LUKEKAA!!!!!

Tiedotusvälineille 1.4.2010


Eduskunnan päätös Suomen EU:sta eroamisesta on järisyttävän hyvä uutinen

Eduskunnan juuri tekemä yllättävä äänestyspäätös jää pysyvästi historiaan. Eduskunnan suuri enemmistö kannatti hallituksen yllättäen eduskunnalle tuomaa esitystä, jonka mukaan ”Suomi katsoo, että jäsenyys Euroopan unionissa on sovittamattomassa ristiriidassa maamme perustuslain kanssa. Erityisesti perustuslakimme määräämä Suomen täysivaltaisuus ja se, että ylimmän vallan tulee maassamme kuulua Suomen kansalle, vaativat päätöstä, joka käynnistää toimenpiteet, joilla Suomi eroaa Euroopan unionin jäsenyydestä”.


On syytä kiittää hallitusta ja eduskuntaa kauskantoisesta päätöksestä. Monien kansanedustajien ratkaisuun ilmeisesti vaikuttivat viime aikoina vahvistuneet tiedot, joiden mukaan Suomen talouden ja työllisyyden kuntoon saaminen – ja näihin liittyen erityisesti oman rahan, keskuspankin ja itsenäisen talouspolitiikan palauttaminen – edellyttävät eroamista Euroopan unionista ja sen talous- ja rahaliitto EMU:sta.


Vaikutuksensa on epäilemättä ollut EU:n ja sen taustalla vaikuttavien suuryritysten edustajien vaatimuksilla leikata voimakkaasti julkisia menoja, eli käytännössä terveydenhoitoa, koulutusta ja sosiaaliturvaa. Useiden esille tulleiden terveydenhoidon ja koulutuksen yksityistämishankkeiden taustalla on nähty EU:n ja sen taustavoimien tietoinen politiikka, jonka seurauksen peruspalvelut heikkenevät ja kansalaisten eriarvoisuus kasvaa voimakkaasti.


Osa kansanedustajista on painottanut erityisesti oman itsenäisen ulkopolitiikan palauttamisen merkitystä. Monille on tärkeää, että Suomi pyrkii jatkossa hankkimaan itselleen Sveitsin tapaisen laajasti tunnustetun puolueettomuusaseman. Tämän monet katsovat olevan parasta Suomen turvallisuudelle ja lähialueiden vakaudelle.

Viimein on nähty, että kaupankäynti ja vapaa liikkuminen voidaan toteuttaa Euroopan talousaluesopimuksen puitteissa aivan samoin kuin EU-jäsenyyden oloissa. Mitään sellaista hyötyä EU-jäsenyydestä ei muutenkaan ole ollut, jota ei saataisi sen ulkopuolella.


Pelot yksin jäämisestä ja rajojen sulkemisesta ovat osoittautuneet turhiksi. Uudelleen itsenäistyvä Suomi aikoo olla hyvä naapuri myös EU:lle. Uusi itsenäisyys mahdollistaa omaehtoisen suhteiden rakentamisen myös EU:n ulkopuolella ja – niin yllättävältä kuin se menneen propagandan valossa tuntuukin – entistä laajemman ja syvemmän kansainvälisen yhteistyön.


Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Horo ei pysty parempaan edes aprillipäivänä.

Äänestä
  • Ainakin minulla suurin tekijä aprillipilapäätökselleni on, että päivämäärä oli vahvistettu (sähköpostissa). Eduskunnan kotisivuilta ei löytynyt tarvittavaa päätöstä.

    Samantapaisia Satakunnan Kansassa olivat kuntaliitospäätökset: Nauhakaupunkia ei muodostukaan, vaan Ulvila ja Pori liittyvät yhteen. Suur-Eura muodostuu sittenkin (viime yön kokouksissa). Pääsiäisviikonloppua vietetään 18 asteen kevätsäässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


COPY kirjoitti:

Tiedotusvälineille 1.4.2010


Eduskunnan päätös Suomen EU:sta eroamisesta on järisyttävän hyvä uutinen

Eduskunnan juuri tekemä yllättävä äänestyspäätös jää pysyvästi historiaan. Eduskunnan suuri enemmistö kannatti hallituksen yllättäen eduskunnalle tuomaa esitystä, jonka mukaan ”Suomi katsoo, että jäsenyys Euroopan unionissa on sovittamattomassa ristiriidassa maamme perustuslain kanssa. Erityisesti perustuslakimme määräämä Suomen täysivaltaisuus ja se, että ylimmän vallan tulee maassamme kuulua Suomen kansalle, vaativat päätöstä, joka käynnistää toimenpiteet, joilla Suomi eroaa Euroopan unionin jäsenyydestä”.


On syytä kiittää hallitusta ja eduskuntaa kauskantoisesta päätöksestä. Monien kansanedustajien ratkaisuun ilmeisesti vaikuttivat viime aikoina vahvistuneet tiedot, joiden mukaan Suomen talouden ja työllisyyden kuntoon saaminen – ja näihin liittyen erityisesti oman rahan, keskuspankin ja itsenäisen talouspolitiikan palauttaminen – edellyttävät eroamista Euroopan unionista ja sen talous- ja rahaliitto EMU:sta.


Vaikutuksensa on epäilemättä ollut EU:n ja sen taustalla vaikuttavien suuryritysten edustajien vaatimuksilla leikata voimakkaasti julkisia menoja, eli käytännössä terveydenhoitoa, koulutusta ja sosiaaliturvaa. Useiden esille tulleiden terveydenhoidon ja koulutuksen yksityistämishankkeiden taustalla on nähty EU:n ja sen taustavoimien tietoinen politiikka, jonka seurauksen peruspalvelut heikkenevät ja kansalaisten eriarvoisuus kasvaa voimakkaasti.


Osa kansanedustajista on painottanut erityisesti oman itsenäisen ulkopolitiikan palauttamisen merkitystä. Monille on tärkeää, että Suomi pyrkii jatkossa hankkimaan itselleen Sveitsin tapaisen laajasti tunnustetun puolueettomuusaseman. Tämän monet katsovat olevan parasta Suomen turvallisuudelle ja lähialueiden vakaudelle.

Viimein on nähty, että kaupankäynti ja vapaa liikkuminen voidaan toteuttaa Euroopan talousaluesopimuksen puitteissa aivan samoin kuin EU-jäsenyyden oloissa. Mitään sellaista hyötyä EU-jäsenyydestä ei muutenkaan ole ollut, jota ei saataisi sen ulkopuolella.


Pelot yksin jäämisestä ja rajojen sulkemisesta ovat osoittautuneet turhiksi. Uudelleen itsenäistyvä Suomi aikoo olla hyvä naapuri myös EU:lle. Uusi itsenäisyys mahdollistaa omaehtoisen suhteiden rakentamisen myös EU:n ulkopuolella ja – niin yllättävältä kuin se menneen propagandan valossa tuntuukin – entistä laajemman ja syvemmän kansainvälisen yhteistyön.


Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu