Eilen kavin taas kerran lahettamassa rahaa Western Unionin kautta, jota teen joka kuukausi, ulkomaille. Nyt varoitan, etta Stockmannin osastolla Itakeskuksessa W.U. on tietamattomia henkiloita tyossa, eivatka ilmoita asioista kuten pitaa.
Virkailija teki virheen rahan summan kanssa, sitten sanoi etta lahetys voidaan peruuttaa. Sanoin OK, peruuta ja tehdaan sitten uusi rahalahetys. Tassa vaiheessa han ei kuitenkaan minulle ilmoittanut, ettei sita voi tehda samana paivana. Ja rahat tarvittiin juuri silloin. Onneksi faksin lahettaminen ei sujunut.
Sitten vasta han ilmoittaa ettei uutta rahalahetysta voida lahettaa heti peraan. Joten vanha rahasumma jouduttiin jattamaan, ja nain rahat lahti (vaan summa ei ollut se mita halusin hanen virheensa takia).
Koko touhu vei noin 45 minuuttia, muutaman minuutin sijasta, ja kaikki meni sekaisin.
tama tytto oli muutenkin kuin krapulassa tai huumeessa, katsoi kelloa koko ajan eika muuta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
hoida asiaa netin kautta..helppoa eikä voi syyttää muita virheistä...
Olen jo useamman kerran saanut vuokramaksuja venäläisiltä Western Unionin kautta ja tulevat nopeasti ja turvallisesti.
Ongelmana on kai Venäjältä nettipankkien puuttuminen ja pankkien korkeat komissiomaksut, joten he tykkäävät käyttää Western Unioinia, koska se on huomattavasti halvempi ja - kai se sitten on - taatusti turvallinen.
Olen hakenut rahat passi mukanani - vai ajokorttikohan se oli - ja kaikki ok.
Koko systeemi oli minulle uusi, mutta olen tyytyväinen. Toki, tietenkin tilille suoraan olisi paras, mutta toimii noinkin hyvin. Ja jos maksulla on kiire, niin noin se on muutamassa minuutissa täällä.
mika moka. nyt mahtaa kyrsia senkin alykaapio
haista sinä kuule... siellä on ihan paras henkilökunta, ei koskaan mitään ongelmia!!