Juutalaisten Misha

joshuas

5

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä Johannes,

      Teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin saaressa, jonka nimi on Patmos.
      Minä olin hengessä Herran päivänä, ja minä kuulin takaani äänen, ikäänkuin pasuunan äänen.

    • Bushmanni

      No en nyt aivan tuollaista selitystä hyväksyisi Raamatun syntyhistoriaksi. Tässä tulee ehkä aavistuksen tarkempi versio, mutta toki hyvin typistetty ja lyhennetty sekin. Kaikki olennainen on kuitenkin mukana.

      Esimerkiksi Vanha Testamenttihan on kopion kopio.

      Se on alunperin juutalaisten Tanakin eli heprealaisen Raamatun kreikankielinen käännös.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Tanak

      Tanak taas oli kokoelma kertomuksia, joita juutalaiset keräilivät satoja, ehkäpä tuhansia vuosia ja muuttelivat kertomuksia milloin mistäkin syystä. Juutalaiset oppivat kirjoitustaidon hyvin myöhään, eli n. 1200-1000 eKr, niin ennen sitä kaikki tarinat kulkivat suusta suuhun perimätietona sukupolvilta toiselle. Kirjoitustaidon hankkimisen jälkeen kirjoitustaito oli harvan ja valitun yläluokan taito, joten ne asiat kirjattiin ylös, joka sitä luokkaa sattui miellyttämään. Köyhälistön asiat eivät luultavasti paljoa yläluokkaa mietityttäneet, kuten taitaa olla tänäkin päivänä.

      Tanakin tekstit olivat kuitenkin yhteistä käyttöomaisuutta, joita tulkittiin ja muokattiin omiin tarpeisiin. Kirjoittajalle kyseessä ei ollut tekstien väärentäminen vaan niiden ajankohtaistaminen. Ajan mittaan tekstien auktoriteetti kasvoi, niiden sanamuodot vakiintuivat ja kirjoittajan muokkausmahdollisuudet vähenivät.

      Siksi Raamatun aikaan ihmiset elivät 1000 vuotiaiksi, koska tieto niistä ihmisistä kulki aluksi suusta suuhun ja muuttui muuttumistaan. Jokainen sukupolvi pisti vähän lisää, ja oikeasti 50 vuotiaana kuollut kuolikin 987 vuotiaana, kun se vihdoin saatiin kirjalliseen muotoon kirjoitustaidon oppimisen myötä. Tosin se silloin ei tuntunut kenestäkään oudolta, vaan vasta nyt ns. "uskovien" pitää kehitellä mitä oudoimpia tarinoita, jotta voitaisiin todella uskoa ihmisten eläneen 1000 -vuotiaiksi. Maa on ollut lähempänä ja vuodet menneet nopeammin ja painovoima heikompaa yms soopaa, jota ei usko apinakaan.

      Ne asiat olivat tapahtuneet jopa 1500 vuotta aikaisemmin, ennen kuin juutalaiset oppivat kirjoittamaan ja alkoivat tuottaa omaa kansalliseepostaan. Ja sitten sinne keksittiin tavaraa minkä ehdittiin, jotta Jahve näyttäisi yhtä mahtavalta jumalalta, kuin naapurikansojen jumalat.

      Juutalaiset itsekin sanovat, että Tanak on vain suuntaa antava, osin puhdasta fiktiota. Mutta yhtäkkiä se muuttuukin 100 % totuudeksi, kun itseään parempina kristittyinä pitävät tai Amerikan hassut lahkot alkavat sitä tavaamaan. Yhtäkkiä vedenpaisumus on konkreettinen, oikeasti tapahtunut tapahtuma. Yhtäkkiä luominen on kirjaimellisesti totta, vaikka luomiskertomuksen lopussakin lukee, että tämä on kertomus siitä, kuinka kaikki sai alkunsa.

      Vanha testamentti, jota täälläkin puolustetaan raivoisasti, on vain kopion kopion kopion kopio, jonka tarinat ovat muuttuneet milloin mistäkin syystä kulkiessaan juutalaisten keskuudessa sukupolvelta toiselle perimätietona. VT ei tipahtanut taivaasta Jumalan kirjoittamana, vaan on ihmisten kirjoittamaa kansanperinnettä, jolla on kuitenkin oma tärkeä tehtävänsa vaikkapa juutalaisen kulttuurin tuntemisessa.

      Tuolla hyvä juttu Raamatun kääntämisen haasteista:

      http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=197&Itemid=59

      Tuolla myös hyvää ja mielenkiintoista juttua heillekin, jotka eivät Raamatusta perusta, mutta kirjoitus avartaa ymmärtämään näitä kirjoituksia. Tosin fundamentalisteille kaikki nämä jutut ovat mitä suurinta myrkkyä.

      http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/print2.html

      • Bushmanni

        Leikkailin juttuani aiemmista omista kirjoituksistani, niin siitä jäi hiukan pois.

        Eli homma menee näin VT:stä alaspäin kronologisesti: Vanha Testamentti -> Septuaginta -> Tanak.

        VT pohjautuu septuagintaan, joka tehtiin hellenisoituneiden juutalaisten tarpeisiin, jotka eivät enää osanneet hepreaa, vaan puhuivat kreikkaa. Septuaginta käännettiin hiukan miten sattuu, riippuen vähän siitä kuinka tärkeä käännettävä teksti oli juutalaisille. Jotkin käännettiin tarkasti, ja jotkin osat hiukan sinne päin. Ja sitten tästä sekavasta ja miten sattuu käännetystä käännöksestä tuli meidän Vanha testamentti, jota kuitenkin haluataan lukea alkukielellä septuagintan muodossa, jotta tulos olisi jotenkin parempi ja luotettavampi. Esimerkiksi Danielin kirja ei merkinnyt juutalaisille mitään, vaan se oli osastossa "muita sekavia sepustuksia", niin se on tavattoman huonosti käännetty Septuagintaan.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Septuaginta

        Mihin perustui Septuaginta?

        No se perustuu Tanakiin, hepreankieliseen Raamattuun, jota juutalaiset käyttivät.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tanak

        Ja Tanakista voitte lukea edellisestä viestistäni...


    • Minä kun olen luullut, että se sana olisi ollut Mishna (sh-kirjainyhdistelmän paikalla voi käyttää hattu-ässää)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19647
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6640
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6296
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6075
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5929
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5821
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5235
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      4950
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4290
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3900
    Aihe