Raskaushepatoosi todettiin rv 33. Mitään kutinaa tms. ei ollut, muutamia kertoja vuoden alusta vatsan polttoja öisin n.2vkon välein ja vatsa oli tällöin kuralla. Alkoi aina yöllä ja kesti yleensä 2-4h voimakkaana. Näiden perusteella menin lääkäriin, joka laittoi verikokeisiin ja siellä todettiin kohonneet maksa-arvot ja sappihapot. Muutama päivä tästä myös lievää kutinaa on ollut käsivarsissa, selässä ja mahassa iltaisin.
Äitiyspolilla olen käynyt nyt lääkärin tutkittavana ja seurattavana pariin otteeseen ja ensimmäisellä kerralla määrättiin Adursal-kuuri jota syön raskauden loppuun ja Ataraxia tarvittaessa kutinaan. Arvot lähti heti laskuun ja nyt olleet normaalit viikon ajan.
Raskausviikkoja on nyt 35 6. Äitiyspolilla viime viikolla käydessäni kysyin, miten tästä eteenpäin ja joudutaanko yleensä käynnistämään. Hän vastasi, että ei juurikaan päästetä yli 38 vkon, jolloin käynnistetään.
Nyt kysyisinkin teiltä, onko kenelläkää kokemusta siitä, että olisi saanut rauhassa odotella luonnollista synnytystä loppuun asti, jos lääkkeillä arvot ovat pysyneet normaalina? Onko kukaan joutunut sektioon? Esikoisen synnytin reilu 2vuotta sitten 40 6 ilman käynnistystä alateitse ja olin niin onnellinen, kun kaikki tapahtui niin luonnollisesti ja kivunlievitykset olivat tehokkaita. En voi mitään sille, että ahdistaa ajatus siitä, että joutuisin käynnistykseen saati sektioon. Haluaisin niin kovasti synnyttää luonnollisesti, mutta ymmärrän kyllä, että ei mikään mene aina suunnitelmien mukaan ja vauvan parastahan tässä ajatellaan. Se miksi asia ahdistaa, johtuu siitä, että koen alatiesynnytyksen luonnollisimmaksi ja paikkojen tulisi saada aueta itsekseen.
Asia masentaa mieltäni ja tuntuu niin pahalta ajatella että käynnistys tai sektio olisi kohdallani vaihtoehto... :( Tämän takia koen itseni jotenkin huonommaksi ja vaikea hyväksyä sitä käynnistystä. Tiedän, että tämä on siihen nähden pieni asia, kun joillain saattaa olla paljon vakavempia ongelmia ja seurauksia, mutta tämä nyt kohdallani on stressin aihe, vaikka joidenkin mielestä taatusti se pienin murhe käynnistetäänkö vai leikataanko kun jos lapsi kuitenkin on terve.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla oli viikkoja 37 6 kun sain raskausmyrkytyksen, rr koholla ja prot virtsassa, jouduin niiltä sijoilta sairaalaan eikä paluuta olllut, synnytys käynnistettiin, vikka kuinka yritin että olisin päässyt vielä kotiin. Alakauttatapahtui synnytys joka kesti ensikertalaisena 8 tuntia. ja olen onnellinen kun se käynnistettiin koska lapsen ravinnon saanti oli jo heikkoa, siinä olisi voinut käydä vuvalle huonosti. Älä jää odottelemaan vaan anna mennä, ei sektio ole kuitenkaan se lopullinen vaihto ehto, ainahan ensin katsotaan lähtiskö se alakautta tulemaan. Meillä nyt pieni tyttö.
Minulla käynnistettiin hepatoosin takia 38 0 ja en kokenu että olisi ollut sen erilaisempi synnytys. Tai no tällä kertaa en käyttänyt mitään kipulääkitystä. Kun ajoissa käynnistää, lapsi on pienempikin ja kakkonen tulee yleensä helpommin. Jokainen synnytys on erilainen, mutta ei sen käynnistyksen tarvitse sitä pilata. Lue käynnistyksistä, sillä iso osa niistäkin on ihan luontaisen kaltainen alkua lukuunottamatta. Älä murehdi!
En osaa sanoa tämän päivän käytännöistä, mutta oma äitini on saanut 80-luvulla neljä lasta, jokaisessa raskaudessa raskaushepatoosi. Ensimmäinen lapsi syntyi sektiolla asennon vuoksi, toinen käynnistettiin kaksi viikkoa yliaikaisena ja kaksi viimeistä sujuivat luomuna.
En tiedä mitä sinulle on kerrottu raskaushepatoosista, enkä missään nimessä halua vähätellä luonnollisesti käynnistyneen alatiesynnytyksen toivettasi - itsellä on sama toive kova! - mutta kun raskaushepatoosiin liittyy se äkillisen, yllättävän, ennakoimattoman kohtukuoleman kohonnut riski, niin oikeasti voi olla aika helpottavaa saada se muksu masusta turvaan heti kun se hänen kehityksensä puolesta on turvallista. Juttele neuvolassa ajatuksistasi, enkä sopeudut muihinkin vaihtoehtoihin...? Vaikka tietysti toivotaan ettet niitä tarvitse!