Koirien

kaupungissa on KIELLETTÄVÄ !
Omistajat paskottavat kaikki puistot haiseviksi käymälöiksi koirillaan. Kun ei osata käyttäytyä, lopetettakoon piskien pito kaupungeissa. Kärsivät muutenkin ahtaassa kaupungissa omistajiensa turhamaisuuden vuoksi.
Ainoastaan palveluskoirat ovat hyödyllisiä hurttia.
Kyllästynyt koiranpaskaan kengänpohjissa! PISTE!
9184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei se johdu koirista vaan niiden OMISTAJISTA!!!
Itse kiroan kanssa samasta ongelmasta kävelyteillä.

Toisaalta koiran omistajana kiroan myös ne ihmiset, jotka heittelee kaikki roskat kädestään tielle, metsään. Samasta asiasta oli joskus kauan sitten juttu/kuva Aamulehdessä.

Palveluskoirat tekee myös tarpeensa. Se riippuu vaan siitä miten opettaa koiransa ja jaksaako vähän köyristää selkäänsä ja noukkia. Jos ottaa koiran sen mukana tulee myös velvollisuuksia, ei se ole pelkkä perässä vedettävä lelu.

Äänestä
  • oman pesänsä likaaja. Mihin tahansa katsookin, niin huomaa, kuinka omia (ja koiransa) jätöksiä ei korjata pois vaan ne jäävät siihen paikkaan missä ihminen on päättänyt niistä otteensa irroittaa. Vaikka roskis olisi ihan vieressä, niin ei toimi homma.

    Jotkut tekevät siitä oikein taiteen lajinkin. Huvittava tapaus oli, kun joskus laivaterminaalissa seurasin erään naisen touhuja. hänellä oli mainoslehtisiä joista ilmeisesti halusi päästä eroon. Ei puhettakaan että olisi vienyt ne roskikseen, vaan piti nitä kädessään, käveli hitaasti edestakaisin pitkin hallia ja laski kättään vaivihkaa alemmas kunnes tipautti ne paperit "huomaamattomasti" sopivassa kohden hallin lattialle.

    Äänestä

taas jokakakeväinen koirankakkakeskustelu, lol. Aiheesta on varmaan kirjoitettu enemmän kuin mistään muusta aihesta, ottaen huomioon myös oikeat ja isot ongelmat.

Täällä suunnalla ja kaupunginosassa naapurien vapaana valvonnasta kulkevat kaksijalkaiset pikku kullannuput sotkevat niin puistot kuin pihatkin ja seinätkin, ei ole kuset eikä paskat yhteisissä tiloissakaan aivan harvinaisia, älyttömästä metelistä asuinalueella puhumattakaan, koirat käyttäytyvät noihin tapauksiin verraten huomattavasti asiallisemmin.

Äänestä

niin olet tuollainen keväisin koiranpaskoja hämmästelevä nuija, joka kulkee nenä pystyssä; varo vaan ettet huku sateella!

Tuijottelet taivaalle muka aristokraattisen kolvisi vartta pitkin ja talsit niitä koiranpaskoja. En ole itse kertaakaan astunut koiranpaskaan.

Onhan tilanne paremoi kuin vuosia sitten eli valistus asiasta on mennyt perille, eikä niitä paskoja nyt niin paljon tuolla ole.

Hanki elämä!

Äänestä
  • Se on helppoa kun on keskustelupalstoilta joskus pongannut tuon fraasin "hanki elämä". Sillä voi kuitata kaikki jutut jotka itselle ovat evvk.

    Aamulehdessä oli laskettu paljonko koiranpaskoja oli löytynyt Hämeenpuistosta ja oliko se YLI 130 kpl?

    Ilmeisesti et ole itse astunut koiranpaskaan kun olet yhteiskuntaan yhteydessä vain tämän netin kautta.

    Äänestä

  • honky tök tök kirjoitti:

    Se on helppoa kun on keskustelupalstoilta joskus pongannut tuon fraasin "hanki elämä". Sillä voi kuitata kaikki jutut jotka itselle ovat evvk.

    Aamulehdessä oli laskettu paljonko koiranpaskoja oli löytynyt Hämeenpuistosta ja oliko se YLI 130 kpl?

    Ilmeisesti et ole itse astunut koiranpaskaan kun olet yhteiskuntaan yhteydessä vain tämän netin kautta.

    Ja paljonkohan saanut liksaa moisesta?

    Hyvinkin paljon olen yhteiskuntaan yhteydessä muutenkin kuin tämän netin kautta. Ja silti kuulumatta kirkkoon, ammattiliittoihin jne. Ei niitä tarvitse. Enkä käy edes äänestämäss ja sehän nyt on todistettu että turhaa touhua, kun lahjuksia ottavat jne. Kuten nyt lehdistä voi lukea...

    Kävelen hyvin paljon kaupungilla ja ympäristössä silti koiranpaskaan astumatta, joten....käynti optikolla riittää.

    Äänestä

  • Sklibo kirjoitti:

    taisi olla se koirankakkojen määrä, en nyt pysty tarkistamaan. Ja Aamulehden toimittaja ne varmaan oli laskenut oman kuukausipalkkansa puitteissa?

    Se on kuitenkin sivuseikka, sillä pääasia on edelleen, miksei koiranomistaja voi kerätä pois koiransa jätöksiä? Niin kauan kuin tällaista kansalaistottelemattomuutta tapahtuu, niin kauan asiasta naristaan.

    Äänestä

  • zprööt kirjoitti:

    Ei oikein kukaan välitä mistään. Ei koiran, auton ja kakaroiden ym. omistajat välitä hoitaa asioita.

    Siis, koiran omistajat paskattavat koiriaan siellä täällä keräämättä paskoja pois, niin kuin kuuluisi; auton omistajat parkkeeraavat autonsa miten ja mihin sattuu säännöistä ja kielloista piittaamatta; kakaroiden omistajat eivät välitä siitä, missä jälkikasvunsa norkoilee jne. Esim. Tesoman K-kaupan ympäristössä röökaavat ja sotkevat paikkoja ja pummivat / vittuilevat ihmisille.

    Listaa riittäisi vaikka miten.

    Pohjois-Koreassa, Saudi-Arabiassa ja entisessä DDR:ssä sekä 30-luvun Saksassa kuri / nuhde on ja oli kunniassa.

    Mutta minkäs teet? Jo nyt nuristaan siitä sun tästä ohjeesta / määräyksestä. Lisäksi tämä yhteiskunta on jo liian hedonistinen ja kaikki tuijottavat omaan napaansa, joten kyllä sitä koiranpaskaa edelleen tulee joka paikkaan. Teki tai sanoi mitä tahansa.

    Suomi on sivari yhteiskunta jossa ei saa mistään tuomita, rangaista vain antaa olla ja tehdä mitä lystää!!! Nyt sitten tulos näkyy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitäminen kirjoitti:

kaupungissa on KIELLETTÄVÄ !
Omistajat paskottavat kaikki puistot haiseviksi käymälöiksi koirillaan. Kun ei osata käyttäytyä, lopetettakoon piskien pito kaupungeissa. Kärsivät muutenkin ahtaassa kaupungissa omistajiensa turhamaisuuden vuoksi.
Ainoastaan palveluskoirat ovat hyödyllisiä hurttia.
Kyllästynyt koiranpaskaan kengänpohjissa! PISTE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu