pääsyvaatimukset maisterinohjelmaan

Olen jo pidempään yrittänyt googletella, mutten ole tarkkoja vastauksia kysymykseeni vielä löytänyt!

Eli siis, osaako kukaan kertoa omia kokemuksiaan/ kuultuja kokemuksia/ tarkkoja faktoja, että miten helposti ulkomaille pääsee suorittamaan maisterintutkintoa ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat. Mieluiten Eurooppaan.

Ja käsittääkseni sillä ei ole väliä, että onko kandin paperit suomalaisesta AMK:sta vai yliopistosta?

Kiitos jo etukäteen.
1331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tervehdys,
Itse olen opiskellut maisteriohjelmassa Lontoossa. Minulla oli pohjana jo maisteritutkinto Suomessa, mutta kandikin olisi riittänyt. Kannattaa päättää, missä maassa haluaisit opiskella ja mitä alaa. Tämän jälkeen katsot internetistä kyseisessä maassa yliopistoja ja mitä tutkintoja voi tehdä ja tarkistat heidän pääsyvaatimukset. Nykyisin Suomessa taitaa olla, että ammattikorkeat käyttävät itsestään myös nimitystä University, joten eipä sillä paljon ole väliä, mistä se Bachelor on repäisty. Toisaalta, Lontoossa on taas isot erot eri yliopistojen välillä, mitä arvostetaan ja mitä ei. Kannattaa siis googlettaa myös jokin yliopistovertailu ja miettiä hieman, minne menee opiskelemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iEurooppa kirjoitti:

Olen jo pidempään yrittänyt googletella, mutten ole tarkkoja vastauksia kysymykseeni vielä löytänyt!

Eli siis, osaako kukaan kertoa omia kokemuksiaan/ kuultuja kokemuksia/ tarkkoja faktoja, että miten helposti ulkomaille pääsee suorittamaan maisterintutkintoa ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat. Mieluiten Eurooppaan.

Ja käsittääkseni sillä ei ole väliä, että onko kandin paperit suomalaisesta AMK:sta vai yliopistosta?

Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu