Vinkki Niinistölle

Laita tulevan kirjasi nimeksi Itsepetos?

Sanot olevasi kova, mutta oikeasti sinä olet ollut ja olet julma, raaka ja sadistinen tyranni.

Jonain päivänä sinä pyydät vielä anteeksi Suomen kansalta?

Onnistuit levittämään ihmisiä tuhoavaa ja tappavasti syrjäyttävää politiikkaasi todella tehokkaasti. Se jatkaa leviämistään vielä pitkään ja monet joutuvat vielä kärsimään aloittamastasi raakuudesta.

Ihmisiä syrjäyttävän ja syrjivän politiikan tekeminen kuuluisi olla tuomittavaa laissa ja oikeuden eteen sinä kuuluisitkin vastaamaan teoistasi.

Et ole sentään aivan ainoa laatuasi. Sinunlaisiasi hirviöitä, matkija-kloonejasi löytyy valitettavasi sadoittain kaduilta, kodeista ja työpaikoilta, kiitos esimerkkisi. Hoidit tuhoavan ihmisen mallisi ja oppisi perille tehokkaasti. Nämä jatkeesi ja jäljittelijäsi eivät onneksi sentään ole päässeet valtion johtoon asti tuhoamaan. He tuhoavat omassa pienessä maailmassaan, lähellä oleviaan, vastaavin seurauksin. Monia arkun kansia on suljettu takianne ja suljetaan.

Oikeasti sinä Niinistö olet traumatisoitunut jostakin ja hyvin pahasti. Sääli, ettet tajua sitä itse ja sääli, etteivät lähelläsi olevat ole kertoneet sitä sinulle. Miksiköhän?

Vain hyvin surkealla itsetunnolla oleva ihminen pystyy toimimaan ja tekemään, kuten sinä toimit ja teit. Etkö koskaan kadu ja sure sitä, että elämäsi on ollut täysipäiväistä manipulointia ja kieroilua? Onko se sinusta ainutlaatuisen elämän arvoista elämää? Missä kohdin meni pahasti vikaan ja pieleen kohdallasi? Oliko se jo lapsena vai vasta puolison kuoleman jälkeen?

Vihan olisi voinut käyttää rakentavastikin. Sitä sinä et tehnyt, vaan iskit sillä heikompiin, koska et siedä heikkoutta. Et siedä heikkoutta etenkään itsessäsi, jota kuitenkin täynnä olet täysin mustuneessa ja kovettuneessa, rumassa sydämessäsi.

Pysy jo poissa kaikesta näkyvästä. Olet tehnyt ja vaikuttanut aivan tarpeeksi, aivan liikaa. Mene terapiaan. Yritä saada ihmisyys itseesi takaisin. Tee se itsesi takia ja tee se myös meidän ihmisten takia. Olet ainakin sen velkaa meille. Sinulla on vielä aikaa jäljellä tehdä se. Korjata se, mikä on korjattavissa.
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nuljautukset

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tunnistatko itsesi? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu