Poissaolevana haku samanlaiseen AMKiin

Kuvitellaan tilanne, jossa olen päässyt opiskelijaksi tietylle alalle tiettyyn ammattikorkeakouluun. Mikäli otan opiskelupaikan vastaan, mutta ilmoittaudun poissaolevaksi (HUOM! tämä on nykyään laillista ilman selittelyjä kahden lukuvuoden ajaksi), voinko hakea seuraavana vuonna saman alan toiseen AMK-tutkintoon? Ja jos pääsen siihen, voinko ilmoittautua myös sinne opiskelijaksi (teknisesti on siis toinen opintovuoteni, vaikka olenkin poissaoleva?) ja jälleen poissaolevaksi?

Tiivistettynä: onko "yhden koulun säädöksestä" huolimatta vuoden poissaolon avulla mahdollista pitää seuraavana vuonna samasta AMK-koulutuksesta kahdessa koulussa poissaolevan paperit? Eli voinko hakea esim. Tampereelle tänä vuonna ja Turkuun ensi vuonna ja olla lukuvuoden 2011-2012 molemmissa kirjoilla poissaolevana opiskelijana samassa tutkinnossa?
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ai voiko tosiaan niinkin tehdä, että jos pääsen johonkin ammattikorkeaan nyt, niin vastaan otan paikan, mutta ilmottaudun poissa olevaksi vuodeksi, ja menen vaikka jonnekin opiston kurssille?
Minua himottaisi mennä jollekin tanssilinjalle ainakin kokeilemaan hommaa vuodeksi, mutta toisaalta olisi hyvä jos saisin jo nyt varmuuden amk-paikastakin, jos tuo homma ei lähde luistamaan.

Äänestä

Se yhden paikan säännös ei tarkoita sitä, ettet saisi olla kahdessa koulussa kirjoilla samaan aikaan. Se tarkoittaa sitä, että saat samana vuonna ottaa vastaan vain yhden korkeakoulupaikan. Jos saat ja vastaanotat paikat eri lukuvuonna, niin ei ole sen suhteen ongelmaa. Eikä ne tosiaan kysy, että miksi olet poissaolevana... Niin ja sillä ei ole väliä että mistä tutkinnosta on kyse. Niitä poissaolovuosia on sitten tosiaan vain se kaksi, että jos käytät ne vuodet jo ennen koulussa aloittamista, et voi olla pois enää opintojen välissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekniikkamies kirjoitti:

Kuvitellaan tilanne, jossa olen päässyt opiskelijaksi tietylle alalle tiettyyn ammattikorkeakouluun. Mikäli otan opiskelupaikan vastaan, mutta ilmoittaudun poissaolevaksi (HUOM! tämä on nykyään laillista ilman selittelyjä kahden lukuvuoden ajaksi), voinko hakea seuraavana vuonna saman alan toiseen AMK-tutkintoon? Ja jos pääsen siihen, voinko ilmoittautua myös sinne opiskelijaksi (teknisesti on siis toinen opintovuoteni, vaikka olenkin poissaoleva?) ja jälleen poissaolevaksi?

Tiivistettynä: onko "yhden koulun säädöksestä" huolimatta vuoden poissaolon avulla mahdollista pitää seuraavana vuonna samasta AMK-koulutuksesta kahdessa koulussa poissaolevan paperit? Eli voinko hakea esim. Tampereelle tänä vuonna ja Turkuun ensi vuonna ja olla lukuvuoden 2011-2012 molemmissa kirjoilla poissaolevana opiskelijana samassa tutkinnossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu