Ahti Vielma erosi Jkl:n kokoomuksesta

Ahti Vielma, entinen kansanedustaja ja Jyväskylän Kaupungin apulaisjohtaja, erosi Jyväskylän Kokoomuksesta.

Hän viestitti, että Jkl:n suurten puolueiden asioiden hoito ja käsittely ei ole hyväksyttävää. Pinnalla oli kähmintä mm. Keljonlahden voimalaitoksesta, Kirkkopuiston kaavoituksesta ja välinpitämättömyys liitoskuntia kohtaan.

Mielestäni asia kolahtaa viime viikolla Laatikaisen YLE 1:den kolumnissaan mainitsemiin "suurten puolueiden vastuullisiin piireihin".

Kunniakas, railakas ja itsenäinen kannanotto Vielmalta asioihin vuosi ennen vaaleja.
5440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Punikit ovat pahimmsta pahimpia "HYVÄVELI" typeryksiä. surkeita vellipöksyjä koko kommari ihmiset.

    Äänestä

  • Keskusta On Hot kirjoitti:

    Punikit ovat pahimmsta pahimpia "HYVÄVELI" typeryksiä. surkeita vellipöksyjä koko kommari ihmiset.

    Kepu on pahiten sotkeentunut Kevan kuittiväärennöksiin ja puoluelahjuksiin, Rovaniemen kelkkatehtaseen TE tukiin ja Nova Group rahoihin, Nuorisosäätiön taloyhtiöihin, lautakasoihin, Keljonlahden voimalaan yms. Kepu on kyllä nenäänsä myöten turveliejussa ja haisee.

    Äänestä

  • Se on helppo erota puolueesta, kun ison eläkkeen juoksua ei kukaan voi katkaista, ja paluuta eduskuntaan ei ole kannatuksen kuihtumisen vuoksi. Vielma ei siis voi enää hyötyä kokoomuksesta.

    Äänestä

Hyvä Ahti. Kokkarit pilaavat Jyväskylän ja koko Suomen.

Kykypuolue on tullut tiensä päähän. Klopit pois hallituksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kähmintää vastaan kirjoitti:

Ahti Vielma, entinen kansanedustaja ja Jyväskylän Kaupungin apulaisjohtaja, erosi Jyväskylän Kokoomuksesta.

Hän viestitti, että Jkl:n suurten puolueiden asioiden hoito ja käsittely ei ole hyväksyttävää. Pinnalla oli kähmintä mm. Keljonlahden voimalaitoksesta, Kirkkopuiston kaavoituksesta ja välinpitämättömyys liitoskuntia kohtaan.

Mielestäni asia kolahtaa viime viikolla Laatikaisen YLE 1:den kolumnissaan mainitsemiin "suurten puolueiden vastuullisiin piireihin".

Kunniakas, railakas ja itsenäinen kannanotto Vielmalta asioihin vuosi ennen vaaleja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu