Paljon tulikauden aikana valitusta Oulun Kärpistä. Jortikan mielestä valmentaja oli huono ja kamaluutena seurassa vielä pelasi ulkomaalaisvahvistuksia, niinkuin melkein kaikissa muissakin SM-liiga seuroissa.
Tosiasiassa Kärpillä oli eniten omia kasvatteja joukkueessa ja kaiken lisäksi pojat on vielä nuoria.
Onnittelut Kärpille myös toimivasta junjorityöstä. Tähän ei muualla (varsinkaan stadissa) pystytä. Vain yksi joukkueen nuorukaisista ei ole oman juniorityön tulosta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
omia kasvatteja jotka on oleet kehittymässäja oppimassa muissa joukkueissa nyt ovat pallaneet isolla rahalla kotiin !! p.s tps:n pasiivisuus jatkoajalla antoi aseet kärpäsille!!
oli passiivinen koko pelin ajan johtuen siitä etteivät pystyneet oleen aktiivisia Kärppien painostaessa. Eihän Tepsillä ollut koko ottelussa kuin muutama maalipaikka, kun taas Kärpät loivat hyviä tilanteita kuin liukuhihnalta.