Varhaiset hylkäämiskokemukset saattavat olla syy siihen, että ihminen joutuu kamppailemaan ikävän tunteidensa kanssa koko elämänsä. Kun pieni lapsi ei saa sitä rakkautta joka hänelle kuuluisi eikä huomiota vanhemmiltaan syystä tai toisesta, hän ensin kääntyy sisäänpäin ja yrittää pärjätä omillaan, leikkii yksin ja omassa maailmassaan, murrosiässä hän masentuu, on itsetuhoinen ja oireilee hyvinkin rajusti, aikuisiässä hän saa osakseen kaipuun johonkin tai johonkuhun, joka poistaisi hänen ikävänsä ja yksinäisyytensä. Todellisuudessa ikävä oon jurtunut ihmiseen jo varhaisessa vaiheessa, silloin kun hän jäi ilman hänelle kuuluvaa huomiota ja hoivaa, ja sama etsiminen jatkuu koko elämän loppuun asti, jollei ihminen havahdu tunnistamaan itsessään olevia hylkäämisen kipeitä tunteita. Syvään juurtunut ikävä on ihmisessä kuin toinen minuus, joka saa hänet alitajuntaisesti etsimään hylkäämisen kokemuksia yhä uudelleen milloin mistäkin suunnasta, eikä niistä ole muuta tietä ulos kuin syvällinen oman olemuksensa ymmärtäminen, viha hylkääjiä kohtaan, sekä anteeksianto ja sovitus oman minuuden kanssa.
Eheytymisen tie on pitkä ja kivinen, sen asian ymmärtäminen ettei aikuinen todellakaan tarvitse ketään toista ihmistä välttämättä rinnalleen on opittavissa, itsenäistyä voi missä elämänsä vaiheessa hyvänsä. Vain sitä tietä voi päästä eroon hylkäämiskokemuksien etsimisestä ja jatkuvasta piinaavasta ikävästä sekä kuvitelmista, ettei muka voisi elää ilman jotakuta toista, joka poistaisi ikävän. Ihmisen sisin on siitä ihmeellinen värkki, että se yrittää korjata ja eheyttää itseään kehdosta hautaan, välittämättä siitä millaisia haavoja itsekukin on elämässään saanut jo ennen aikuisuutta.
Kaikilla meillä ei ole samanlaiset eväät repussa, mutta kaikki me voimme kovan työn tuloksena eheytyä ja oppia sietämään elämää, siitä kuulema voi jopa nauttiakin, ilman ikävää.
Eheytymisen tie on pitkä ja kivinen, sen asian ymmärtäminen ettei aikuinen todellakaan tarvitse ketään toista ihmistä välttämättä rinnalleen on opittavissa, itsenäistyä voi missä elämänsä vaiheessa hyvänsä. Vain sitä tietä voi päästä eroon hylkäämiskokemuksien etsimisestä ja jatkuvasta piinaavasta ikävästä sekä kuvitelmista, ettei muka voisi elää ilman jotakuta toista, joka poistaisi ikävän. Ihmisen sisin on siitä ihmeellinen värkki, että se yrittää korjata ja eheyttää itseään kehdosta hautaan, välittämättä siitä millaisia haavoja itsekukin on elämässään saanut jo ennen aikuisuutta.
Kaikilla meillä ei ole samanlaiset eväät repussa, mutta kaikki me voimme kovan työn tuloksena eheytyä ja oppia sietämään elämää, siitä kuulema voi jopa nauttiakin, ilman ikävää.
Vastaukset 24
Vanhimmat
kyllä on hyvä olla itsetunto kohdallaan ,tavallaan tietää mitä haluaa
mutta rakkaus on siitä kiva juttu ,ettei se katso minkälainen ihminen on vaan
hyväksyy sinut sellaisena kun sä olet.
kyllä itsevarmemmankin tunteita kokeillaan ,kun rakastutaan.
Rakkaus on sitä että sinulla on puhtaat ehjät sukat jalassa ja leivänkanta kädessä, ja niinä päivinä kun sinulla on oikein hätä kädessä niin joku taluttaa sinua pienen matkaa.
http://www.youtube.com/watch?v=B8kJLgThicI&feature=related
Myrskypääskynen?
Olenpa iloisesti yllättynyt, kun tältä palstalta löytyy joskus jopa fiksuja kirjoituksiakin. Yleensä tämä palsta tuntuu olevan täynnä räyhähenkiä, ilkeilyä ja ties mitä.
Hieno kirjoitus. Harmi vain, että tämä ei taida tavoittaa sellaisia, joille olisi hyvä huomata, että hyvinvoinnin pitäisi lähteä aina itsestä eikä olla riippuvainen toisesta ihmisestä ja hänen teoistaan. Liiallinen takertuminen mihin tahansa tunteeseen on mielestäni merkki siitä, että oma sisäinen tasapaino ei ole kohdillaan. Omasta kokemuksestanikin voin sen allekirjoittaa. Olen itse kokenut tuon kuvailemasi tapaisen elämän ja paljon aikuisiän vuosia meni tärviölle ennen kuin tajusin, että kukaan toinen ihminen ei voi minua pelastaa eikä kannatella. Tiesin tuon järjellä jo sitä ennen, mutta tiedostamatta odotin kuitenkin sitä prinssi rohkeaa, joka pelastaa minut pulasta ja tekee elämästäni elämisen arvoista. Vieläkin taistelen ajoittain tuon tunteeni kanssa, mutta nykyään sentään tiedostan sen ja osaan pysäyttää pyörän ajoissa.
Ikävä on tietysti ihan normaali tunne, jota kaikki varmasti tuntevat elämässään satunnaisin väliajoin. Ei sitä tunnetta kannata piilottaa sydämensä syvyyksiin tai yrittää pakottaa pois. Sekin tunne pitää käsitellä, jonka jälkeen on valmis jatkamaan matkaansa. Jos kaipuun tunteisiin jää roikkumaan eikä niistä pääse erilleen, on ehkä hyvä miettiä, että mistä oikeasti on kyse. Haavemaailmaan pakeneminen on ehkä helppoa, mutta ei se ole todellisuutta. Sitä helposti kasvattaa haaveensa älyttömiin mittasuhteisiin ja nostaa toisen ihmisen jalustalle saadakseen ikävälle ruokaa. Vaikka parisuhde olisi aikanaan loppunut eikä sillä enää olisi mitään mahdollisuutta, voi aina unohtaa ne tosiasiat ja muistella vain jotain hyviä hetkiä. Sitten vain kaipaillaan sitä mennyttä ja haikaillaan sen perään, vaikka mitään todellista mahdollisuutta ei edes olisi. Elämähän siinä vain menee hukkaan. Samoin käy helposti, vaikka ei olisi toisen kanssa seurustellutkaan, vaan ihaillut vain kaukaa. Haaveet kun saa siivet, niin todellisuus ei siihen ikinä pysty vastaamaan.
Onko pakko olla realisti aina?
Miksei voi vaan haaveilla silloin kun on aikaa? Se oli menneinä aikoina ihan hyvä asia, olla vaan ja haaveilla, nykyinen kulttuurimme pitää ajattelemista ja haaveilemista turhana hommana, eikä ihmekään, koska aina pitää saada vaan kaikkea materiaa lisää ja olla niin niin niin tehokas.
Sitä aikaa nimittäin ei ole niin usein jolloin saa vaan ajatella :)
Minulla on ikävä joutilasta elämäntapaa ja aikaa, jolloin asioita kirjoitettiin kirjeinä ystäville.
Vastasitko minun viestiini vai ap:lle?
Ihmisellä pitää mielestäni olla haaveita ja tavoitteita, eihän sitä muuten elämässä pääse minnekään ja muutoinkin kaikki muuttuu puuduttavaksi ja tasapaksuksi. On kuitenkin eri asia haaveilla toisinaan kuin elää haavemaailmassa. Ei kukaan ihminen voi ikinä vastata sellaisiin odotuksiin, jotka syntyvät kun kasvattaa haaveitaan suhteettomiin mittasuhteisiin. Itselleen siinä vain tekee vahinkoa. En tiedä myöskään, mitä hyvää siitä voi seurata, että jää jonkin tunnetilan vangiksi. Oli se tunne mikä tahansa.
En minä ainakaan pidä ajattelua ja haaveita turhana hommana. Jossakin kuitenkin menee raja, jota ei ole hyvä ylittää. Kohtuus kaikessa niin veden juonnissa kuin haaveilussakin ;D Terveellinen ja hyvä asia muuttuu helposti epäterveelliseksi ja huonoksi, jos menee ääripäähän - kumpaan ääripäähän tahansa.
Koska muuten on ollut joutilas elämäntapa? Eiköhän aikanaankin ole niska limassa tehty töitä, jotta saadaan leipä pöytään, eikä ajattelulle ja haaveille ole juurikaan ollut aikaa. Nykyelämä toki on hektistä, mutta siitäkin voi ottaa askeleen poispäin, jos oikeasti haluaa ja yrittää. Taitaa olla vain monelle helpompaa elää joidenkin ulkoisten odotusten ja tavoitteiden mukaan, jotta sopii raamiin. Elämä täytetään kiireellä, jotta ei tarvitsis katsoa sitä tosiasiaa, että elämä onkin aika tyhjää. On vain kiire, hienot ja kalliit harrastukset, uusin Volvo pihassa ja kateelliset naapurit. Jokainen sen oman loukkonsa itselleen rakentaa. Aina voi valita toisinkin.
Kaikilla ei mene samalla tavalla. Kaikki eivät oireile samalla tavalla. Käyttäytyminen on monimutkaista. Eikä maailmassa olisi itsemurhia eikä mitään muutakaan pahaa, jos elämä aina tuntuisi maukkaalta. Elämään voi myös olla mukava tunnottomuus. Kivaa, mutta ei mitään väliä. Mä en ainakaan kaipaa yhtään ketään.
..onkin sisin hukassa, tunto poissa ja taju kankaalla?
KÄyttäytyminen ei ole monimutkaista. Käyttäytyminen on yksinkertaista.
Vappuna varmaan :)
jaksanut miettiä syntyjä syviä. Voihan se olla noinkin.. Jotenkin vain kummastuttaa tuo sun pointti et ihminen joka on vain hyljätty jatkuvasti (mikä kuulostaa minusta aika oudolta koska kaikillahan meillä on edes muutamia kavereita/ystäviä ja läheisiä ihmisiä), ei osaisikaan olla yksin. Juuri sellainenhan on tottunut tuon sinun teoriasi mukaan olemaan yksin. No, ihan miten vaan..
Olen kuitenkin sitä mieltä et jokainen ansaitsee rakkautta ja välittämistä.. Ja niitä ystäviä. Vaikka elämässä olisikin hetkiä et on yksinäisempi, ei se sitä tarkoita etteikö niitä kavereita ja ystäviä voisi olla joskus enemmän. Ja tämäkin oli sit vain minun näkökanta asiaan. Saattaa olla et tähän pitäis lisätäkin jotain mut viime yön valvoneena en tämän fiksumpiin ajatuksiin oikein kykene.
mikään punatukkainen enkä kolinapää. Just ilmestyi taas tuohon viereiseen viestiketjuun sellaisen kirjoituksia. Vaikka lapsellinen kommentti tämäkin mut olkoon.. Ällöttää nuo kolinapääjutut.
Minulle ei kuulu rakkaus, eikä ikävä. Mä en tarvi niitä mihinkään, enkä edes halua. Pelkkää harmia vaan niistä on. Humpuukkia ja ajanhukkaa mokoma haahuilu.
Tästä kirjoituksesta, nyt ymmärrän pari asiaa enemmän elämästä.
Tai lähinnä ex-mieheni elämästä, jota koitin kyllä tukea, pönkittää ja jopa rakastaakkin.
Hän on kokenut lapsuuden "hylkäämisen" isän uskottomuuden ja äidin avuttomuuden
osalta ... pitkä taival on siis edessä jos nyt älyäisi itse koittaa tehdä asialle jotain eikä
koittaa takertua oljenkorteen (naiseen) tai vetäytyä yksin nurkkaan.
Mistä teksti on peräisin, oletko alan "tyyppejä" vai ihan muuten vain fiksu ?
Kiitos kuiteskin, nyt näen laajemalle ja enempi !
Kuulisin mielelläni lisää asiasta myös.
että minä vain tahdon olla hänelle hyvin hellä. Minulla on ikävä häntä ihmisenä.
Rakkaus voittaa kaiken!
Sitä oppituntia.
Olen yksin toisesta syystä.
http://img13.nnm.ru/4/7/5/5/e/4755eac18e55b8abfbf34ac953c87c8e_full.jpg
:)
Ikävä johtuu siitä, että on joskus kokenut suuria onnellisuuden tunteita jonkun tietyn persoonan kanssa ja sitten syystä tai toisesta ei olekaan voinut enää olla tämän henkilön kanssa kokemassa onnellisuutta ja läheisyyttä. Sitten jääkin kaipaamaan näitä tunteita, jotka niin tekevät elämän tuntumaan elämisen arvoiselta ja tämän jälkeen yksin elo ja ilman tätä toista ihmistä eläminen tuntuu lähes mahdottomalta.
Totuushan on se, että ihminen on luotu elämään jonkun toisen kanssa. Ihminen tarvitsee rakkautta. Jos ihminen ei melkein koskaan ole saanut tuntea läheisyyttä tai vastarakkautta, niin tottakai ihminen sitten kiintyy erittäin kovasti johonkin ihmiseen joka sitä antaa. Se onkin Suomen ongelma. Ihmiset ovat aivan liian epäsosiaalisia ja liian yksineläjiä, koska jotkut idiootit ajattelevat, että se on normaalia. Se ei ole normaalia. Ihmiset eivät pysy kasassa ilman rakkautta ja jos he eivät saa sitä, he jäävät kaipaamaan rakkautta sisimpäänsä ja sen jälkeen kun joku joskus antaa rakkautta edes vähänkin, ihminen kiintyy heti siihen koska hän ajattelee ettei kukaan muu ikinä voisi häntä rakastaa.
Suomessa tehdään paljon itsemurhia, koska ihmiset ovat täällä niin Y-K-S-I-N-Ä-I-S-I-Ä. Ihminen tarvitsee kumppaneita, joka tätä ei tiedä, ei tiedä mistään mitään!!! Ihminen tarvitsee rakkautta!!! Ihminen on luotu elämään toisten ihmisten läheisyydessä, ei vain yhden ihmisen. Se, että on kiintynyt vain ja ainoastaan yhteen ihmiseen johtuu juuri siitä, ettei ole saanut tarpeeksi vastarakkautta/huomiota.
Ja ihmiset ajattelevat liian usein, etteivät ole tarpeeksi hyviä toisille. Esim. ulkonäön perusteella. Se johtuu varmaankin median syöttämistä mies ja nais ihanteista. Ihan ensimmäisenä ihmisen tulisikin alkaa rakastamaan itseänsä sellaisena, kun on ja saada takaisin itse kunnioituksensa. Pitää nauttia elämästä ja joka päiväisistä henkilökohtaisista voitoista. Se on aina helpompaa, jos on ystäviä tukena.
Ihan oikeasti huimaa päästä kun lukee sinun tunteita. Voi kuinka lahjakas sinä kaunis nainen olet.
ap:n viesti on kyllä ihan totta. Itsekin olen kipuillut viime aikoina lapsuuden traumojeni kanssa ja pitkän raskaan pohjalla käynnin jälkeen alan nähdä valoa. Kyllä, minun pitää rakastaa ensin itseäni ja löytää eheys. Ja hitsi miten hyvältä tuntuukaan olla taas tasapainoisempi. Asiat asettuvat oikeisiin uomiinsa. En enää etsi toisilta täytettä siihen kipeään syvään haavaan joka on nyt lähes täytetty, vaikkakin tiedostan, että ne ikävät asiat tulee aina olemaan osa elämääni.
Kaipaan häntä edelleen, mutta nyt terveellä iloisella tavalla. Tämä oli oppitunti ja tärkeä sellainen.
Mutta haluaisin vieläkin nähdä ;)
vielä, että jokainen tarvitsee toisia ihmisiä ja lämpöä ja tukea, mutta terve ja epäterve riippuvuus on eri asia. Pystyy antamaan toisillekkin kun on jotain mistä antaa.
Minä huolestun joskus..mutta nyt on kiva:)
Eehei ne ikävän tuntemuksetkaan niin yksi selitteisiä ole..siis että jos ei oo välitetty ns.niin sit kiintyy johonkin josta saa välittämistä..ei ei eii.. mieletäni ei ole niin,kumoan väitteen.
Tuota,siinä on muutakin jutskaa,tiedättehän sen kyllä itsekin ..
Se vaan tulee ja on .