Miksi kansa kadehtii yksityisesti rahoitettua turvaa?

Kaikesta kansa jaksaa kadehtia. Siitäkin, kun ihminen ottaa yksityissairausvakuutusturvan, niin eikö siitäkin jakseta kadehtia, että kansalaiset ovat eri arvoisessa asemassa.

Julkisen terveydenhuollon järjestelmässähän sitä ollaan kaikki saman arvoisessa asemassa. Jos toinen mättää varansa kaikkeen hömppään, ja matkusteluun, polttaa savuna ilmaan ja kallistelee kirkkaita ja värillisiä pullojen sisällön nieluviemäriinsä, muotiin ja ties mihin, niin sitten ollaan kademielellä, että toinen on valinnut toisin, maksaa noilla hömppärahoilla itselleen sairausvakuutuksen.

Nettipalstoilla toiset tuntuvat olevan kovin katkeria siitä, että joku on tehnyt tällaisen valinnan. Vahvaääniset koilottavat, ettei saisi ostaa itselleen oikeutta sairausvakuutukseen, koska muut ovat silloin eriarvoisessa asemassa.

Minäkin olen tehnyt. Helppoa, kun eilen olin jalkahoitajalla, ja hän sanoi, että pitäs näyttää lääkärille.
Soitin tutkivalle lääkärilleni, professori, niin seuraavalle päivälle heti aika, eli kohta olen menossa hänelle näyttämään jalkaa. Ja vakuutus maksaa kaiken, myös matka 45 €. Juuri sain vakuutuskorvauksia 950 €.

Tuossa yhdessä ketjussa joku ehdotti, että kaikilla olis sama tasaeläke, mutta sitten rahalla voisi ostaa paremman eläketurvan. Niinhän sitä nytkin tehdään. Kukin maksaa palkastaan tulojensa mutaa elämeaksua. Minulla ainakin se meni ansioitteni mukaan, sidottu tulotasoon.

Mutta aina on natisijoita, joille ei kelpaa mikään. Miten Sinulle kelpaa tuo, että kukin ostaa vapaaehtoisesti turvaansa lisää? Sairausvakuutusturvaa, eläketurvaa yms. ?
25275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Nykyinen ratkaisu, kertyvä ja vapaaehtoinen lisäeläke eivät ole sama kuin tasaeläke täydennettynä omaehtoisella säästämisellä.

Voimakkaimmin olen ikärajattoman eläköitymisen kannalla.
Eläkettä kertyisi työvuosien mukaan tasaeläkeperiaatteella ja kukin saisi itse päättää, ilman byrokratian kuvioita, milloin vetäytyy laiskuuteen.

Äänestä

Mikä Kansa? Minusta tuo on suuresti liioiteltua. Aina löytyy heitä, jotka pystyvät kadehtimaan vaikkapa kerjäläistä.

Itse en ole tähän asti kadehtinut ketään, enkä enää taida alkaakaan.
Meillähän kaikilla on normaalisti vapaus valita toimemme. Kuka katsoo parhaaksi ottaa vakuutuksia, hyvä niin, se on hänen vaihtoehtonsa.

Minä en jaksaisi natista toisten natisemisesta.

Äänestä

mitä muut tekee. Aktiiviaikoinani laskin, että selviän eläkkeelläni. Silloin rahat tarvittiin esim. lasten koulunkäyntiin, ylimääräistä ei ollut. Luotan myös siihen, että yhteiskunta jotenkin hoitaa loppuun asti. Sehän on varmaa, että joskus tulee huonommaksi. Elämänkohtaloita on niin monenlaisia, oku löytää aina jonkin valittamisen aiheen, toinen näkee valoa pienessäkin. Eläkäämme omaa elämäämme.

Äänestä
  • Sen olen minäkin nyt saanut kokea.
    Sairasvakuutus minulla oli niin kauan kuin oli huollettavia, mutta sitten sen lopetin. Kotivakuutukseen liittyvä tapaturmavakuutus on vielä, samoin kuin matkustajavakuutus. Muuten olen itse, ilman välistä vetäjiä, säästänyt itselleni pienen reservin sairauksien varalta. En tosin olisi ikinä uskonut että minäkin joskus voin sairastua, mutta syksystä lähtien kuntoni on kuitenkin rapistunut.

    Ohitin terveyskeskuksen siten, että hakeuduin helmikuun alussa yksityiseen lääkäriin (Mehiläinen) ja sitten alkoi tapahtua. Lääkäri teki lähetteen julkiseen sairaalaan (HYKS), jossa olen nyt käynyt useita kertoja, lääkärin vastaanotolla, labrassa ja kaikenlaisissa koneissa. Vielä ei ole mitään selvinnyt, mutta nyt on lähete parin erikoislääkärin vastaanotolle, myös yhteiskunnan kustannuksella.

    Paljon moititaan julkista terveydenhuoltoa, mutta ainakin toistaiseksi minun kokemukseni ovat enemmänkin kuin myönteiset. Lääkärit ja hoitajat tekevät työnsä tunnollisesti ja ovat myös hyvin ystävälliset ja läheiset. Ja kaikki on lähes ilmaista.

    Äänestä

  • m-43 kirjoitti:

    Sen olen minäkin nyt saanut kokea.

    Annas olla jos kerrot positiivisia juttuja julkisesta terveydenhuollosta, kohta on jo kannibaali niskakarvoja kynimässä.
    Minäkin kun oon kertonut niin eipä se olekaan hyvä. Kannibaali oitis loikkasi niskakarvoihin kiinni.

    Äänestä

  • m-43 kirjoitti:

    Sen olen minäkin nyt saanut kokea.
    Sairasvakuutus minulla oli niin kauan kuin oli huollettavia, mutta sitten sen lopetin. Kotivakuutukseen liittyvä tapaturmavakuutus on vielä, samoin kuin matkustajavakuutus. Muuten olen itse, ilman välistä vetäjiä, säästänyt itselleni pienen reservin sairauksien varalta. En tosin olisi ikinä uskonut että minäkin joskus voin sairastua, mutta syksystä lähtien kuntoni on kuitenkin rapistunut.

    Ohitin terveyskeskuksen siten, että hakeuduin helmikuun alussa yksityiseen lääkäriin (Mehiläinen) ja sitten alkoi tapahtua. Lääkäri teki lähetteen julkiseen sairaalaan (HYKS), jossa olen nyt käynyt useita kertoja, lääkärin vastaanotolla, labrassa ja kaikenlaisissa koneissa. Vielä ei ole mitään selvinnyt, mutta nyt on lähete parin erikoislääkärin vastaanotolle, myös yhteiskunnan kustannuksella.

    Paljon moititaan julkista terveydenhuoltoa, mutta ainakin toistaiseksi minun kokemukseni ovat enemmänkin kuin myönteiset. Lääkärit ja hoitajat tekevät työnsä tunnollisesti ja ovat myös hyvin ystävälliset ja läheiset. Ja kaikki on lähes ilmaista.

    Kun olet sitten hoitoketjussa, ja sairaustesi vaatisi tietyin laittein tutkimuksia, tuleekin eteen aivan uskomattomia esteita, talouspoliittiset esteet. Vaikka tutkimuskapasiteettiä on, mutta kun kiintiöt loppuvat keseken.
    Sairauteni varmistamiseksi olisi tarvittu magneettikuvus selkärangan mahdollisista vaurioista, kas kummaa, kiintiöitä on annettu vain kahdet kuvat/kk tätä klinikkaa kohti, joten jonotus vähintään vuosi.
    Itse magnettikuvauksiin jonoa ainoastaan parisen viikkoa, että repikää siitä sitten hyvä hoito- ja tutkimustaso. Kävin yksityisesti.

    Äänestä

Ei täällä kukkaan tuommoista ruikuttajjaa kadehdi.

Äänestä
  • No miksikäs sitä ei sitten voi ihmetellä, kun niin riiviön kateellisia ihmisiä kuitenkin on. Vai kuulutko niihin ihmisiin ja siksi hermostuit?

    Äänestä

on vaan luultavasti aikas kalliit vakuutusmaksut jos sen vakuutuksen ottaa tässä iässä, - pakko olisi keksiä vaikka tikusta asiaa lääkärille että vakuutusmaksuille saisi katetta , - sitäpaitsi ehkä vakuutuksessani oli jo niin paljon rajoituksia ettei sen ottamissessa olisi mitään mieltä..lapset on eri asia.., heille kannattaa ottaa tuo vakuutus.

P.s. ymmärsinkö oikein että tarkoitit jotain normaalia vakuutusta, joka kattaa hoidot yksityisellä puolen..

Äänestä
  • pitää käydä yksityisellä kun julkisella puolella on resursseja ja osaamista ehkä enemmänkin.
    Itse kun kipeäksi tulin, kävin ensin paikkakuntamme yksityisessä lääkärikeskuksessa aivan tuloksettomasti. Rahaa siinä labrakokeineen meni n. 500 e, aivan turhaan. Kävin toisessa (Mehiläinen), johon myös viisisatanen paloi. Siellä lääkäri teki kuitenkin lähetteen julkiseen, ja näin ohitin terveyskeskuksen. Lopputulosta en vielä tiedä, mutta koen että siellä minut otetaan vakavasti. Lienee heillä myös jonkinlainen hoitotakuu, toisin kuin yksityisillä.

    Äänestä

  • m-43 kirjoitti:

    pitää käydä yksityisellä kun julkisella puolella on resursseja ja osaamista ehkä enemmänkin.

    yksityiseltä puolen olen saanut hyvää hoitoa, ja julkiseltakin, - silloin kun lääkäriajan sinne on saanut; meidän on ollut vaikea saada lääkäreitä tänne syrjäkylille. Terv.kesk. lääkärit ovat meijjän kunnassa pystyneet hoitamaan vain päivystys tapaukset, tosin viime kuukausina täälläkin on saatu ostettua lääkärivälityksen kautta lääkäreitä, ja heistä on vain hyvää sanottavaa, ainakin minulla.

    Ainakin minun kohdallani kyse on ollut aikataulutuksesta ja saatavuudesta.

    Julkisen puolen kaihileikkaukseen olisi näköni, ainakin paremman silmän, ollut liian hyvä.
    Kuitenkin 6kk lähetteen jälkeen (täytyi hakea yksityiseltä) sain kutsun tulla näyttämään silmiäni.
    Olin leikkauttanut ne molemmat yli 5kk aikaisemmin yksityisellä.
    Yhteensä reilu 3000E.

    Vanhan urheiluvamman huonontuessa uudelleen aloitetuissa punttitreeneissä kehoitti terveyskeskuksen lekuri minua käymään useammin kaupassa niin olisi kevyemmpi kassi.
    Vedin silloin maasta 180kg.
    Otin yksityiseltä lähetteen. Kävin yksityisklinikalla kuvauksessa ja vastaanotolla.
    Lähete leikkaukseen ja puukotus komen viikon kuluttua.
    Olkapää tuli hieman silmiä kalliimmaksi.

    Pienempi asia.
    Napakka punttiohjelma kuluttaa ikärin omia testoja mutta terveyskeskuksen lekuri ei lotkauttanut korviaankaan koska testotasoni oli ikäisteni likemissa.
    Hankin laatua sekä salille että kotiin käymällä yksityisklinikan labroissa ja urheilulääkärin vastaanotolla saaden testoreseptin.
    Koko touhu taisi jäädä alle 250E:n.

    Tarkistan testotason ja eturauhasen ko. klinikalla puolivuosittain.
    Terveyskeskus tarjosi vuoden väliä.

    Eivät nämä pakollisia yksityireisuja olisi olleet.

    Olisin voinut tönttyröidä samein silmin puoli vuotta ja toivoa leikkausta. Ainakin toiseen silmään.

    Olisin voinut ottaa olkapäähäni kortisonipiikkejä ja lopettaa puntin mutta elämänlaatuni olisi kärsinyt ja 80% poikki olevat hauisjänteet eivät olisi itsestään parantuneet.
    Olisin myös voinut jatkaa vasemmalla kyljellä nukkumista.
    Lisäksi muut rajoitukset.

    Olisin voinut mukautua testojen vähentyessä salitreenien kesyyntymiseen ja siihen että rankemman viikon aikana kotielämäkin oli vaisua. Eipä tuo kaveri kyllä siitä purnannut.

    Minulle yksityisen käyttö julkiseen verrattuna on ollut mukavuus-, ajoitus- ja elämänlaatukysymys.
    Hyvä että se vaihtoehto on olemassa!

    Äänestä

  • "Tässä iässä" ei enää muönnettäisikään vakuutusta. Kyllä se on otettava aktiivielämän ikäisenä, eikä iltaruskon sarastaessa.

    Kyllä tarkoitin, sairausvakuutusta, joka korvaa kaiken sairauden aiheuttamat kulut (lääkäri, labra, tutkimus, hoito, matkat lääkkeet ja mulla myös kuolemanvaran vakuutus sisältyy vakuutukseen, jolloin perhe saa tietyn summan), sikäli kun jotain ei ole rajoitettu pois vakuutuksesta.

    Olin 36 vuotinen, kun otin vakuutuksen koko perheelle. Lasten vakuutukset päättyivät tietenkin aikuistumisen iässä, en nyt muista, oliko se 16 vai 18 vuotta, vaiko peräti 20.
    Kallis ja kallis, siinpäs se, mitä kukin elämässään arvostaa. Ei meillä isännälläkään tuntunut olevan mitään sairauksia, ikäänkuin maksoi aivan turhaan, kunness........ sattui tapauturma, selkäranka vaurioitui, siitä lähtien on ollut sairausvakuutuksen kirsulle ahkeraan asiaa.

    Ensin työeläkelaitos velvoitti käyttämään julkista terveydenhuoltoa, mutta sehän ei vetänyt edes alkuunkaan, että olisi päästy edes kättä päivää sanomaan, röyhkeästi sitten siirtyi yksityiselle puolelle, ja kustansihan se työeläkelaitos ne kulut sitten kuitenkin. Kun kädenvääntö päätyikin tapaturmaeläkkeeseen, oli taivaallinen lahja, että oli otettu se yksityisvakuutus.

    Ja vaikka oma syöpäni hoidettiin pääpiirteittäin julkisen puolen hoitoyksiköissä, hintaa kertyi vuodessa pitkälle yli 10 000 mk (silloin elettiin markka-aikaa) ja lopun elämää jodun käymään säännöllisesti fysikaalisessa hoidossa, joka sekin maksaa 51,40 €/käynti ja vuodessa tulee n. 30 kertaa, niin muhkeat kulut siitäkin tulee. Nyt juuri vakuutuslaitos ilmoitti, että syöpäbudetissa on vielä n. 7000 € käyttämättä, joten se juuri ja juuri riittää lopuksi kolmeksi vuodeksi, kun vakuutus päättyy.
    Tuohon sisältyy vielä kerran syöpäkontrollin läpivienti, joka sekin yksityissektorilla maksaa muhkean summa.

    Äänestä

  • lisäturvaa kirjoitti:

    "Tässä iässä" ei enää muönnettäisikään vakuutusta. Kyllä se on otettava aktiivielämän ikäisenä, eikä iltaruskon sarastaessa.

    Silloin kun vakuutusmaksujen verovähennysoikeus poistui.
    Olikohan joskus 80-luvun lopulla.

    Olin maksanut sitä kymmenet vuodet hyötymättä hittojakaan.
    Vakuutus oli tehty joskus 60-luvun alkupuolella.

    Vakkutus oli säästömuotoinen sisältäen sairaspäivärahat, kulukorvaukset, sairaalakustannukset, iän myötä pienevän henkivakuutuksen ja säästön.

    Realisoin säästöosuuden ja olen sen jälkeen elänyt kotivakuutuksen ja luottokorttiin liittyvän matkavakuutuksen varassa.

    Äänestä

  • lisäturvaa kirjoitti:

    "Tässä iässä" ei enää muönnettäisikään vakuutusta. Kyllä se on otettava aktiivielämän ikäisenä, eikä iltaruskon sarastaessa.

    Kyllä tarkoitin, sairausvakuutusta, joka korvaa kaiken sairauden aiheuttamat kulut (lääkäri, labra, tutkimus, hoito, matkat lääkkeet ja mulla myös kuolemanvaran vakuutus sisältyy vakuutukseen, jolloin perhe saa tietyn summan), sikäli kun jotain ei ole rajoitettu pois vakuutuksesta.

    Olin 36 vuotinen, kun otin vakuutuksen koko perheelle. Lasten vakuutukset päättyivät tietenkin aikuistumisen iässä, en nyt muista, oliko se 16 vai 18 vuotta, vaiko peräti 20.
    Kallis ja kallis, siinpäs se, mitä kukin elämässään arvostaa. Ei meillä isännälläkään tuntunut olevan mitään sairauksia, ikäänkuin maksoi aivan turhaan, kunness........ sattui tapauturma, selkäranka vaurioitui, siitä lähtien on ollut sairausvakuutuksen kirsulle ahkeraan asiaa.

    Ensin työeläkelaitos velvoitti käyttämään julkista terveydenhuoltoa, mutta sehän ei vetänyt edes alkuunkaan, että olisi päästy edes kättä päivää sanomaan, röyhkeästi sitten siirtyi yksityiselle puolelle, ja kustansihan se työeläkelaitos ne kulut sitten kuitenkin. Kun kädenvääntö päätyikin tapaturmaeläkkeeseen, oli taivaallinen lahja, että oli otettu se yksityisvakuutus.

    Ja vaikka oma syöpäni hoidettiin pääpiirteittäin julkisen puolen hoitoyksiköissä, hintaa kertyi vuodessa pitkälle yli 10 000 mk (silloin elettiin markka-aikaa) ja lopun elämää jodun käymään säännöllisesti fysikaalisessa hoidossa, joka sekin maksaa 51,40 €/käynti ja vuodessa tulee n. 30 kertaa, niin muhkeat kulut siitäkin tulee. Nyt juuri vakuutuslaitos ilmoitti, että syöpäbudetissa on vielä n. 7000 € käyttämättä, joten se juuri ja juuri riittää lopuksi kolmeksi vuodeksi, kun vakuutus päättyy.
    Tuohon sisältyy vielä kerran syöpäkontrollin läpivienti, joka sekin yksityissektorilla maksaa muhkean summa.

    varaa silloin mihinkään ylimääräiseen, nuorena tehtiin lapset - tyhjästä aloitettiin..ei tullut mieleenkään että oisi jotain vakuutuksia itelle..ei ei hyvä kun leipää ja lämmintä :)

    Mutten ole kade, jokaisella on omanlaisensa elämä..ja kohtalot.

    Äänestä

  • m-43 kirjoitti:

    pitää käydä yksityisellä kun julkisella puolella on resursseja ja osaamista ehkä enemmänkin.
    Itse kun kipeäksi tulin, kävin ensin paikkakuntamme yksityisessä lääkärikeskuksessa aivan tuloksettomasti. Rahaa siinä labrakokeineen meni n. 500 e, aivan turhaan. Kävin toisessa (Mehiläinen), johon myös viisisatanen paloi. Siellä lääkäri teki kuitenkin lähetteen julkiseen, ja näin ohitin terveyskeskuksen. Lopputulosta en vielä tiedä, mutta koen että siellä minut otetaan vakavasti. Lienee heillä myös jonkinlainen hoitotakuu, toisin kuin yksityisillä.

    Ystävä hyvä, juuri siksi pitää käydä yksityisellä, kun julkisella puoella ei ole resursseja ei henkilökuntaa, eikä rahaa.
    Niin kävi kätevästi nytkin, kun jalkahoitaja sanoi, että mun tarttes käydä lääkärillä näyttämässä jalkaan paukahtanutta säärihaavaa, se kun pitäisi saada hoidettua pois, kun on keinonivelleikkaus edessä, eikä se millään meinaa parantua. Kas, kun eilen kyselin verisuonialan spesialistia (professoria) sainkin tälle päivälle ajan.

    Julkisella puolella asia menisi niin, että ensin odottaisin TK lääkärin aikaa viikko-kaksi. Päivystyspotilaaksi ei pääsisi, koska sitä ei luettaisi akuutiksi. Sitten lähete keskussairaalan verisuonispesialistille, juuri tälle samalle, jolla nyt kävin yksityisesti. Siihen tärvääntyisi aikaa 1-3 kk ja kun keinonivelleikkaus on jo 3 viikon kuluttua. Homman olisi pitänyt tapahtua heti, eikä huomanna. Julkisella puolella näin se vaan ei tapahdu, ellet ole ambulanssilla liikkeellä ja säärihaavasta et pääse ambulanssiin ja vaikka onnistuisitkin kuljeuttamaan itsesi ambulanssilla, matka tyssäisi terveyskeskukseen.

    Syävästä tilanne menisi näin. Ensin jonotat TK lääkärille, sitten sieltä luvattaisiin lähettää lähete keskussairaalaan, jonne jonotus syöpäepäilystäkin useita viikkoja (omakohtainen kokemus), ja kun kuvat ja ohutneulanäyte osoittaisi syöpää, jäät vielä 3 viikon jonoon. Näin omalla kohdallani.

    Kun tapaus osoittautui erittäin pyrokraattiseksi ajan tuhlaukseksi, kävin yksityisellä, ja vastaus samana päivänä, että se on syöpä. Leikkaus seuraavalla viikolla (yksityissairaalassa Mahiläisessä Helsingissä).
    Jatkossa mahdollisen uusimisepäilyn kohdalla vain yksi tutkimus joudutaan jonottamaan sairaalan LUUSTOKARTTAAN, jota ei ole missään yksityistutkimuslaitoksessa, ja sinne todella jonotetaan. Jos olisi yksityisesti, ehdottomasti kävisin siellä.

    Joten taidat olla vielä keltanokka tuon julkisen sektron asioissa. Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    yksityiseltä puolen olen saanut hyvää hoitoa, ja julkiseltakin, - silloin kun lääkäriajan sinne on saanut; meidän on ollut vaikea saada lääkäreitä tänne syrjäkylille. Terv.kesk. lääkärit ovat meijjän kunnassa pystyneet hoitamaan vain päivystys tapaukset, tosin viime kuukausina täälläkin on saatu ostettua lääkärivälityksen kautta lääkäreitä, ja heistä on vain hyvää sanottavaa, ainakin minulla.

    on ruuhkaa, myös pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla. Edellisissä viestissäni halusin mm. sanoa, että käymällä ensin arvostetussa lääkärikeskuksessa maineikkaan lääkärin vastaanotolla, saa lähetteen julkiseen sairaalan nopeamminkin kuin terveyskeskuksen kautta.
    Vain hyvää sanottavaa on minullakin myös terveyskeskuksesta, mutta lääkärit siellä ovat kiireiset ja stressaantuneet, julkisissa sairaaloissa on toisin. Viimeksi tänään kävin lääkärin vastaanotolla (HYKS), ja siksi tämä aihe on nyt minulle ajankohtainen.
    Energinen mutta kiiretön (nais)lääkäri kertoi edellisten kokeiden tuloksia, määräsi lisää kokeita, soittaa kun tulokset valmistuvat ja teki lähetteet erikoislääkäreihin. Kysyi vielä, että haluanko jotakin vielä hänelle kertoa, tai häneltä kysyä.

    samanlaisia kokemuksia, olen myös saanut sairaala lähetteitä yksityisiltä ja päässyt tutkimuksiin nopeasti, sekä labrat ja röntkenkuvat myös samantien. Viime kesänä sain sairaslomaakin vain puhelinsoitolla,- tosin lääkäri kysyi loman tarvetta jo vastaan otolla, mutta silloin en olevinaan ollut niin kipeä.

    Äänestä

Ajatella, että on olemassa sellaisia ihmisiä - ja ilmeisesti paljon - jotka eivät osaa elää omaa elämäänsä omien päätöstensä mukaan vaan vatvaavat niitä muiden kautta eli yrittävät istua molemmilla tuoleilla ja ovat alati huolissaan sitä, mitä muut sanovat heidän tekemisistään. Siitä tässä on kyse. Jos nyt joku sanoo jotakin netissä, tuntemattomana, eikä edes nimeään ja taustaansa tiedetä, mitä ihmeen väliä sillä on? Onhan Suomessa sananvapaus ja hulluja riittämiin.

Minulle kelpaa se,mitä teen ja mistä itse joudun maksamaan. Ratkaisujani en kysele netissä enkä muuallakaan. Aloittajalle sanon,että lakkaa peilaamasta netin kautta tekemisiäsi, luota itseesi. Jos se vielä yli kuusikymppisenäkin on täysin mahdotonta (eli itseensä luottaminen) , varaudu siihen,että kaikki eivät netissä eivätkä tosielämässä ole samaa mieltä kanssasi. Erimieliset eivät välttämättä ole kateita (vaikka juuri se tulkinta olisi sinusta mieluisin), on olemassa sellainenkin käsite kuin vallanhimo. Toisen mitätöiminen on myös hallitsemista. Oliko tämä kovakin yllätys? Varsinkin, kun kirjoitat palstalle, jossa on useat tietävät yksin kaiken kaikesta ja sen ainoan oikean tavan ajatella ja toimia...

Jos tarvitsisin eläketurvaan lisäosia tai yksityisiä vakuuuksia milloin mihinkin ja minulla on siihen varaa, tietysti ottaisin ne. Ja se olisi siinä enkä perään kyselisi.

Äänestä
  • Miksikäs yleensä keskustellaan? Miksi sitten ylipäätään keskustellaan mistään? Turhaa ajan haaskia. Et siis osaa keskustella asiasta lainkaan, vai oletko Sinäkin kateellinen? Hieman kirjoituksesi voisi viitata siihenkin suuntaan. Ja siitä ei sit voi keskustella, niinkö?

    Eikös tuossa kirjoituksessa juuri tullut esille, että ei kirjoittaja mitään päätäntäapua hakenut, vaan on mitä parhaassa mielessä itse kykenevä ja päätökset tekevä toisista välittämättä ja nuo päätöksestä on jo tehnyt ajat sitten. Miten sinä sitä et tajunnut innostuksissasi?

    Äänestä

  • kaikeksi teitä on kirjoitti:

    Miksikäs yleensä keskustellaan? Miksi sitten ylipäätään keskustellaan mistään? Turhaa ajan haaskia. Et siis osaa keskustella asiasta lainkaan, vai oletko Sinäkin kateellinen? Hieman kirjoituksesi voisi viitata siihenkin suuntaan. Ja siitä ei sit voi keskustella, niinkö?

    Eikös tuossa kirjoituksessa juuri tullut esille, että ei kirjoittaja mitään päätäntäapua hakenut, vaan on mitä parhaassa mielessä itse kykenevä ja päätökset tekevä toisista välittämättä ja nuo päätöksestä on jo tehnyt ajat sitten. Miten sinä sitä et tajunnut innostuksissasi?

    Vastasin siksi, että palsta on taas kerran muuttunut tylsääntyneiden pikku askartelukeskukseksi, jossa arvuutellaan koiralaulujen sanoja, ihmetellään otanko 32 vai 37 tuumaisen telkkarin ja muuta yhtä ihastuttavaa. Kas, kun ei kukaan teistä yhdeksänkymppisistä "keskustelijoista" vielä keksi ihmetellä, ovatko Reinot vai Ainot mukavammat.

    Jos teen aloitteen tosielämästä enkä tästä vanhustenkodin ajatusmaailmasta, riitelette keskenänne ettekä osaa keskustella aiheesta. Tein juuri siten kuin tällä palstalla on tapana. Haukuin aloittajan. Oli ihan kiva innostua vaihteeksi jostakin, koska ristisanat, koiralaulut ja telkkarin tuumaluvut eivät minua innosta enkä välitä pohtia syvällisesti olisinko kivitalonomistaja, jos vuonna x olisin tehnyt niin enkä näin. Ette voi olla vasta kuusikymppisiä. No juu, menepäs lukija sinäkin leikkimään esimerkiksi Jänis istui maassa-nimistä kehittävää leikkiä, jotta aivosolut saavat liikettä, kuten eräs aloittaja ehdottaa omien leikkiensä kohdalla. Pyydä naapuri lyömään tahtia. Ihmetellään sitten palstalla yhdessä, onnistuitko taputtaman käsiä yhteen ihan oikealla kohdalla. Hurraa ja papukaijamerkki!

    Joskus olisi kivaa lukea jotakin hieman älykkäämpää tältäkin palstalta, mutta se on ilmeisesti liikaa vaadittu. Jatkakaa unilukkarimenojanne.

    Äänestä

  • Alppien Heidi juhuu kirjoitti:

    M...........toimistossa? Asiasi ei kyllä ole nyt oikealla tolalla. Kyllä, jänöjussia olisi Sinunkin aika leikkiä, että vähän vapautuisit tuosta tiukkapipoisuudesta ja älykkyytesi harhakuvitelelmista. Miten ihmeessä sinä sitten täällä maleksit, jos me muut ollaan ihan 90:siä, kunnioitettava ikä kuitenkin, ja hattua nostan 90:sille. Pesiikö sinussa noin voimakas rasismi?

    Äänestä

Aloitus on yhden sortin onanointia.
Harmitonta joten se suotakoon!

Kokee ilmeistä mielihyvää kanssaihmisten kuvitellusta kateellisuudesta.

Aloituksessa on sikäli asiaa että kukin voi itse valinnoillaan päättää, resurssiensa puitteissa, täkeinäpitämiensä asioiden painotuksen.

Joku on kuin se kesän huilua soittava sirkka.
Toinen toimii kuin veli ponteva porsaissa.

Äänestä

...enkä ole huomannut että kukaan sen vuoksi naamaansa kateeseen vääntää.
Ehkä sekin auttaa etten asiasta muille huutele. Mitä helkkaria se kenellekään edes kuuluisikaan?

Jotkut ehkä tarkotuksella(kin) tuovat tällaiset asiat julki, joko "leventelemällä" tuttavapiirissä tahi vaikka nyt tällaisilla hupihupi-keskustelupalstoilla. Joku jo terävästi oivalsikin, että ihan tarkoitushakuisesti; on niin mukavaa olla ns. kadehdittu, ja vääntää sitten naamaa ja suuta jos joku negatiivisesti kommentoi. Eikä ole tietävinään, että sitä oli itse juuri hakemassa...

Pelkkä elämänkokemus-psykologia riittää; nämä asiat ovat päivänselviä. Laput silmillä kulkeva "ymmärtää" asiat vain omasta perspektiivistään.

Äänestä
  • Pienelläkin, alle 900E/kk eläkkeellä voi elää pystypäin muita kadehtimatta.

    Toisen hyvä eläke ei ole pienentänyt omaani.
    Muusta se riippuu!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lisäturvaa kirjoitti:

Kaikesta kansa jaksaa kadehtia. Siitäkin, kun ihminen ottaa yksityissairausvakuutusturvan, niin eikö siitäkin jakseta kadehtia, että kansalaiset ovat eri arvoisessa asemassa.

Julkisen terveydenhuollon järjestelmässähän sitä ollaan kaikki saman arvoisessa asemassa. Jos toinen mättää varansa kaikkeen hömppään, ja matkusteluun, polttaa savuna ilmaan ja kallistelee kirkkaita ja värillisiä pullojen sisällön nieluviemäriinsä, muotiin ja ties mihin, niin sitten ollaan kademielellä, että toinen on valinnut toisin, maksaa noilla hömppärahoilla itselleen sairausvakuutuksen.

Nettipalstoilla toiset tuntuvat olevan kovin katkeria siitä, että joku on tehnyt tällaisen valinnan. Vahvaääniset koilottavat, ettei saisi ostaa itselleen oikeutta sairausvakuutukseen, koska muut ovat silloin eriarvoisessa asemassa.

Minäkin olen tehnyt. Helppoa, kun eilen olin jalkahoitajalla, ja hän sanoi, että pitäs näyttää lääkärille.
Soitin tutkivalle lääkärilleni, professori, niin seuraavalle päivälle heti aika, eli kohta olen menossa hänelle näyttämään jalkaa. Ja vakuutus maksaa kaiken, myös matka 45 €. Juuri sain vakuutuskorvauksia 950 €.

Tuossa yhdessä ketjussa joku ehdotti, että kaikilla olis sama tasaeläke, mutta sitten rahalla voisi ostaa paremman eläketurvan. Niinhän sitä nytkin tehdään. Kukin maksaa palkastaan tulojensa mutaa elämeaksua. Minulla ainakin se meni ansioitteni mukaan, sidottu tulotasoon.

Mutta aina on natisijoita, joille ei kelpaa mikään. Miten Sinulle kelpaa tuo, että kukin ostaa vapaaehtoisesti turvaansa lisää? Sairausvakuutusturvaa, eläketurvaa yms. ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu