Mediat uutisoivat terroritekoja näyttävästi. Monilta jää huomaamatta se, mistä on kysymys. Ei nykyään tapahdu mitään uutta, vaan historia toistaa itseään. Muhammedin kuoleman jälkeen Kalifit hallitsivat Lähi-itää, Pohjois-Afrikkaa ja Espanjaa. Sen jälkeen hallitsi Osmannien valtakunta laajoja alueita Serbiaa myöten. Kaiken tämän oli saanut islamin uskonto alkuperäisessä muodossaan. Nykyään sitä kutsutaan islamismiksi. Papit kiihottavat jälleen kannattajiaan pyhään sotaan. Kaukasus on vanhastaan ollut vahvoja islamilaisten alueita. Lähi-itä on varsinainen ruutitynnyri. Persia ja sen lähialueet kaipaavat entistä mahtiaan. Neuvostoliitto on hyvä esimerkki siitä, että islamilaisia alueita ei voida sopeuttaa muuhun väestöön, vaikka Stalin yritti kovillakin toimenpiteillä. Jotta islamilaisuudesta päästään eroon vaatisi se liian suuria tuhoamistoimenpiteitä, jotta ne voitaisiin hyväksyä. Muinoin maailma jakaantui islamilaiseen maailmaan ja sen ulkopuoliseen maailmaan. Vähitellen monet mahtavat valtiot hävisivät. Onhan lännessäkin uskonnollisuus lähes hävinnyt. Mammonan palvonta, viina, seksi, viihdeteollisuus jne. on turruttanut nupit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islam
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islam
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi sanoa talmudismin uhkaavan maailmanrauhaa.
Juutalaisetkaan eivät ole taipuneet käännyttäjien edessä ja kristinusko on heille vieras ja jopa häpeällinen asia.
Nyt juuri he ovat atomiaseineen minusta suurin vaara maailmanrauhalle, suurempi kuin islamismi.
Yleisesti voi sanoa, etteivät uskonnot ole vaara vaan ihmisen tapa nostaa uskon dogmi hyvyyden tekojen yläpuolelle, joihin kuitenkin uskonnot kehoittavat.
on ainoa uhka länsimaiselle sivistykselle.
Siihen on varauduttava, että lopullinen taistelu on vielä edessä.
suurin vaara tulee sisältäpäin.
Länsihän rappeutuu koko ajan eikä sivistyksestä enää voi puhua minusta.
Eletään onttoa hedonismia mitä en sanosi sivistykseksi.
Jos islam voittaa niin se on ihan meidän oma vika. Miksi lähdimme rappion tielle.
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/04/07/tyo-puristaa-viimeisen-pisaran/20104840/145
http://www.youtube.com/watch?v=5MdVhMFd-hk&feature=related
Tuossa uutta tietoa lihansyönnin vaarallisuudesta!