Pentti Lund oli aikokinaan esimerkillinen puolustava joukkuepelaaja kaikin tavoin. Nuorimies oli New York Rangersin pelaaja vuosina 1948 -1951, siis oikea laita hyökkääjä. Kaveri ansaitsi viellä 1949 Calder Trophyn myös muustakin kuin että oli paras tulokas. Tuohon aikaan jo sylettiin Vahvasti ROTTAPELIN eteen. Muuten Reksa Ruotsalainen, Siis Oulun Kärpistä kylläkin peliasi katkonaisia mutta tuloksekkaita kausia joukkueessa omine vahvuuksineen tai sai pelata. Tiesittekö muuten, että Mikko Haapakosken suurimpia esikuvia oli Reksa. Eniwei nyt on huomannut kun Mikko Haapakoski on puhunut Rottapelistä kukaan ei ole ymmärrtänyt sitä, se on kuitenkin pahempaa kuin yksikään koukkaaminen, poikittainen jne. Mutta näin. Taitaa muuten olla Olli Jokinen tällä hetkellä 14:sta suomalainen edm. joukkueessa. Muuten, joku Jarkko Immonenkin on pelannut siellä.
ns.Row Dead line laatikossa menee siinä kun joukkueen tehokkainta pelaajaa ärsytetään aiakansa (esim rosa), eli pelataan ratsia. NHL:ssä nämä jypin kaltaiset pelaajat ( paimenet) ei enää uskaltaisi pelata. Ja sääli ettei Kärpillä ole yhtään "asianajaa" rivissä. Silloin kun asiat on epäselviä ne pitää selvittää, koska tällä hetkellä näköjään tuomarit ei huomaa tota rottapeliä, joka varsin hyvin sopii mr. duffan pelikirjaan.Ja on hyödyksi johon tuomareiden pitäisi puuttua. Ei puhuta enää hermokontrollista, vaan liigan saamattomuudesta puuttua tähän, likaiseen "näkymättömään"? peliin Mutta kaikki kunnia Jypin sumpulle, ROTTApelille ja "iloiselle" muullekkin pelille.
ROTTApeli
Hokey._
1
336
Vastaukset 1
- Mikä mättää
Todellakin, onhan srullista jos kovin seuran palkattu taitelija saadaan pois pelistä, pienen duunarin sylkäsyllä, eikä poliisia asialle löydy. Mut siksihän osaksikin, SM liiga on mopoliiga ja edm. kirj. mainittu kertoo pelkkää asiaa. t. juntteja ja silleen. ps. Jukurit kiittää ja Duf... pidä reinot jalassa ed. kuten vuodesta 2000 lähtien...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686