohaista”
Vihreä ajattelu ja puolue
5
233
Vastaukset
- Mie vaan
se on tiedetty jo aiemminkin. Tuo turha höösääminen ja rahan keruu ilmasto valehtelulla sais jo loppua.
Niinpä tuo omakin mieli monissa eri asioissa vaan muuttuu ajan oloon. Olin itse aluksi kovasti vihreiden kannalla koska ajattelin että saavat paljon hyvää aikaan, järkiperäistettyä kenties tapaamme elää ympäristössämme ja kun eivät niin kauhean suosittuja ole ollenkaan, eivät saa menemään läpi taas jo aivan liiankin pitkälle meneviä ehdotuksiaan (näkökulmastani katsoen,tottakai).
Yhdessä vaiheessa hirvitti kovat hinnat luomutuotteissa, mutta nyt ei nekään enää kauheasti,ostan sen mitä voin ja katson hyväksi kukkaroni sisällön huomioon ottaen minä kun en mielelläni täytä itseäni kovilla säilöntä ja lisäaineilla. Kun mietin esimerkiksi jätekäsittelyä ja uusiokäyttöä yms. niin näen ne hyvinä asioina.
En myöskään pidä siitä että luonnossa liikkuessani näen ympäristössäni paljon sellaista jotka kuuluisivat jäteastioihin ja rumentavat näkymiä, riittää nuo "luonnonlannat" ihan jo siellä.
Vaikken kaikkea itse näe, olen iloinen siitä että maailmassa on yhä paljon eri kasvi- ja eläinlajeja vaikka emme kaikkia niitä kokisi tarvitsevammekaan.
Mielestäni on sangen tervettä ja terveen itsekästä pyrkiä sellaiseen tuotantoon joka olisi hyväksi elämälle ja sen laadulle, jatkuvuuden puolesta, tulevillekin sukupuolille. Elämä on sellainen kummajainen että kynsin ja hampain siitä tahtoo pitää kiinni niin kauan kuin henki pihisee!
Nykyisin ajattelen että luonnosta välittäminen liittyy muihinkin puolueohjelmiin.
No, mitä näitä enempää jaarittelemaan, viikonkaan kuluttua en olisi kuin puolessavälissä, huoh..
ja ketä nyt nämäkään niin kiinnostaa nämä munkin pulinat vaikka ajatus olisikin kuinka hyvä joidenkin muidenkin mielestä :)- Etelän blondi
Uskonasioita, niitäpä hyvinkin paitsi johtavat uskontomme ovat johtaneet ihmisiä harhaan tarinoillaan tavallaan. Kyseessä on aina ollut paljon lyhyempi sanoma: Minä olen Jumala älä pidä muita jumalia. Eli tarkoitan sanoa, että ei ole ketään muuta ketä tästä meidän maapallostamme pitäisi huolta, kuin me itse. Itse olemme sen luoneet miksi se on tullut. Vähän sama juttu kuin ihmiskeho. Sekään ei ole ehtymätön. Miten nuorempana sitä kohtelee, sen aiheuttamista vaivoista vanhempana kroppa kärsii.
Nyt vaan olemme menneet sitten liian pitkälle kehityksissämme ja luonto alkaa reagoimaan. Eli itse olemme ne myös aiheuttaneet välinpitämättömyydellämme. Niistä mainitsemistasi puolueista en voi muuta sanoa, kuin että taitavat usein hämmentää soppaa vielä enemmän sekaisin, laativat hienoja direktiivejä luonnon puolesta, joita sitten ei kukaan noudata eikä kukaan seuraa tai mainitse noudattamatta jättämisistä. Tai sitten direktiivejä ja muita sääntöjä tehdään heidän mukaan ketä eniten joistain asioista remuavat. Esim. tupakanpoltosta on nostettu hirveä remakka joka jatkuu vuosia, mutta autojen päästöihin yms. kukaan ei vaivaudu puuttumaan joka sitten on taas huomattavasti suurempi haitta varsinkin ruuhka-alueilla. Siihen on taidettu joskus antaa jokin direktiivi, kuinka kauan autoa saa tyhjäkäyttää paikoillaan, mutta kukaan ei valvo sitä. Liekö kukaan koskaan ole saanut sakkojakaan?
Eli näissä säätäjien säännöissä on useimiten vain oma napa edustettuna ja koska näyttävät tykkäävän itse ajaa autoilla, niin siihen ei puututa. Ja maapallon huolehtimisesta ei ole tietoakaan. Kun kaikki aika kuluu siihen jotta vängätään kenen napa on päässyt keksimään kuinkakin hienoja kieltoja ja määräyksiä, eli suurin huutaja saa mielipiteensä julki ja säännöksi.
Ja kuitenkin jos ajattelemme tätä tupakkavääntöä, niin kyse on aina ollut kommunikaatio ongelmista. Jos ärähdät jollekkin tylysti, niin tiedät mitä saat vastaukseksi. Mutta jos kauniisti sanot, että voisitko mennä muutaman metrin tuonnemmas ja vaikka selvität kauniisti miksi se haittaa, niin ei synny minkäänmoista vääntöä puoleen eikä toiseen vaan asiallinen neuvottelu. Yhteistyöllä saisi paljon enemmän aikaan kuin taistelemalla.
Eli tarkoitan sanoa, että ok näihin puolueihin siis pääsee kaikenlaisia keulahahmoja misseistä runolijoihin ja mitä niitä onkaan ollut, mutta äänestysoikeus päätöksistä pitäisi kyllä olla vaihtuvilla oikeilla asiantuntijoilla eli ammatti-ihmisillä. Antaisi sitten keulakuvien taistella kenen napaa milloinkin halutaan miellyttää ja kenen pussiin siitäkin menevät tuotot taas menevät.
Luomuruuasta en muista missä tiedenainen kertoi jotta ei välttämättä ole se paras mahdollinen tai luotettavin terveydelle, eikä suositellut, sitäkään ei ilmeisesti valvota tai jotain. Mutta silti mielekkäämpi askel minusta vaikuttaa ja edetä kulutustottumuksissaan. Myös se miten tuotteet on pakattu ja syntyykö minkämoista jätettä pakkausmateriaaleista yms. Kotitalous pystyy paljon vaikuttamaan ottamalla asioista selvää ja valaisemalla näillä asioilla muitakin luontoystävällisempään kulutukseen. Oppia ikä kaikki :)
tämmöttis
- huhhuhhuijaa
vastuusta!
Ei tarvitse edes ajatella enää... mitään.. niinkö????????
kädet on pesty....... - jeujeu
sä tommosia tänne kirjottelet...politiikka palsta on ihan muualla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704868Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.93316Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j152530Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561613- 471546
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441316- 931239
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.216971Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.68932IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51845