En tiedä luetellaanko tämä Elokuvaksi vai tv-sarjaksi siinä on ainakin 2 osaa, koska "elokuvan"lopussa oli JATKUU.
Elokuvan nimi: Autionsaaren vangit (ehkä)
Ekassa osassa;
Eli Ryhmä nuoria lähtee "Exile-matkalle" (ainakin niillä on punaset Exile-paidat)
He lentävät isolla koneella aluksi ja nuoret hiljalleen tutustuvat toisiinsa.
Seuraavasta paikasta he jatkavat matkaa pienoiskoneella, jonka ohjaajana toimii jokin rikollinen.
Kone joutuu tekemään pakkolaskun autiolle saarelle ja lentäjä sanoo että hänen on palattava yksin, koska kone on rikki. Opettaja lähtee varmistamaan miehen paluun.
Nuoret leiriytyvät, ja odottavat päiväkausia. He tutustuvat toisiinsa.
Lopussa he löytävät romuna olevan lentokoneen ja eräs löytää sen hylystä huumeita ja heittää mereen ne.
He tapaavat uudestaan lentäjän joka jätti heidät saarelle. Lentäjä väittää nuorille että opettaja kuoli pakkolaskussa sen oltua vaikea (mutta itse epäilen että hän tappoi opettajan)
Nuoret ottavat lentäjän leiriinsä, mutta lentäjä kidnappaa erään kaunottaren ja aikoo ilmeisesti raiskata, mutta muut nuoret vangitsevat lentäjän.
Eräs poika ystästystyy apinalauman kanssa ja vie niille hedelmiä.
Tuossa jaksossa hukkuu myös eräs poika uintireissulla, hänen jalkansa jää kiveen väliin eikä hän pääse irti joten nousuvesi peittää hänet.
Jos siis joku tunnisti elokuvan, niin olisin hyperkiitollinen jos saisin lisää tietoa mm. nimet suomeksi ja eng.amerik. ja sitten myös linkki mistä näkisi tämän kokonaisuudessaan tai saisi tilattua kyseisen elokuvan!
kiitos

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=68bTKEPfak8
tarkoitin tätä, tarkempaa tietoa jos ois :)
Youtubessahan sanottiin
"Disney's 1990 made-for-TV movie Exile, featuring Corey Feldman. It has aired maybe twice, has never been released on VHS or DVD, and isn't available anywhere (well...almost)."
Imdb:stä löytyy:
http://www.imdb.com/title/tt0099526/
Sitten vain googlataan lisää sopivilla hakusanoilla: Exile, Disney movie, Corey Feldman ja muiden näyttelijöiden nimet, jne.
Tarkempaa tietoa ei itseltä valitettavasti löydy. Youtuben kommentti lupaa vähän huonoa elokuvan löytymisestä, mutta älä heitä toivoasi.