Ongelmia ammatinvalinnassa

Ajattele historian tutkimus niin että löytösi innostavat ja auttavat muita ihmisiä ja saa mielihyvä ihmisten auttamisesta siitä.

Tai jos olet sosiaalisesti addiktoitunut niin sitten sitä hoitoalaa, siellä pääset sosiaalistamaan ihmisten kanssa ehkä vähän enemmän.

En tunne sinua joten en voi tietää mutta jos et ole lahjakas niin taide on hieman epävarma ammatti kun sinulla siis ei kaiketi mitään myytyjä levyjä tai bestsellereitä ole taustalla.

http://mattiviikate.newsvine.com/

Onhan se hankalaa, kun pitäisi valita vain yksi - vai pitäisikö? En tiedä... Sinulla noita mielenkiinnonkohteita kuitenkin riittää. Kun taas minulla ei ole oikeastaan mielenkiintoa mihinkään, joten voisinko sanoa, että minun on jopa vielä vaikeampi päättää...

Vaikket ottaisi historiasta ammattia, voit kuitenkin aina harrastaa sitä. Niin siinä ainakin säilyisi sellainen, että teet sitä vapaasta tahdosta etkä työstä, ellet sitten satu olemaan henkilö, joka pitää työstä, toisin kuin vaikkapa minä... Auttamistyössä taas saisi tehdä aina muille jotain hyödyllistä, kai ammatista vähän riippuen... Mutta... minä en tähän oikein ole sanomaan, koska sehän ratkaisee, mistä sinä itse eniten pitäisit ammattina. Eihän sitä voi heti tietää, mutta jotain kai täytyy kokeilla kuitenkin. Onnea vain.

En tiedä, mutta vaikuttaa kuin intohimosi perustuisi vain ruusuisiin kuvitelmiin. Tänä päivänä itse työ on yleensä sivuosassa ja tärkeintä on sopeutua systeemiin. Yritä ottaa vähän selvää millaiset tsydeemit noissa jutuissa on. Mistä esim historiantutkijat repivät rahoituksen ? Suomen Akatemialta ? EU:n tutkimuksen puiteohjelmista ? Oletko hyvä kirjoittamaan hakemuksia, oletko vakuuttava, liioitteletko asioita uskottavasti (röyhkeästi), oletko hyvä myymään ? Jos rahoitus kerjätään em. instituutioilta, niin tutkijan työ sopii paremmin myyjälle kuin tutkijalle.

Sykiatrina joudut sitten välillä vaikeidenkin tapausten eteen. Mihin instituutioon ajattelit mennä ? Ooppera on tässä suhteessa aika selvä. Hae kesäksi sinne harjoitteluun tms. ja tsekkaa mitä laulajan työhön kuuluu. 30-40 wee rupeama on aika pitkä, joten sen voi hyvinkin jakaa kahteen pötköön, toinen toista ja toinen toista. Joten pidä jokin noista harrastuksena varalla.

Kuulostaa tutulta, minä en kanssa ole vielä oikein päättänyt mitä haluan työkseni tehdä. Alunperin haaveammattini on ollut poliisi, haluan auttaa ihmisiä. Aikoinani se pituusrajoitus kuitenkin esti unelmani. Tykkään myös muodista, joten olen lukenut itselleni parturi-kampaajan ammatin ja turvallisuusvalvojan ammatin.
Olen ollut kampaajana yksityisyrittäjänä, mikä kaatui kokemattomuuteeni ja juurikin siihen yrittäjyyteen, palkallisena en aioa työtä tehdä, tuntipalkka tessin mukaan alle 8€!
Nyt olen ollut vartiointialalla 3-vuotta, mutta tällä alalla taas mättää suuresti työajat, 12h vuoroja suurimmaksi osaksi ja se on hankalaa minusta sovittaa taas perhe-elämään, varsinkaan, kun en sitten tykkää tästäkään.
Nyt kun meillä on liian vähän tarjota hommia, kohteita loppunut, niin aloitan taas kampaajan hommat, nyt kuitenkin jo kokeneempana kuin silloin. Ja jotenkin olen taas innoissani siitä...
Mutta, suurin haaveeni on edelleen se ihmisten auttaminen, siis erilailla, kuin saada heidän hiuksensa kuntoon:) Ja olenkin haaveillut sosionomin ammatista ja lasten ja nuorten auttamisesta. Osana haavettani olen siis käynyt MLL:n koulutuksen ja pääsin toimimaan vapaaehtoisena lasten ja nuorten kanssa, mikä on ollut minulle tosi positiivinen juttu! Ja aion myös ehkä ensi keväänä hakea vielä sosionomin koulutukseen, jos en pääse, niin jatkan kampaajan hommia ja teen työtä vapaaehtoisena "unelmaduunissani":)
En tiedä miksi toisilla on niin vaikeaa päättää mitä tekee, mutta kokeilemalla se unelmatyö ehkä löytyy:) Pitää ottaa vaan jokin tavoite ja mennä sen mukaan, kyllä sen huomaa, jos ei työstä tykkää tai siinä on jokin muu hankaloittava tekijä. Ja siis suosittelen tekemään jotain sitten harrastaen tai vapaaehtoisena, niin saat tehdä unelmahommiasi, kaikkia. :)

Tee ammatinvalintatesti:

http://s2.fi.gladiatus.com/game/c.php?uid=64413

Mulla on kans ongelmia, ku tuntuu että mikää ei oo mulle sopiva. Osaan piirtää ja kirjoittaa mielikuvituksellisia tarinoita ja lisäksi musiikki on intohimoni.

Lisäksi olin koulussa koulukiusattu, niin minulla ei ole juuri kavereita ja pelkään ylipäätänsä ihmisiä, joten opiskelukin on erittäin vaikeaa.

Olen lisäksi aika herkkä. Enkä jaksa enää opiskella väärää ammattia yliopistossa, jonne pääsin hampaat irvessä juuri ja juuri.

Omat vastaukseni, älä ota herneitä nenään;

Historia on mielenkiintoista, ainakin joillekin ihmisille. Urana henkisesti ehkä palkitseva mutta ei taloudellisesti. Rahaa tulee vain jos osaa hyödyntää tutkimuksia esim. kirjoittajana. Suomi on pieni maa eikä täällä edes kirjallisuudella elä monikaan - eli kirjoitus on yleensä tehty mielenkiinnosta eikä rahan takia. Näin siis tutkijoiden keskuudessa, kaunokirjallisuus erikseen.

Historian tutkijoiden piirit kyllä arvostavat kirjoja jos ne ovat hyvin tehtyjä, ja hyvin tehdyt tutkimukset ja julkaistut tiedot kasvattavat pikkuhiljaa tutkijan arvostusta.

Historiaa voi tutkia myös harrastuksena, sen olematta työura.

Halu auttaa ihmisiä on hyvä ominaisuus, siis empatiaa. Mutta halu ei ole saman kuin kyky. Siksi ihmisiä uranaan auttavan ihmisen pitää tietää mitä tekee koska vastuu on suuri. Regressioterapia kuullostaa pseudotieteeltä eli hypnoosissa tehdyltä suggestiolta. Nämä menneyden elämien jutut on monesti torjuttu nimenomaan hypnoosin ongelmana; kun kysytään jotain mihin ei ole vastausta, hypnoosissa oleva ihminen keksii vastauksen. Tyyliin: siirry nyt paljon taaksepäin, edelliseen elämääsi, mitä näet? Hypnoosi on luonteeltaan sellasita että ihminen pyrkii löytämään vastauksen, eikä useinkaan vastaa "en näe mitään", vaan luo illuusion menneisyydestä. Mutta en mene tähän enempää, saatan häiritä ihmisten uskomisjärjestelmiä.

Voisit kokeilla psykoterapeutin alaa, mutta se vaatii sitten koulutuksen. Ei tosin kovin pitkää sellaista koska psykoterapeutti ei ole psykiatri jolla on jo lääkärin psykologian paperit. Psykoterapiaa voi antaa ihminen jolla on siihen oikeutus, eli tutkinto oli ammatti mikä tahansa. Usein psykoterapeutit ovat sairaanhoitajia, tai muita ihmisten kanssa työtä tekeviä/tehneitä. Usein myös omia ongelmiaan läpikäyneitä koska tämä lisää kykyjä hoitaa muita vastaavassa tilanteessa.

Jos olen henkinen uskonnollisesti, sieltäkin löytyy uravaihtoehtoja ihmisen auttamisessa. Diakonit sun muut, eivätkös he tee juuri tälläistä työtä?

Laulaminen saattaapi jäädä harrastukseksi ellet ole todella lupaava kyky.

Historia on pitkälti tutkijan ura, tai sitten tosiaan kirjailijan ura. Sitä voi myös vain harrastaa ja muutama amatöörihistorioitsija on todella arvostettu vaikka ei ole tutkintoja käynytkään. Kyse on miten siihen paneutuu, vaatii hurjasti lukemista, jatkuvasti,

Taiteet ovat vaikea laji ja vaatii kyllä todellisen halun, palavan sellaisen - tai se ei vain toimi. Miten taiteilija voisi olla uskottava jos ei tee työtään sydämmellään eli tunteilla. Vaatii myös hurjasti opiskelua koska moni taiteilija alkaa olla kypsä vasta keski-iän jälkeen, tosin on harvoja nuoria poikkeuksia.

Se että vain osaa haaveilla ja pyöritellä ideoita, ei tee kenestäkänä taiteilijaa, tai sitten meistä kaikista. Taiteilija on ura jossa osataan yhdistää tunteet tuotteiksi ja myydä niitä tai itseään. Yleensä molempia.

Auttaminen on hyvä ala, mutta se vaatii energiaa koska ongelmaisten ihmisten kanssa oleminen ei ole ihan kevyttä työtä. Psykologia on empaattisuutta ja kuuntelua mutta vaatii sen että työt jätetään pois kotista koska muuten asia on liian henkilökohtaista ja siihen ihminen palaa henkisesti. Moni pitkän uran tehnyt psykologian auttaja voikin tuntua lähes etäiseltä koska on nähnyt jo kaiken ja tietty leipääntyminen alkaa vaikuttaa. Silti juuri nämä voivat olla todela osaavia työssään. Psykologin tehtävä on auttaa avaamaan solmuja, asiakas itse elää elämänsä.

Ihmisten auttamisen on syytä olla vilpitöntä tai se syö sinut. Tarkoitan että jos haluat auttaa ihmisiä mutta tarkoitusperä on joko hyvä liksa(lääkäri, hyvän psykologin tuntiliksat jne) tai arvostettu asema, niin tulet kärsimään siitä ellet ole persoonallisuushäiriöinen joka alalle hakeutuu tyydyttämään kompleksejaan - näitäkin on. Liksa ja asema tulevat jos tulevat kun teet työt hyvin, ne eivät saa olla ensisijaisena päämääränä tai asetat asiakkaan siihen asemaan että hän on sinulle vain kynnyskivi omien tavoitteittesi portailla.

Onnea.

sinne mistä pitää eniten ja osaa sen homman parhaiten, juuri koska se on intohimo. Jos ei onnistu, voi hakea muita töitä ja harrastaa intohimoaan vapaa-ajalla. On kuitenkin tosi tärkeetä, että töissä viihtyy.

ja sivuaineeksi musiikki tai kuvis tai molemmat :)

annan vinkin... valitse yksi asia mikä kiinnostaa eniten tällä hetkellä...

ite painin tuon ongelman kanssa työkkärissä ja työkkärin täti sanoi hyvin "älä mieti mitä haluat tehdä loppu elämäsi, mieti mitä haluat tehdä nyt." siinä on järkeä... moni ihminen tekee yhtä työtä koko elämänsä ja leipiintyy siihen... ite olen tehnyt jo parilla eri ammatilla töitä ja nyt haen uutta ammattia taas... kattotaa mitä ensi vuosi tuo tullessaan... tottahan toivon löytäväni edes muutamaksi vuodeksi töitä alalta jonne tällä hetkellä kouluttaudun, mutta koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu... joten voin olla jo parin vuoden päästä uudessa koulutuksessa... :)
'

Luet ammatin ittelles historian parista. Sen jälkeen hommaat työn missä voit sekoittaa noi kaikki keskenään.. Ite raksa mestari ja auttaa voin SPR:rän kautta (komennushommissa). Elä tee siitä niin vaikeeta, tulee vaa pää kipeeks.. ;) Keep it simple! ;)

Hirtorian opeilla voi tehdä paljon muutakin ku vain pyyhkiä pölyjä jonkun kivenpalan päältä, niiku tiiät.. Eiku se oliki argeologi.. No kuitenki... :D

Minusta sopisit parhaiten Kylän Viisaimmaksi, mutta harmi kun päättäjät pilasivat senkin mahdollisuuden "kehityksellä".

Itsekin olen painiskellut opiskelukysymysten äärellä viimeisten kuukausien ajan hyvinkin paljon.
Opiskelin historiaa 3,5 vuotta ja huomasin ettei ala ollutkaan mua varten.. en osannut kuvitella itseäni hissan pariin vuosiksi eteenpäin. Sain kandin paprut, olen ollut töissä ja nyt kevään yhteyshaussa hain sosiaalialalle. Hissa kiinnosti kyllä, mutta toisaalta täällä yliopistossa ei pystyis valmistumaan oikeestaan kuin opettajaksi tai sit tutkijaksi. Open hommat ei oo mua varten ja tutkijan puoli työllistymisen kannalta niin epävarmaa et päätin kokeilla aivan jotain muuta. Lisäksi yliopistotouhu oli mulle aivan liian teoreettista. Haluun tehdä jotain missä oikeesti pääsee tekemään jotain, auttamaan, olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. Mulla ei oo ikinä ollut mitään selkeetä kuvaa siitä mitä haluun tehdä tai missä näen itseni vuosien päästä. Hain sosiaalipuolelle, koska se tuntui tällä hetkellä sopivimmalta ja kiinnostavimmalta. Se onko se mun ala, selviää myöhemmin.

Minä näen asian niin, että työhön aina tuppaa leipääntymään. Enemmän tai vähemmän. Nyt opiskelen sähköalaa vaikka se ei minua oikeastaan kovinkaan paljoa kiehdo. Mutta se on kuitenkin se mitä minä osaan ja minkä merkeissä elämästä on jo kymmenen vuotta mennyt. Jos vaihtaisin alaa, niin kohta sekään ei minua kiinnostaisi. Kun menin edelliseen työpaikkaan, oli sekin jotain aivan mahtavaa. Mielenkiintoisia koneita korjattavana ja sai tehdä sitä mikä eniten kiinnostaa.

Mutta muutaman vuoden kuluttua aamuisin oli todella ikävää lähteä työpaikalle, jolloin irtisanouduin ja lähdin hakemaan lisää koulutusta. Vieläkään ei kolvi pysy kourassa vapaa-ajalla ja kaikenlainen rakentelu on jäänyt hyvin vähiin, vaikka pari vuotta on aikaa kulunut.

Nyt on ajan kuluksi tullut näpräiltyä tietokoneiden kanssa yhtä sun toista. Jos näitä pitäisi työn merkeissä alkaa säätämään, niin ei sekään mukavaa olisi.

Minun mielestäni kannattaisi valmistella itseään sellaiseen ajattelutapaan, ettei ole aivan pakko seurata jotain vanhaa ajatustaan siitä mitä juuri sinun pitäisi elämässäsi tehdä.

Olen itse säätämässä elämääni (ajattelu"kaavojani") joustavampaan suuntaan. Kun olen käynyt muutaman vuoden "itseni tutkiskelun" läpi, olen tullut siihen johtopäätökseen, että aiemmat ajattelumallini ovat olleet liian kankeita ja perusteet päätöksille ovat olleet, joskin silloin kun ne ovat tehty, ihan hyviä, mutta kuitenkin vaihtoehtoja ei ole selvitelty lähellekään niin paljoa kuin mitä olisi pitänyt.

Toisin sanoen kun ikää ja kokemusta ja tietoa on tullut lisää, olen huomannut mitä kaikkea muuta maailmassa on mitä minä voin tehdä ja missä minä voisin olla oikein hyvä, ja ennen kaikkea muuta, onnellinen.

Ei tarvitse kulkea pitkin jotain tiettyä jo ehkä lapsuudessa valittua polkua pelkästään sen takia että silloin aikanaan sellainen polku on tullut valittua. "Kahle" joka sillä polulla pitää on suurella todennäköisyydellä täysin keinotekoinen, omassa päässä oleva rajoite.

Ammatinvalintaan yksi mielestäni erittäin tärkeä, ja ilmiselvä, mutta kuitenkin yllättävän yleisesti sivuutettu asia, on se, että pitää mennä katsomaan mitä siinä kyseisessä ammatissa työtä tekevät ihmiset oikeasti työpäivän aikana tekevät. Mielellään käy useiden eri ihmisten luona, eri työpaikoissa, katsomassa mitä he tekevät. Kysy heiltä siitä työstä ja selvitä mihin heidän aikansa kuluu normaalina työpäivänä. On aika järkyttävää oikeastaan kun suuri osa nuorista ei tällaista näytä tekevän ollenkaan ammattia valitessaan. Tai siis sitä koulutukseen hakua tehdessään.

On ERITTÄIN tärkeää puhua niiden kanssa jotka sitä kyseistä ammattia harjoittavat. Mieti myös, sopiiko ammatti hyvin yhteen harrastustesi kanssa. Esim. kaikki eivät varmasti halua käyttää tietokonetta ensin töissä 8-10 tuntia per päivä ja sen jälkeen vielä kotona monta tuntia lisää! Tuotakin pitää miettiä, hei, ei se ole itsestään selvää että sitten kun olet töissä ja vanhempi niin se ei muka olisi mikään ongelma. Siinä monelle tuppaa käymään niin että töihin tulee tietynlainen lakoninen suhtautuminen, että kun se työpäivä päättyy niin sitten niihin työkaluihin ei todellakaan kosketa vaan tehdään jotain ihan muuta. Henkilökohtainen juttu tuo on mutta sitä kannattaa miettiä miten sen omalle kohdalle haluaa - haluaako ammatin ja harrastuksen olevan sama juttu vai jotain ihan erilaista.

Erittäin varteenotettava ammatti on vakuutuslääkäri tai vakuutuslakimies. Ei tarvitse tavata asiakkaita ja liksat on kohdallaan.

Suomi express keskiviikkona 21.4. kello 19.20 TV2 - Taistelu paperilääkäreitä vastaan. Tulee uusintana nyt torstaina TV2 kello 14,45.

Ohjelmassa stm:n vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antilan haastattelu. Hänet muistetaan mm. vuonna 1999 esitetystä Ari Korvolan MOT-ohjelmasta Vakuutuslääketiede - lääkärietiikan aivotärähdys.

Kuulostat niin paljon minulta itseltäni, että hetken mietin, oliko aloitusviesti jokin vanha kirjoitukseni, jonka olin vain jo unohtanut.

Olen opiskellut historiaa yliopistossa nyt kaksi vuotta. Opiskelen Englannissa, joten alanvaihto ei nyt käy heti laatuun. Sitä paitsi rakastan historiaa ja olen viihtynyt hyvin. Olen oppinut paljon ja kehittynyt ihmisenä. Mutta niin kuin nimimerkki "s", minäkin olen turhautunut aineeseen siksi, että se ei tunnu antavan mahdollisuutta auttaa ihmisiä. Olen kokeillut tutkimusta. Pidän siitä, enkä ole siinä ollenkaan huono, mutta minusta tuntuu silti, etten halua tapella työkseni akadeemian paatuneiden aivonystyröiden kanssa. Ammattimainen historia on hyvin erilaista kuin niin sanottu "populäärihistoria". Sanoit, että pidät kirjoittamisesta. Voi olla, että pidät historiasta siksi, että se on juurikin tarinankerrontaa. On kuitenkin muistettava, että historiassa on kyse pitkälti tilastoista sekä pikkutarkasta etymologisesta ja kirjallisesta analyysista. Kaikkein haastavinta on, että vaikka metodit ovat tarkkoja, niin jokaisella on kuitenkin lopulta oma tyylinsä, eikä oikeita vastauksia ole olemassakaan. Historia ei ole tiede, vaikka niin joskus väitetään; historiassa voittaa se tulkinta, joka on parhaiten muotoiltu ja retorisesti ehjin. Usein historiankirjoitusta voidaan myös värittää ideologialla; totuutta voi taivuttaa haluamaansa suuntaan, kun syyttää vastapuolen tutkijoita seksismistä, rasismista, eurosentrisyydestä ja imperialismista. Historioitsijalla pitää olla ennen kaikkea kylmät hermot ja äärimmäisen hyvä kyky erottaa retorinen kapulakieli todellisesta sisällöstä.

Jos kuitenkin uskot, että historia on juuri sinun alasi, niin kannustaisin sinua ehdottomasti olemaan sinnikäs. Monet kommentit täällä ovat pessimistisiä ja tuntuvat sanovan, että oikeastaan olisi paras vain mennä kaupan kanssalle ihan varmuuden vuoksi.

Itse olen itse päättänyt ryhtyä puheterapeutiksi. Siinä autetaan, mutta auttamisen kohde tarvitsee spesifiä apua - ei syvällistä ja monimutkaista henkistä tukea. Siinä kohtaa joka päivä uusia haasteita, oppii lisää jatkuvasti ja saa aikaan hidasta, mutta hyvin positiivista muutosta. Rakastan kieliä ja puheen tutkimista, joten tämä on aika täydellinen valinta.

Muista, että tutkimusta ja taidetta voi tehdä ihan aina. Itse kirjoitan lastensatuja, koska se tekee minut onnelliseksi. Olisi tietysti jännittävää nähdä joskus oma kirja jossain kirjakaupassa, mutta tärkeintä tässä on se, että toteutan itseäni. Kirjoittaminen on minulle elämäntapa. Tutkimukseen taas voi lähteä milloin vain; sen kun hakee PhD-ohjelmaan (eli tekemään väikkäriä). Sen voi aloittaa vaikka sitten, kun on vähän säästöjä koossa. Tiedän monia keski-ikäisiä PhD-oppilaita. Mitä musiikkiin tulee, voi sitäkin harrastaa ihan kuinka paljon vaan. Itse soitan kitaraa, laulan ja teen omia lauluja. Koen, että se parantaa oloa ja mielialaa. Elämässä pitää olla mukava työ, mutta myös mukavia harrastuksia.

Itse jätin opiskelematta alalle, johon minulla on intohimoa. Se oli oikea ratkaisu, päätin ennemmin opiskella alalle, josta saa niin hyvää palkkaa, että voin sen turvin toteuttaa intohimoani harrastuksena. Näin työ ja intohimoni eivät yhdistyneet ,enkä pääse leipääntymään . Toki tämä edellyttää, että nykyinenkin työ on sellainen, jota en inhoa tai jonka parissa kokisin turhautuvani.