tuo Kuusankosken kirjasto! Minusta se entinen pieni sokkeloimainenkirjasto oli parljon kivampi. Nyt en ole kirjastossa käynyt moneen vuoteen. Tämä uusi kirjasto on niin varastomainen, iso halli, et siitä on kirjaston tuntu pois ihan kokonaan.
Muistan aina kun kävin siellä pienessä sokkelokirjastossa, miten oli ihana kirjojen tuoksu, hiljaisuus ja ihania nurkkauksia missä voi piiloitua ja lukea lehitä tai kirjoja. Siellä oli rauhallista ja sai olla omissa oloissaan.
Nyt ei ole sitä tuntua ollut, ja olen jättänyt koko kirjasto käynnit. Meni mielenkiinto.
Kyllä tylsä paikka
3
371
Vastaukset
- Ohrana
Taisi olla paskan tuoksu, siihenkö sinä miellyit. Nyt voivat käydä kirjastossa astmaset ja muut hengityvaikeuksista kärsivät. Tuskimpa sinua vieläkään kukaan tulee häiritsemään mieltymystesi tähden. Hyvä että olet jättänyt kirjastokäynnit eihän, siellä kukaan sinun valitustasi viitsinytkään kuunella. onnea ja menestystä jos mielenkiintosi joskus sattuisi palaamaan, että voisit sivistää itseäsi. Sitähän sinä näytät tarvitsevan roppa kaupalla.
- Lapset siinä hyörii
Eipä Kuusankoskella taida enää olla mitään muuta mistä keskustella. Pienet on ympyrät. Koirakin leikkii oman häntänsä kanssa ja pyörii ympyrää.
- Anonyymi
vieläks siel on se paisenaama ari saanu olla töissä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2435589Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki883491PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1353363Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423073Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722949Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv932774Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172450Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032327- 1751908
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91460