KESKUSTA, MTK:n

Kuin Juudas Iskariot, Pekkarinen on pettämässä MTK:n ja kieltämässä energiainvestointeja Suomeen, vaikka valtion ei tarvitsisi maksaa niistä yhtään kultarahaa, vaan saisi valtavat verotulot mm. Alvina ja palkkoina.
12163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jees, ydinenergia voisi olla Suomelle uusi Nokia.
Maajussit siirtyvät äänestämään Kokoomusta.

Äänestä
  • Säteilyttää mummot multaan ja tuo paljon työpaikkoja. Siis lääkäreille ja haudankaivajille. Ensin haudankaivajat harjoittelevat uraanikaivoksessa. Ja kansa maksaa,itsensä kipeäksi.

    Äänestä

halua sellaista ylikapasiteettia josta joudun maksamaan 1,2 senttiä kilovattitunnilta ylimääräistä. M inulle sähkö maksaa jo nyt liian paljon ilman lisämaksuja turhasta.

Onahan se nii että' valtiolle se ei maksa mitään mutta Fortun on aikonut periä ylimääräistä maksua kansalaisilta, sähkön kuluttajilta. Se on ihan sama kuin tuki valtiolta Vielä pahempaa. se on pakkovero ykstyiselle yritykselle.

Äänestä

Pekkarinen tekee aivan oikein, joten nyt sitten SAK/demarimafia+kokoomus joutuvat säätämään puunkäytölle veron.
Eri tulisija maksun.
No olisivat nuo tuo kaikesta huolimatta tuonkin säätäneet, mutta tuollainen lapsellisuuus onnistuu vai typeriltä ja ahneilta kaupunkilaisilta.

Emme tarvi atomivoimaa, vaan vesivoimaloiden tehostamista.

Nyt on atomilobbarit liikkeellä, ja vain siksi, että kansalla maksatetaan kulut, ja heille jää pelkkä voitto.

Mistäkähän teitä hyväuskoisia hölmöjä oikein tälle saitille tippuu?
SAK/demarimafian ja kokoomuksen Puoluetoimistoistapa tietenkin.

Teeppäs kuule laskelma niistä palkoista, ja alveista ym:sta verotuloista.
Suurin hyötyjä on SAK/demarimafia niistäkin palkkatuloista, sillä valtion tulot menevät kaikki siihen voimalan oheiskuluihin.
Me kaikkki maksamme tuon voimalan sähkönhissa, ja siitäkin vielä sähköverona niin perkeleesti.
Otahan huomioon se seikka, että kaik muut kulut ovat "ilmaa" sähkönhinnassa, ainoastaan perusmaksu on todellista hintaa.

Ei atomivoimala valmistuttuuan ole mikään työllistäjä, eikä rakennusvaiheessakaan, sillä rakentajahan on ulkomainen firma, jonka ketkusakisa pyörii samat naamat, kuin ketkä ovat hakemuksen lobbareinakin.

Miksi Kansanedustajat ova ahneita paskiaisia, eivätkä ajattele kansan etua, vaan kusettavat meitä ökyrosvojen pussiin kun saavatitse sitä hyötyä.

Nyt onkin aika hajoittaa eduskunnassa oleva rosvopesäke.
Valto Laitisen juttu todisti, ketkä maata todellisuudessa hallitsee.
SAK/demarimafia mikä on Venäjän alainen.

Nyt on jälleen rekkajonot, muta onneksemme ne lopuvat, kun venäjä saa tamansa valmiiksi.
Silloin voipi ahtaajatkin istuskella kotonaaan kaikessa rauhassa. Ei tarvi kiristää enää yhteiskuntaa. Ainakaan noissa merkeissä.
Mutta kyllähä nuo riitapukarit ja yhteiskuntaterroristit syitä keksivät, jottei maamme köyhät vain vahingossakaan pääse pois loukustaan.
Silloinhan he eivät voisi tuntea olevansa jotenkin parempia.

Tuulivoimalatkin rakenetaan vain sen takia, että saadaan sähkönhintaa hilattua ylöspäin.
kyllähän ne tosin työllistävät, kun puolet niistä on aina pois pelsitä, muta kallista on tuollainen työlistäminnen kansalaisille, ja varsinkin köyhille.
Eli sähkönhintaa on nostettava vähintäänkin 20%:a jotta tuulivoimaa edes kannattaa tuotta, mutta kun tuon %-luvun kertoo kahdella, niin ollaan jo lähenpänä totuutta.

Vesivoima on edullisinta maallemme, kuin myöskin riskittömin vaihtoehto.
Vaan eihän se sellainen käy, kun siitä ei saa herat ninpaljoa hilloa.

Olkoonpa tuotantotapa mikä hyvänsä, niin katson jotta energiantuotantoo pitää kansallistaa täysin.
Nythän siitä hyötyy samat piirit, jotka hyötyvät SAK/demarimafiankin olemassaolosta.
Katse itäänpäin, silä sinne ne rahat menevät.
Tuo Areva on mitä ilmeisemmin todettu täydeksi sudeksi, eli mahtaneeko saada käynnistyslupaa koskaan, ja siksi nyt on joillain piireillä kiire.

Saksakin on kieltämässä atomivoiman lisärakentamisen, ja siksipä nyt onkin lobbareilla hätä, saada joitakin muita uhreja.

Ei ole mitään tarvetta lisäydinvoimaan. Täyttä paskapuhetta.

En kannata myökään tuulivoimaa.
Uskonkin, että bioenergiaa saadaan tulevaisuudessa hyvin yksinkertaisesti lahoamisprosessin kautta, ja sieltä sitä sitten riittää.
Esim. ilmasta saatava energia on täysin tiedostamaton juttu.
Em nyt tarkoita nykyisenkaltaisia tuulivoimaloita, vaan aivan muuta.
Eli muutetaan ilma sähköenergiaksi esim. jonkinlaisen hankauskitkan kautta.
Naurakaa vain, kunhan ette vain tulisi pettymään.

Äänestä
  • tuli nyt näppiksen vaihto, tai puhdistus. Ei tule mitään, kun toimii miten toimii.
    Virheet saa samaan hintaan asian kylkiäisinä.

    Myönnän että nyt oli jo itsellänikin vaikeuksia ymmärtää tuherrustani.
    No onneksi ei mene vielä yhtä pahaksi kuin kapilla ja ukilla sisällön puolesta, vaikka muuten taso onkin samaa.
    Päääsenköhän tähtikirjoirttajien suosioon?
    Kohta niinpä niin, kapi, sekä mpp oikein kilvan kehuvat, ja toivottavat tervetulleeksi towerilleseen wiisastenkerhoonsa.
    Täytyy myöntää, etten ole täydellinen minäkään, ja ilmeisesti myönnyn tuohon kutsuun, tosin ilman demariuden palvomista, ja keskustan aiheetonta mollaamista.

    Äänestä

  • ei ehkä, vaan on kirjoitti:

    tuli nyt näppiksen vaihto, tai puhdistus. Ei tule mitään, kun toimii miten toimii.
    Virheet saa samaan hintaan asian kylkiäisinä.

    Myönnän että nyt oli jo itsellänikin vaikeuksia ymmärtää tuherrustani.
    No onneksi ei mene vielä yhtä pahaksi kuin kapilla ja ukilla sisällön puolesta, vaikka muuten taso onkin samaa.
    Päääsenköhän tähtikirjoirttajien suosioon?
    Kohta niinpä niin, kapi, sekä mpp oikein kilvan kehuvat, ja toivottavat tervetulleeksi towerilleseen wiisastenkerhoonsa.
    Täytyy myöntää, etten ole täydellinen minäkään, ja ilmeisesti myönnyn tuohon kutsuun, tosin ilman demariuden palvomista, ja keskustan aiheetonta mollaamista.

    Pekkarinen tekee keskustalle haudan, jos ei ymmärrä maaseudun etua ja ydinvoimaa.

    Äänestä

  • takajaloilla. kirjoitti:

    Pekkarinen tekee keskustalle haudan, jos ei ymmärrä maaseudun etua ja ydinvoimaa.

    Sähkön hinta kolminkertaistuu, jos korjuu-urakoitsijalle maksetaan työstä oikea hinta ja vähän myyjälekin.
    Risupuussa ei ole kuutioita eikä painoa.
    Kaikki perustuu risuissa kalliisiin tukiaisiin.

    Äänestä

  • konkursissa. kirjoitti:

    Sähkön hinta kolminkertaistuu, jos korjuu-urakoitsijalle maksetaan työstä oikea hinta ja vähän myyjälekin.
    Risupuussa ei ole kuutioita eikä painoa.
    Kaikki perustuu risuissa kalliisiin tukiaisiin.

    Vanhanen kaatoi 90-luvulla ydinenergian ponnellaan.
    Keskustassa on edelleen epäluotettavaa porukkaa teollisuuden kannalta ja siksi kokoomus saa gallupissa aina korkeammat kannatusluvut.
    Keskustalle häämöttää vaalitappio, kun energiapolitiikkakin on yhtä sekoilua.

    Äänestä

  • jahkailijat. kirjoitti:

    30% kansasta on ydinenergian kannalla se on pikkuisen yli nykyisen Kokoomuksen kanastuksen. Sii yli 70% Suomalaisista suhteutuu ydinvoimaan negatiivisesti tai välinpitämättömästi.

    Eli kokoomushan on vähemmistön kannalla. Miten tuo muka voi sitten taata Kokoomukselle vaalivoiton?

    Jos tuosta 30%:sta vaikka puolet sattuu olemaan Kokoomuksen kannattajia se tekee Kokoomuksellle 15%:n kannatuksen. Jos taas puolet Kokoomuksen kanattajista sattuukin olemaan ydinvoimaa vastaan taas tulee takkiin ja kannatus onkin 15%. Jo vaikka jako olisi näin. Ydinvoiman kannattajista on 18% Kokoomuksen kannattajia, kolme prosennit ajakautuisi tasan muiden neljän muun merkittävän puolueen kanssa, Niin kokooksen kannatus ei sittenkään heilahtaisi kovin korkealle, koska tuskin yksin ydinvoimapäätös on kenenkään ainoa kriteeri äänestää jotakin puoluetta.

    Ei kakki 30% ydinvoimaan myösteisesti suhtautuvista ole kuitenkaan Kokoomuksn kannattajia. Eli Kokoomus pelaa riskipeliä äänillä jos tuolla aikoo suosiotaan lisätä. varmempaa tuon kannatuksen kannalta on olla enemmistön kannalla. Siellä on saatavissa enemmän ääniä joita jakaa eri puolueille.

    Taas jos eri puolueiden ydinvoimamyösteiset siityisivätkin vaikka Kokoomukseen, niin kokoomuksesta taas siiryisivät ydinvoimakriittiset muihin puolueisiin. Kokoomuksen kannattajistakin yli 50% on ydinvoimakileteisiä. Eli taa lähdetää noin 11%:N kannatuksesta jakamaan uusia kannatuslukuja.

    Kokoomus ei voi millaan matemaattisella kaavalla voittaa vaaleja ainoastaan ydinvoimalla. Mieluummin Kokoomuksella on paljon hävittävää. Kolmen ydinvoimalan lopaaminen saattaa tehdä Kokoomuksen kannatuskeen jopa 4-5%:n loven. Jokohan tuo nykyinen lovi jo johtuu Kokoomuksen ydinvoimakannasta. Korkeimmasta kannatuksesta on rapissut jo yli 2%. Tosin on tuossa laskussa mukana jo muutama prossa leikkauslista alennusta.

    Äänestä

  • Näin oN kirjoitti:

    Halpa sähkö on teollisuutemme ja hyvinvointimme takuumies.
    Keskustassa ei ole rehellisiä takuumiehiä.

    Äänestä

  • yhteiskunta ??? kirjoitti:

    Halpa sähkö on teollisuutemme ja hyvinvointimme takuumies.
    Keskustassa ei ole rehellisiä takuumiehiä.

    Venäjän varaan ei pidä sähkössä jäädä.
    Ruotsista loppui sähkön saanti toissa talvena.

    Äänestä

  • varainen ? kirjoitti:

    Venäjän varaan ei pidä sähkössä jäädä.
    Ruotsista loppui sähkön saanti toissa talvena.

    Sähöä ei tehdä enää vanhalla dynamolla edes Virossa.
    Sähköaika ja päreaika on kaksi eri asiaa.
    Kekustan vanhoillisuus kuvottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kavaltajana. kirjoitti:

Kuin Juudas Iskariot, Pekkarinen on pettämässä MTK:n ja kieltämässä energiainvestointeja Suomeen, vaikka valtion ei tarvitsisi maksaa niistä yhtään kultarahaa, vaan saisi valtavat verotulot mm. Alvina ja palkkoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu