Olen 45-vuotias mies ja teen työtä, jossa pitää esiintyä julkisuudessa, pitää puheita ja myös joskus televisiossa suorassa lähetyksessä. Kaikki nämä työtilanteet suoritaan mallikkaasti, rentoutuen, koska esiintymiskokemusta ja varmuutta on kertynyt vuosien varrella runsaasti. Pystyn olemaan rentona jopa hammaslääkärin vastaanotolla ja olen yllättävän kärsivällinen myös silloin, kun joudun ojentamaan uhmaavia teini-ikäisiä lapasiani.
Mutta, mutta. Sain ensimmäisen paniikkihäiriökohtauksen neljä vuotta sitten, kun olin mukana eräässä seminaarissa, jossa eräs nainen käytti pitkän ja jaarittelevan puheenvuoron. Aikaa oli vähän, ja halusin hänen lopettavan puheenvuoronsa. Yhtäkiiä tuntui, että en voi istua paikallani, on päästävä äkkiä pois. Koska ihmisiö istui ympärillä, en voinut lähteä ja sain vaivoin itseni rauhoittumaan. Sydän hakkasi ja rintaa puristi. Hikoilua tai tärinää ei ollut. Kukaan ei tietääkseni huomannut mitään.
Viimesin paniikkikohtaus on tältä viikolta. Uutta oli se, että tällä kertaa sen huomasivat toisetkin. Olin asioimassa vaimoni kanssa virastossa, jossa jälleen kerran huomasin, että en saa suunvuoroa, ikään kuin minut jyrättäisiin jotenkin. Sekunnin murto-osassa nousin ylös ja sanoin, nyt mun on lähdettävä. En pystynyt enää hallitsemaan tilannetta. Koska tämä herätti ihmetystä, sanoin ääneen, että sain paniikkikohtauksen. Välittömästi sen jälkeen koin valtavaa syyllisyyttä ja häpeää asiasta. Kaiken päälle itkin tuskaani ulos. Mietin, johtuiko tämä kohtaus kahden asian yhteisvaikutuksesta. Paras ystäväni yritti itsemurhaa kolme päivää aiemmin, koska löin hänelle luurin korvaan. En ollut käynyt asiaa millään tavalla läpi enkä puhunut siitä mitään kenellekään.
Mietin sitä, johtuuko häiriöt siitä, että haluan hallita ITSE tilanteet, joissa olen. Muutoin menen paniikkiin. Jostain syystä näissä paniikkitilanteissa toinen osapuoli on ollut aina nainen.
Mutta, mutta. Sain ensimmäisen paniikkihäiriökohtauksen neljä vuotta sitten, kun olin mukana eräässä seminaarissa, jossa eräs nainen käytti pitkän ja jaarittelevan puheenvuoron. Aikaa oli vähän, ja halusin hänen lopettavan puheenvuoronsa. Yhtäkiiä tuntui, että en voi istua paikallani, on päästävä äkkiä pois. Koska ihmisiö istui ympärillä, en voinut lähteä ja sain vaivoin itseni rauhoittumaan. Sydän hakkasi ja rintaa puristi. Hikoilua tai tärinää ei ollut. Kukaan ei tietääkseni huomannut mitään.
Viimesin paniikkikohtaus on tältä viikolta. Uutta oli se, että tällä kertaa sen huomasivat toisetkin. Olin asioimassa vaimoni kanssa virastossa, jossa jälleen kerran huomasin, että en saa suunvuoroa, ikään kuin minut jyrättäisiin jotenkin. Sekunnin murto-osassa nousin ylös ja sanoin, nyt mun on lähdettävä. En pystynyt enää hallitsemaan tilannetta. Koska tämä herätti ihmetystä, sanoin ääneen, että sain paniikkikohtauksen. Välittömästi sen jälkeen koin valtavaa syyllisyyttä ja häpeää asiasta. Kaiken päälle itkin tuskaani ulos. Mietin, johtuiko tämä kohtaus kahden asian yhteisvaikutuksesta. Paras ystäväni yritti itsemurhaa kolme päivää aiemmin, koska löin hänelle luurin korvaan. En ollut käynyt asiaa millään tavalla läpi enkä puhunut siitä mitään kenellekään.
Mietin sitä, johtuuko häiriöt siitä, että haluan hallita ITSE tilanteet, joissa olen. Muutoin menen paniikkiin. Jostain syystä näissä paniikkitilanteissa toinen osapuoli on ollut aina nainen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselleni kävi just samanlailla, kun sain eka kohtauksen. Se oli myös seminaarissa. Olin kumminkin aistinnut jo vuosia, ettei kaikki ole kohdallaan. En vain osannut kohdistaa vaivaa. Itse olen siis poliitikko ja joudun pitämään puheita. Maanantaina sain valtuuston puheenjohtajalta luvan pitää puheet paikaltani, eikä puhuja pöntöstä. Jostain syystä minua vaivaa tilanne, koska pystyn pitämään puheita valtuustosalissa muissa tilaisuuksissa, kuin valtuuston kokouksissa. Samoin koen jos joudun olemaan ahtaassa tilassa ja siellä on paljon ihmisiä. Lautakunnan kokoukset pidetään aina pienessä tilassa, jolloin koen aina ahdistusta. En ole kuitenkaan antannut vaivani viedä mennessään, vaan olen puhunnut asiani aina. Olen kertonnut vaivastani työkavereille ja antannut myös lehtihaastattelun paikallislehdelle, koska halusin rohkaista etenkin nuoria. Kyl se aina välillä tuntuu aika pahalta, kun hävettää oma heikkous, mut kuka on täydellinen. Heittäköön se ensimmäisen kiven.
..noita kokemuksia on muillakin. Tärkeintä on tajuat, että et ole mitänkään särkynyt, taitosi, osaamisesi ja kapasiteettisi ovat tallella. Jotain on vaan nyt liikaa! Itselläni ph-oireet alkoivat äärimmäisissä paineissa ja se on pelottavaa, nöyryyttävää, kamalaa. monenlaisia vaiheita tässä on läpikäyty mutta nyt elämä on tällä hetkellä ok. Lievienkin oireiden kanssa olen nykyisin tarkkaavainen, en pelkää niitä enää, mutta pidän kaikin tavoin huolta itsestäni.
Kirjoita tälle palstalle hätätilanteessa ja selaile vanhoja viestejä. Täällä on paljon asiallisia tyyppejä. Relax, älä pelkää.
Kiitos hyvistä ja asiallisista kommenteistanne.
Eräs ystäväni joutui turvautumaan Propraliin, esimerkiksi ennen jonkun luennon tms. pitämistä. Henkilö on hyvin itsevarman oloinen, tuskin ulkopuolinen osaisi kuvitellakkaan, että hän on ottanut rauhoittavaa lääkettä.
Hän itse kertoi, että tuosta lääkkeestä oli suuri apu, kun sen otti noin tunti ennen tilaisuuden alkamista. Näitä Propraleja hän otti harvakseltaan, ehkä vuoden aikana muutaman. Nyt ei ole enää kärsinyt jännittämisestä ja epävarmuudesta. Paniikkihäiriötä hänellä ei ole.
olen alle 15- vuotias poika. tosta propalista vaan kysyisin että kävisikö se siis alle 15-vuotiaille ja saako sitä vain reseptillä. Itselläni on tänä vuonna tullut pari paniikkikohtausta esitelmänpitoon liittyen. Olen aikaisemmin viime vuosina pitänyt esitelmiä rennosti ja jopa nauttinut niiden pitämisestä, mutta nyt taas tekisin kaikkeni jotta en joutuisi pitämään niitä koska pelkään että sydämmeni hakkaa niin että sattuu, hengitys ja puhe kiihtyy, kasvot muuttuvat punaisiksi tai pyörryn.
Kyllä Propral on resepti-lääke. Luulisin, että saisit, esimerkiksi TK:sta lääkärin kautta reseptin? En todellakaan ole mikään asiantuntija, mutta itse olettaisin, että onnistuu. Tilaa aika terv.keskukseen...Jotkut ottavat (harvakseltaan) puolikkaan tabletista, n. tunti ennen esitelmää tms.
Jos/kun nämä kuvaamasi tilanteet häiritsevät sinua (paniikkih.) ei muuta kuin mene ihmeessä lääkäriin.
Minusta nämä luokan edessä pidettävät esitelmät saisi kieltää kokonaan, tai ainakin laittaa vapaaehtoisiksi. Ei kaikista ole esiintymään yleisön eteen, jännittäjiä löytyy joukostamme uskomattoman paljon.
Mikäli tilanteet, esiintymispelot jne.. häiritsevät kovasti elämänlaatua, silloin täytyy hakea apua.