Pelko Sairaasta lapsesta

pelkäsin raskaana ollessa ihan samaa ja pelkoni toteutui. mutta tunteeni yllätti minut ihan täysin, en ollenkaan inhonnut tai hävennyt lastani, päinvastoin. olen aivan tavattoman tarkka tytöstäni, tuntuu jopa että en ehkä olisi jos terve tyttö olisi. tytölläni on ns.kauneusvirhe jalassa, jonka kyllä huomaa. toinen haaveissa:)

Tiedätkös sitä saa mitää tilaa.
Joten koittaisin vain keskittyä, positiivisiin asijoihin.

Vammautuminen voi tulla kenelle vain ja milloin vain, elämä on riskipeliä.
Itse olen monivammaisen lapsen äiti ja olen ylpeä lapsestani. Tämä on meidän elämää, enpä enää voisi kuitella asijoita toisin.

Minulla on kolme lasta. Kaikki suunniteltuja ja toivotussa tahdissa saatuja. Joka raskauden ja puolet ekasta vuodesta pelkäsin jokaisen kohdalla, tuleeko jotain odottamatonta. Kristillinen vakaumus ei pelkoja poistanut, eikä jo saatu kokemus. Kolmannen odotus ja synnytys normaalit. Mutta ekan kuukauden aikana selvisi harvinainen, parantumaton oireyhtymä. Nyt tämäkin lapsi on jo koulussa. Mielessäni jauhoin monta vuotta, ettei olisi ehkä pitänyt tehdä tätä lasta.
Olen pelkääjä, varmistelija, itselleni pitkävihainen monissakin asioissa. Se on raivostuttavaa, mutten voi itseäni täysin muuttaa. Sinulla on ymmärtäjä.
Mutta, elämänsä käsikirjoitusta ei vaan voi sanella, minulle, sinulle voi tapahtua mitä vain, milloin vain. Nykyisin
iloitsen jokaisesta lapsestani, sillä vain yhden kanssa en olisi kokenut tätä kaikkea, sydän laajenee, sylissä on tilaa. Rohkaistumalla, lapseen rakastumalla, voi hämmästyä miten elämä kannattelee.

..kävin läpi odottaessani toista lastani.
Olin niin masokistinen, että suorastaan imin kaikkea pelottavaa infoa mitä vaan löysin - luin lehdistä ja katsoin tv:stä ohjelmia - mitä vaan eteen osui - joissa kerrottiin vaikeista synnytyksistä, erilaisista vammoista ja sairauksista lapsilla jne.. Yritin psyykata itseäni varautumaan pahimpaan, jotta shokki ei olisi niin suuri KUN lapseni osoittautuisi sairaaksi tms.. Ihan kamalaa näin jälkikäteen ajatellen - en oikein osannut nauttia koko raskaudesta pelkojeni takia.
Tyttäreni syntyi täysin terveenä ja itse synnytyskin oli nopea ja kivuista huolimatta helppo. Mikäli raskausajan stressi aiheuttaisi pahaa lapselle, niin tuon teorian mukaan tyttäreni olisi "pitänyt" syntyä vähintäänkin vammautuneena tai kuolleena - sillä koko 40 vkon ajan elin enemmän tai vähemmän paniikissa.

Nyt kuopukseni lähestyy 3. syntymäpäiväänsä ja pikkuhiljaa olen alkanut miettimään, josko vielä kolmannen lapsen uskaltaisin tehdä.. Nyt uskon, että 3.raskaus jo sujuisi henkisesti helpommin. Asenteeni on muuttunut tässä ajan kuluessa - muutamiin vaativampiin erityislapsiinkin lähemmin tutustuttuani - enkä enää tunne sellaista pelkoa kuin aiemmin.
Yritän ajatella, että kukaan ei tunne huomista - mitä vain voi tulla eteen ovat lapseni nyt kuinka terveitä tahansa.

Jos tuntuu, että tuo pelkosi todella vaivaa niin käy ihmeessä juttelemassa siitä vaikka neuvolassa tms. saat varmasti tarvittaessa apua ja kannustusta päästäksesi eroon pelosta - tai ainakin oppiaksesi hallitsemaan sitä ja elämään sen kanssa.

Toivon sinulle voimia ja aurinkoa elämääsi!