tukeja ympätty. Hölmöä. Eihän se enään ole silloin uusiutuvaa.
Maksat tukisähköstä 1 € / kW. Jos oikein laskutettaisiin. Mitä järkeä.
Rahalla, kalliilla uusituvaa tuulisähköä. Sitten jotkut sanoo sitä edulliseksi.
Samaan aikaan "makaa" vesi koekemattomana, ohi turbiinien mereen.
Vesisähkö (Vuotos muunmuassa) saadaan ilman tariffeja.
Jo Vuotos yksin jopa 300 200 MW lisää tarvittaessa sähköä = säätösähkö.
Oulun kokoisen sähkö tulee yksin vuotos altaasta, kun se vesi jemmattu ja säädellään sitten viisaasti.
Heti saadaan vuotos ansiosta tehdä parennetuilla turbiineilla (joita parellaan kaiken aikaa) enemmän, tehokkaammin sähköä. Vastaa n 400 -500 tuulimyllyä.
Uusituva energia
10
127
Vastaukset
- ei uunoilulle
> Maksat tukisähköstä 1 € / kW. Jos oikein laskutettaisiin. Mitä järkeä.
Tuulivoiman tuotantokustannukset jäävät noin 8 senttiin tuotetulta kilowattitunnilta. Hinta on ollut viime vuodet voimakkaassa laskussa ja on edelleen.
Tuulivoiman syöttötaraffiksi / takuuhinnaksi on kaavailtu noin 8 senttiä kilowattitunnilta.
Tuulivoiman tuotantokustannuksia on arvioitu Suomessakin. Esimerkiksi professori Risto Tarjanne on esittänyt seuraavat laskelmat:
http://www.tem.fi/files/18678/Tarjanne_TEM-KAPASITEETTISEMINAARI_14_2_2008.pdf
Pyytäisinkin Uunoa esittämään omat laskelmansa ja tarkistettavat lähdeviitteet sille, miten Uuno saa tuulivoiman hinnaksi euron kilowattitunnilta. Rohkenen väittää, että kyseinen Uunon esittämä luku, 1 €/kWh, on uunomaiseen tapaan silkkaa huru-ukon höpinää eikä perustu muuhun kuin huru-ukon omaan vääristyneeseen mielikuvitukseen.
> Vesisähkö (Vuotos muunmuassa) saadaan ilman tariffeja.
> Jo Vuotos yksin jopa 300 200 MW lisää tarvittaessa sähköä = säätösähkö.
http://www.tkk.fi/Yksikot/Talousoikeus/K urssit/334/VUOTOS-KHO-2002-86.pdf s. 40
Kemijoki Oy:n mukaan Vuotos-oikeudenkäynnissä...
"Yleisen edun kannalta hankkeen tärkeimpänä hyötynä on talviaikaisen nopeasti käynnistyvän säätövoiman lisäys. Vuorokausisäätötehon lisäys (noin 100 MW) sähkön tuotantoon on vähintään 5 %, mitä voidaan pitää huomattavana. Tehon lisäys on alle 1 % tämän hetkisestä tehokapasiteetin kokonaistarpeesta."
Kyseinen 100 MW Vuotoksen säätövoimatehon lisäys osoittautui oikeudenkäynnissä virheelliseksi. Mukaan tuohon lukuun oli laskettu muun muassa Sierilän olematon voimalaitos, voimaloiden vanhojen koneistojen uusimista ja ties mitä muuta. Fortumin tytäryhtiö Kemijoki Oy myönsiskin virheen. Em. talousoikeuden kurssin materiaalin sivulla 72 lukeekin tuolla tavalla:
"Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan asiassa saatu selvitys on eräiltä osin puutteellista ja laskelmiin sisältyy epävarmuustekijöitä. Muutoksenhakijan oikeusturva edellyttää, että sille varataan tilaisuus lisäselvitysten esittämiseen siltä osin kuin tuomioistuin katsoo selvityksen puutteelliseksi. Hallinto-oikeuden olisi tullut varata yhtiölle tilaisuus lisäselvitysten esittämiseen."
Vuotoksen säätövoimakapasiteettia on arvioitu myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen raportissa:
http://www.vatt.fi/julkaisut/uusimmatJulkaisut/julkaisu/Publication_6093_id/387
VATT:in mukaan Vuotoksen lopullisesti kuopattu tekoallas olisi tuonut kaasuturbiinivoimalaan suhteutettuna vain 80 GWh vuodessa säätövoimaa. Tämä vastaa vain kymmenen megawatin keskimääräistä säätövoimatehoa. Kemijoki Oy:n esittämä luku säätövoimalla, 100 MW, on hetkellinen huipputeho jonka Vuotoksen tekoaltaasta olisi saanut alapuolisetkin voimalat huomioiden. Luonnollisesti tällaista tehoa ei olisi saanut kuin pari viikkoa vuodessa ja senkin lähinnä vain tulva-aikaan.
Kysynkin sinulta Uuno mistä kummasta olet keksinyt tuollaisen luvun, että Vuotoksen tekoaltaasta olisi saanut 500 megawattia säätövoimaa? Onko sinulla esittää laskelmia em. luvulle ja lähdeviitteitä käytettyjen lukujen tarkistamiseksi? Väittäisin, että Uuno on keksinyt nuokin luvut huru-ukon omassa päässä.
> Oulun kokoisen sähkö tulee yksin vuotos altaasta, kun se vesi jemmattu ja säädellään sitten viisaasti.
> Heti saadaan vuotos ansiosta tehdä parennetuilla turbiineilla (joita parellaan kaiken aikaa)
> enemmän, tehokkaammin sähköä. Vastaa n 400 -500 tuulimyllyä.
Vuotoksen tekoallas olisi voimaloineen tuottanut noin 300 GWh vuodessa sähköä ellei sitä hanketta olisi kuopattu lopullisesti.
Oulun kaupungissa kulutetaan yksinään vuodessa 2.510 GWh sähköä (vuosi 2008, lähde http://www.energia.fi/fi/tilastot/sahkotilasto/kaytto/kunnatsahkonkaytonsuuruudenmukaan ).
Vuotoksen rapa-allas olisi tuottanut toteuessaan siis reilun kymmenesosan siitä sähkömäärästä, joka kuluu pelkästään Oulun kaupungissa.
Olisiko sinulla Uuno esittää jotain tarkistettavissa olevia lukuja ja laskelmia siitä, että Vuotoksen kuopattu tekoallas olisi tuottanut Oulun kaupungin kuluttaman sähkömäärän vai oletko harhoissasi keksinyt tuonkin "faktan"?
Maksimiteholtaan 3-4 megawatin tuulivoimala tuottaa sähköä Suomessa noin 10 GWh vuodessa. Vuotoksen kuopatun tekoaltaan (237 km2) ja voimalan tuottaman sähkön voi korvata noin 30 kappaleella maksimiteholtaan 3-4 megawatin tuulivoimalalla. Kyseisen tuulivoimapuiston pinta-ala on noin 14 neliökilometriä (4 km x4 km), josta itse tuulimyllyt vievät maapinta-alaa vain 0,5 neliökilometriä ja loppuosa tuulipuiston alueesta jää muun muassa eläinten, kasvien ja marjastajien hyödynnettäväksi.- uusiutuvaa..
Tuulisähkö maksaa käyttäjilleen 1 € / Kw. Valitettavaa, mutta totta !
Nyt sähkö >tavallinen< maksaa kuluttajalle n 19-20 sn t / kW. Kun kuluttaja 2000 -2500 kW vuoidessa kuluttava.
kk-maksut tekee n 15 € / kk (sähkö siirto ). Mitä vähemmän kulutusta, sen suurempana näkyy kW hinnassa.
Muita maksuja sitten vielä sähkössä..verot..varmuusvarastointimaksu.. . . .
-------
Tuulisähkö ei toimi kuin vain tukien varassa, jolle keksitty hieno nimi "tariffi"".
Tuulisähkö vaatii yli 200 000 000 € tariffeja vuoisittain.
Jos tuulisähköllä käyttäjiä 150 000 (vastaa 4-5 % -kayttäjistä)
200 000 000 jaetaan 150 000. . 20 snt / kw = n 1 € / Kw Jos tuulisähkön käyttäjät itse maksaisi tuulisähkönsä. mutta mallissa muut maksaa tariffit tuulisähkölle.
Onko enään uusiutuvaa se sähkö, joka maksaa 4-5 x yli muun sähkön.
Kuka ostaisi 1 € hintaista sähköä ? Jos käyttäjät maksaisi sen. - ne lääkkeet
uusiutuvaa.. kirjoitti:
Tuulisähkö maksaa käyttäjilleen 1 € / Kw. Valitettavaa, mutta totta !
Nyt sähkö >tavallinen< maksaa kuluttajalle n 19-20 sn t / kW. Kun kuluttaja 2000 -2500 kW vuoidessa kuluttava.
kk-maksut tekee n 15 € / kk (sähkö siirto ). Mitä vähemmän kulutusta, sen suurempana näkyy kW hinnassa.
Muita maksuja sitten vielä sähkössä..verot..varmuusvarastointimaksu.. . . .
-------
Tuulisähkö ei toimi kuin vain tukien varassa, jolle keksitty hieno nimi "tariffi"".
Tuulisähkö vaatii yli 200 000 000 € tariffeja vuoisittain.
Jos tuulisähköllä käyttäjiä 150 000 (vastaa 4-5 % -kayttäjistä)
200 000 000 jaetaan 150 000. . 20 snt / kw = n 1 € / Kw Jos tuulisähkön käyttäjät itse maksaisi tuulisähkönsä. mutta mallissa muut maksaa tariffit tuulisähkölle.
Onko enään uusiutuvaa se sähkö, joka maksaa 4-5 x yli muun sähkön.
Kuka ostaisi 1 € hintaista sähköä ? Jos käyttäjät maksaisi sen.Uuno ressukalla on näköjään taas jääneet lääkkeet ottamatta "laskelmista" päätellen ja skitsofrenia saanut taas yliotteen dementikon mielestä.
Saa olla "hieman" sekaisin jos päättelyketju johtaa siihen, että 8 senttiä kilowattitunnilta maksava tuulivoima maksaakin kuluttajille euron kilowattitunnilta jollakin "logiikalla". - energiassa.
ne lääkkeet kirjoitti:
Uuno ressukalla on näköjään taas jääneet lääkkeet ottamatta "laskelmista" päätellen ja skitsofrenia saanut taas yliotteen dementikon mielestä.
Saa olla "hieman" sekaisin jos päättelyketju johtaa siihen, että 8 senttiä kilowattitunnilta maksava tuulivoima maksaakin kuluttajille euron kilowattitunnilta jollakin "logiikalla".Stadin Vihreä Hörhö ei pysty kuin vittuilemaan henkilökohtaisesti, kun faktatiedot ovat Vihreitten haihattelua vastaan.
Arkielämän realismi on pahasti kateissa. - Lokki Joonatan
energiassa. kirjoitti:
Stadin Vihreä Hörhö ei pysty kuin vittuilemaan henkilökohtaisesti, kun faktatiedot ovat Vihreitten haihattelua vastaan.
Arkielämän realismi on pahasti kateissa.Vastaava sähköteho otettaessa tuulesta vaatii raaka-aineita: terästä, betonia, lasi- tai hiilikuitua, valuterästä, alumiinia, kuparia, säätöelektroniikkaa ym. yli kymmenkertaisesti sen määrän mitä ydinvoimala. Tämän paletin hiilidioksidikuorma on valtava.
Kun huomioidaan vielä tuulihaihattelun vaatimat tuet, jotka ulosmitataan teollisesta tuotannosta, kasvaa hiilidioksidikuorma entuudestaan. Eli jokainen tuulivoimalla tuotettu kilowatti tuottaa hiilidioksidipäästöjä välillisesti kaiken aikaa. Tuulisähkö on likaista kokonaisuus huomioiden. Lokki Joonatan kirjoitti:
Vastaava sähköteho otettaessa tuulesta vaatii raaka-aineita: terästä, betonia, lasi- tai hiilikuitua, valuterästä, alumiinia, kuparia, säätöelektroniikkaa ym. yli kymmenkertaisesti sen määrän mitä ydinvoimala. Tämän paletin hiilidioksidikuorma on valtava.
Kun huomioidaan vielä tuulihaihattelun vaatimat tuet, jotka ulosmitataan teollisesta tuotannosta, kasvaa hiilidioksidikuorma entuudestaan. Eli jokainen tuulivoimalla tuotettu kilowatti tuottaa hiilidioksidipäästöjä välillisesti kaiken aikaa. Tuulisähkö on likaista kokonaisuus huomioiden.Uraanin louhinnan, jalostuksen ja käytön tuottama radioaktiivinen jätemäärä on valtava ja säilyy säteilevänä 300 000 vuotta. Käytöstä poistettavien ydinvoimaloiden purku tulee niin kalliiksi, että tulevat sukupolvet kiroavat meitä, jotka ahneuden takia jätämme jälkeemme hengenvaaralliset jätteet. Miksi yksikään ydinvoimayhtiö ei ole ottanut täysvakuutusta vakavan onnettomuuden varalta vaan panee kulut veronmaksajien piikkiin? Vakuutus tulisikin niin kalliiksi, ettei tänne taatusti rakennettaisi yhtään ydinvoimalaa.
Toimiva ydinvoimala päästää ympäristöönsä puoli miljardia kertaa uraania radioaktiivisempaa tritiumia, joka aiheuttaa syöpää erityisesti lapsilla. Tritiumia käytetään mm. ydinaseiden tehon lisäämiseen. Erityisen paljon tritiumia päästää EPR-tyyppinen voimala, jollainen nyt on rakenteilla Olkiluotoon.- Böö Mörkö tulee
keltamatara kirjoitti:
Uraanin louhinnan, jalostuksen ja käytön tuottama radioaktiivinen jätemäärä on valtava ja säilyy säteilevänä 300 000 vuotta. Käytöstä poistettavien ydinvoimaloiden purku tulee niin kalliiksi, että tulevat sukupolvet kiroavat meitä, jotka ahneuden takia jätämme jälkeemme hengenvaaralliset jätteet. Miksi yksikään ydinvoimayhtiö ei ole ottanut täysvakuutusta vakavan onnettomuuden varalta vaan panee kulut veronmaksajien piikkiin? Vakuutus tulisikin niin kalliiksi, ettei tänne taatusti rakennettaisi yhtään ydinvoimalaa.
Toimiva ydinvoimala päästää ympäristöönsä puoli miljardia kertaa uraania radioaktiivisempaa tritiumia, joka aiheuttaa syöpää erityisesti lapsilla. Tritiumia käytetään mm. ydinaseiden tehon lisäämiseen. Erityisen paljon tritiumia päästää EPR-tyyppinen voimala, jollainen nyt on rakenteilla Olkiluotoon.Missä on se ydinvoimala, josta on ympäristöön päässyt ja pääsee jatkuvasti puoli miljardia kertaa uraania radioaktiivisemaa tritiumia? Nyt on ydinvoimalan vastustaja tempaissut suoraan hassiksen sekoittamasta pollastaan komealta kalskahtavan luvun, jolla ei ole mitään tekoa todellisuuden kanssa.
Jos katsoo asioita hiemankin laaemmin, voidaan todeta, että ydinvoimalapaikkakunnilla lasten leukemiatapaukset ovat lisääntyneet. Se on totta, mutta se ei johdu yhdinsäteilystä vaan siitä, että ydinvoimalapaikkakunnalla on keskimääräistä suurempi ansiotaso. Tästä syystä naiset käyttävät enemmän parfyymeita. Rankalaistutkimusten mukaan niiden naisten lapsilla, jotka työskentelevät parfyymiteollisuudessa ja/tai parfyymimyymälöissä, on merkittävässä määrin enemmän leukemiaa kuin verrokkiväestön osalla.
Eli ydinvoimalapaikkakunnan parempi elintaso aiheuttaa leukemiaa parfyymien kautta, ei säteily.
Nykyiset ydinvoimalat voidaan purkaa käyttöiän jälkeen nykytekniikalla verrattain helposti.
Enemmän kannattaisi vihreiden olla huolissaan ent. Neuvostoliiton ja nykyvenäjän alueelle Novaja Zemijan tienoille Pohjoiseen jäämereen upotetuista ydinreaktoreista samoin kuin Murmanskin tukikohdan ydinsukelluveneistä, jotka rappeutuvat satamassa huollon puutteessa, ja joista osa on uponnut satama- altaaseen.
Viherstalinistit eivät luonnollisestikaan näe tässä minkäänlaista ympäristökatastrofin uhkaa, mitä ei heidän mielestään myöskään muodosta Venäjän grafiittihidasteiset epävakaat ydinvoimalat, joista Tsernobylin räjähtäminen on oivallinen esimerkki. Tsernobylin räjähdyksen levittämä strontium säteilee Suomenlahden rantakivikoissa vielä varsin voimakkaasti ja sisämaamme järvien petokaloissa on jopa terveyttä vaarantavia määriä kalaa runsaasti ravintona käyttävien kohdalla. Böö Mörkö tulee kirjoitti:
Missä on se ydinvoimala, josta on ympäristöön päässyt ja pääsee jatkuvasti puoli miljardia kertaa uraania radioaktiivisemaa tritiumia? Nyt on ydinvoimalan vastustaja tempaissut suoraan hassiksen sekoittamasta pollastaan komealta kalskahtavan luvun, jolla ei ole mitään tekoa todellisuuden kanssa.
Jos katsoo asioita hiemankin laaemmin, voidaan todeta, että ydinvoimalapaikkakunnilla lasten leukemiatapaukset ovat lisääntyneet. Se on totta, mutta se ei johdu yhdinsäteilystä vaan siitä, että ydinvoimalapaikkakunnalla on keskimääräistä suurempi ansiotaso. Tästä syystä naiset käyttävät enemmän parfyymeita. Rankalaistutkimusten mukaan niiden naisten lapsilla, jotka työskentelevät parfyymiteollisuudessa ja/tai parfyymimyymälöissä, on merkittävässä määrin enemmän leukemiaa kuin verrokkiväestön osalla.
Eli ydinvoimalapaikkakunnan parempi elintaso aiheuttaa leukemiaa parfyymien kautta, ei säteily.
Nykyiset ydinvoimalat voidaan purkaa käyttöiän jälkeen nykytekniikalla verrattain helposti.
Enemmän kannattaisi vihreiden olla huolissaan ent. Neuvostoliiton ja nykyvenäjän alueelle Novaja Zemijan tienoille Pohjoiseen jäämereen upotetuista ydinreaktoreista samoin kuin Murmanskin tukikohdan ydinsukelluveneistä, jotka rappeutuvat satamassa huollon puutteessa, ja joista osa on uponnut satama- altaaseen.
Viherstalinistit eivät luonnollisestikaan näe tässä minkäänlaista ympäristökatastrofin uhkaa, mitä ei heidän mielestään myöskään muodosta Venäjän grafiittihidasteiset epävakaat ydinvoimalat, joista Tsernobylin räjähtäminen on oivallinen esimerkki. Tsernobylin räjähdyksen levittämä strontium säteilee Suomenlahden rantakivikoissa vielä varsin voimakkaasti ja sisämaamme järvien petokaloissa on jopa terveyttä vaarantavia määriä kalaa runsaasti ravintona käyttävien kohdalla.Jopas nyt vitsin murjaisit. Parfyymitko ovat vaarallisempia kuin ydinaseiden tehoa voimistamaan käytettävä tritium?
Tritiumia päästää ympäristöönsä jokainen toimiva ydinvoimala. Olkiluodon rakenteilla olevalle laitokselle on haettu lupa päästää tritiumia 10 kertaa enemmän kuin nykyiset toimivat laitokset päästävät. Tritium ehtii levitä syntypaikastaan tuhansien kilometrien etäisyydelle ennen hajoamistaan. Saksalainen, laaja tutkimus on todennut ydinvoimaloiden lähellä asuvien lasten sairastuvan esim. leukemiaan yli 100 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä kuin kauempana asuvien.
Jokaisella maalla, Venäjä ja Suomi mukaanlukien on velvollisuus huolehtia omista sotkuistaan. Kun olet huolestunut Venäjän ydinvoimaloista, mikset itse mene sinne osoittamaan mieltä? Meidän velvollisuutemme on estää rakentamasta enää yhtään uutta arveluttavan vaarallista ja kauas tulevaisuuteen sotkunsa jättävää laitosta Suomeen.- tuulisikaan.
keltamatara kirjoitti:
Jopas nyt vitsin murjaisit. Parfyymitko ovat vaarallisempia kuin ydinaseiden tehoa voimistamaan käytettävä tritium?
Tritiumia päästää ympäristöönsä jokainen toimiva ydinvoimala. Olkiluodon rakenteilla olevalle laitokselle on haettu lupa päästää tritiumia 10 kertaa enemmän kuin nykyiset toimivat laitokset päästävät. Tritium ehtii levitä syntypaikastaan tuhansien kilometrien etäisyydelle ennen hajoamistaan. Saksalainen, laaja tutkimus on todennut ydinvoimaloiden lähellä asuvien lasten sairastuvan esim. leukemiaan yli 100 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä kuin kauempana asuvien.
Jokaisella maalla, Venäjä ja Suomi mukaanlukien on velvollisuus huolehtia omista sotkuistaan. Kun olet huolestunut Venäjän ydinvoimaloista, mikset itse mene sinne osoittamaan mieltä? Meidän velvollisuutemme on estää rakentamasta enää yhtään uutta arveluttavan vaarallista ja kauas tulevaisuuteen sotkunsa jättävää laitosta Suomeen.Miuluummin vaikka 1 e/kW maksavaa tuulisähköä. ?
Asenteella: kyllä sähköä pistorasiasta tulee.. - /Tutkain
Tuossa ensimmäisessä tutkimuksessa tehtiin aika paljon oletuksia. Vuosihyötysudetta ei laskettu lainkaan tuulivoimalle. Lisäksi perusvoimalle laskettiin kaavamaisesti 8000 h/a huipunkäyttöaika. No, ydinvoimaa satutaan ajamaan 100% teholla Suomessa, eikä sitä ajeta kuukaudeksi alas. Huoltoseisokit ovat 2-3 viikon luokkaa vuodessa, eli selkeästi 91,3% käyttökerrointa korleampi. Kaikesta tästä huolimatta tuulivoima oli lähes kallein ratkaisu. Kaasuvoimalan luokkaa. Tuulivoima on kuitenkin säätö-, eikä perusvoimaa. Joten sitä ei voi oikein näihin muihin verrata. Esimerkiksi Tanskan tuulivoimatuotannosta (20% kokonaistuotannosta) myydään puolet ulkomaille. Liiallinen tuulivoiman kasvattaminen onkin siis kannattamatonta. Tekniikalla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet kehittyä. Jos samoilla investointikustannuksilla kyettäisiin tuottamaan 5-7 MW voimaloita nykyisten 3 MW voimaloiden sijaaan, tuulivoiman kannattavuus nousee merkittävästi. Ja jos ajatellaan kulutushuippuja Suomessa. niin ne ovat kovilla pakkasilla - pääsääntöisesti tuulettomassa aurinkoisessa säässä.
Suurin ongelma Suomessa on lopulta kuitenkin se, että yksityistaloudet eivät voi myydä sähköä sähköyhtiöille.
Kuten aiemmin mainitsin, syöttötariffeja ei tarvita Suomessa uusiutuvien energianmuotojen edistämiseksi sähköntuotannossa. Sähköntuotannossahan tuo tavoite on jo lähes saavutettu. Lämmöntuotantoon syöttötariffit sen sijaan sopisivat hyvin. Esimerkiksi jätteen- ja puunpolttoon. Samoin tuki aurinkokeräimille ja lämpöpumpuille voisi olla hyvä juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018674- 655618
- 245217
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni375106Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv384941Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h774839- 624383
- 434047
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on483337- 463018