Miksi Tiura ei-kepulaisena sai suurimman KMS-potin?
Miksi?
Mikä kytkös?
16171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyseessä on "maksullinen arvovalintavaikuttaminen".
huorapartion johtajaksi sopivampi tuokin ämmä.
Myöskin valtion ilotalon rahastajan hommeli voisi olla marjalle sopiva tulevaisuuden työ.
Tai mitäpä me pihtailemaan, vaan suositellaaan oitis pää -sutenöörin virkaaan, sitten kun valtiolliset ilotalot avataan.
Sekään aika ei mahda olla kaukana, kun vähänkin katsoo sillä silmällä minkälaista porukkaa eduskunnassa on.
Verkkosukka/nahkapusakka/minihame lookkiahan tuola on näkyvissä hyvinkin yhden tuollaisen putiikin verran.
Kyllä aika alas on vajonnut koko politiikka.
Suurin "kiitos" asiasta kuuluu demareille.
Onkos tämä KMS se, joka perustettiin Jarmo Korhosen työhuoneessa?
Korhosen tietämättä?
Samoja miehiä oli mukana Niinistön taustalla jo presidentinvaalien aikaan.
Myös Ahon kampanjapäällikkö 2000.
Saunamäki on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi, pitää etsiä kaukaa yhtä rehellistä miestä, joka uskaltaa tunnustaa tehneensä pyyteetöntä työtä koko maata ajatellen ja kaikkien eduksi.
Tällä tavoinko pyyteetön työ Suomessa palkitaan? Vasemmistolaisia metsän reunasta irvistelijöitä kyllä riittää mutta missä ovat teot?
"Taustavaikuttaja innostui yrittämään eduskuntaan itsekin vuoden 2003 vaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listalta. Yritys ei onnistunut."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/12/krp_vahvisti_merisalon_ja_yli-saunamaen_uudet_rikosepailyt_1329776.html
Saunamäkeä ja Merisaloa koskeva ajojahti on pahansuopaisten ihmisten juoni saada rehelliset keskustavaikuttajat kammettua syrjään. Laman seurauksena syntynyt likviditeettiongelma ei ole rikos ja muutakaan perusteltua syytä ei ole esitetty, joka samalla ei koskisi muitakin tappiollisia yrityksiä.
Uskon ja toivon, että Saunamäellä ja Merisalolla on keskustalainen sitkeys nousta vainojen yöstä merkittäviksi talouselämän vaikuttajiksi, koska maa tarvitsee heidän kaltaisiaan rohkeita yrittäjiä työllistämään ja kartuttamaan verotuloja yhteisesti jaettaviksi.
Kerran jo pahansuopaiset ihmiset saivatkin Merisalon telkien taakse.
Toivottavasti tämä ei toistu.
Toivon, että hyvä saa pitää palkkansa, jonka kuittasi ennen konkurssia ja pahat ajojahtaajat saakoon kylmää kyytiä.
Lopuksi haluan mainita Lauri Oinosen sanoin, että ihmisestä tulee uskoa hyvää.
Miksi meidän pitäisi tuomita hyväntekijöitä kun itse haluamme puhdistautua kaikista vääryyksistä.
Hyvä antaa vähästäkin paha ei paljostakaan.
Ja miksi oikeuslaitoksemme meni hyväntekijän vankilaan tuomitsemaan?
Ja taas samaa yritetään.
Ei ole hyväntekijällä ja todenpuhujalla yösijaa tässä Vanhasen Suomessa.
Kaikenlainen vaino ja vääryys on yhä läsnä hyväntekijöitä kohtaan, vasta historia oikoo vääryydet ja puhdistaa kunnian.
Ei liene mikään salaisuus kuinka Paavo Lipponen nuorukaisena päästi naapurinsa maanviljelijä Alpert Pärnäsen lampaat läävästä karkuun ennen pääsisäistä ja riensi metsän reunaan seuraamaan Pärnäsen toimia lampaiden kiinni saamiseksi. Kyseessähän oli toisen omaisuuteen kajoaminen ja haitan teko elinkeinon harjoittamiseen.
Alpertpa oli kuulopuheiden mukaan lukenut Eino Leinoa ja alkoi muistella Einon sanoja.
"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on vain heikinheimompi toista"
Vaikka Alpert muistikin sanat väärin, saati että olisi niitä ymmärtänyt, tai että sanat mitenkään asiaan edes liittyisivät, Alpert ei asiasta nostanut suurta kohua.
Sillä Alpert Pärnänen arvasi, millainen meteli siitä nousisi, jos Lipsasen karkuun päästämillä lampailla olisi joillain Alpertin hukassa olevat saappaat takajaloissaan.
Mutta mitä tästä opimme?
No sen opimme, että Alpert Pärnänen ymmärsi oman etunsa.
Hän ei saattanut Linttosta edesvastuuseen, koska hän silloin itsekin olisi mahdollisesti joutunut niinsanotusti outoon valoon lampolansa isäntänä.
Nimittäin demareitten ikioma naistenahdistelija Matti Ahde. Että revippä siitä.
Samoin maan luotetuin poliitikko Heinäluoma.