Ensi vuonna ääniä tulee roppakaupalla - kiitos vielä kerran A_Talkissa esiintymisestä.
Kiitos Timppa !
Varma ääni
24201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
esiintyjä muihin puoluejohtajiin verrattuna. Sinnemäki aivan avuton selitteliä.
http://www.perussuomalaiset.fi/tapahtumat?event=242
www.varkaudenseudunps.net
Samaa Soinia, joka väitrtää jälkeenpäin olevansa olleen jollakin linjalla ennen muita, muta jostai syystä ei koskaan kuitenkaan ole saanut mitään aikaiseksi.
On jo jonkun aikaa ollut havaittavissa että Soini ymmäertää olevansa heikoilla koska yhä suurempi osa äänestäjistä ymmärtää hänen olevansa helppoheikki joka ei jkoskaan ole saanut ensimmä'istäkään asiaa läpii eduskunnassa vaikka on istunut siellä pitkään puheebjohtajan omisnaisuudessa. Tuskin koskaan historiamme aikana jonkun puolueen johtaja on istunut kolme kautta eduskunnassa saamatta ketaakaan mitään aikaiseksi eikä edes ole yrittäny!
Nyt Soini ymmärtää tämän ja onkin keksinyt uuden hojeman: Hän väittää kaikkien muiden tulleen perussuomalaisten linjoille, eli valehtelee päin naamaa olevansa poliittinen visionääri, ja häviävänsä kaikki äänestykset koska hän on ennen muita, ja hetken kuluttua muut seuraa perästä. Saatte nähdä vaaleissa. Tätä hän tulee hokemaan! (ja muistakaa ettei se tietenkään ole totta)
Hän muuten väitti että homppelifuurumin jutut ovat pääsääntöisesti "asiallisia". Toimittaja oli toista mietä mutta jätti tuonkin fraasin omaan arvoonsa.
Timo Varkaudessa 17.04 la klo 13 kirjaston auditoriossa kaupunginjohtaja pitää tervetuliaispuheen messiaalle ;)
Pohjois-Savon piirin yhtenäisyys punnitaan silloin :D ))))))
Kun tutkimukset osoittavat PS:ten tuplaavan kannatuksen seuraavissa vaaleissa...minä veikkaan että kaksi,ja puolinkertaistaa...koska gallupit näyttävät aina vähemmän ps:lle kuin vaalien lopputulos...viime vaaleissa gallup näytti 1,6% liian vähän,nyt kannatus on paljon korkeampaa...gallup tulokseen voi lisätä n.2,5% lisää niin ollaan oikeissa kannatus-lukemissa.
Ei Soini näyttänyt niin rappeutuneelta, mitä kuultujen elämäntapojen vuoksi olisi voinut arvella.
Annan hyvän neuvon, älä usko lähes mitään mitä kirjoitetaan Soinista tai perussuomalaisista, koska soopaa tulee kun pelkäävät niinpaljon persujen voittavan, niin tätä se on
Mitä hittoa inä jostain Pohjois-Savosta välitän. Siellä en voi jäädä vähemmistöön kun en edes tiedä missä se on.
Ja kuitenkin olettaisin ettei Pohjois-Savossakaan ihmiset olisi ihan hurmoshenkisen tyhjäntoimittajan vietävissä.
Sloganeita ei tullut kovin paljon eilen A-talkissa, koska toimittaja näpäyytti heti kun ensimmäinen mainostoimisto fraasi tukli pontevasti: "nyt tuli illan ensimmäinen slogani" sanoi toimittaja, ja Soini virnuille hiukan hämillään vieressä. Hän ei ole tottunut siihen että joku sanoo hänelle olevansa pelkköä sloganikone. Ja vielä telkkarissa. Tulihan sielä pair muutakin mutta paljon ponnettomammin "valtapuolueet siirtyneet Perussuomalaisten linjalle" (jota ei ole olemassa), "suomalaisen työmiehen puolesta", "suomalaisen tehdastyömiehen puolesta" (ikääkuin joku tuossa haastattelussa olisi niitä vastaan, tosin muut ehkä ajattelee myös työnaisia)
saattavat mennä täydestä jossain tupauunojen porukoissa.
Nyt täällä Savon tilaisuutta mainostavat samat henkilöt, jotka eilen poistattivat em. asiaa koskeneen avauksen, kun jäivät väittelyssä alakynteen. Tyypillistä soinismia. Kaikille muille ihmisille, paitsi omille peruSS tupauunoille huudetaan; Turpa kiinni! Ja sensuuri perään. Soinidiktatuuri on kauhea uskonto. Muslimitkin ovat valtaan päässeitten soinistien rinnalla hymypoikia?
PS:n kannatuksella ei ole merkitystä koska oli tulos mikä tahansa Soini ei siirry vallan kahvaan. Siihen hänellä ei ole kokemusta, puolueorganisaatiota tai uskottavia ministeriehdokkaita. Näin loistavasti tuo maamme pitkäaikaisin puoluejohtaja on puoluettaan johtanut.
Ääni PS:lle on vaihtoehto äänestämättä jättämiselle. Hyvä vaihtoehto sinänsä koska se nostaa äänestysprosenttia ja vahvistaa siten demokratiaamme. Mutta ääni persuilla vaikuttaa asioihin yhtä vähän kuin jos jättää äänestämättä.
Itse olen tällä hetkellä sitä mieltä että luultavasti äänestän Kokoomusta, mutta olen pitkästä aikaa myös pohtinut mahdollisuutta äänestää RKP:a. Näin ollen minä äänestän niitä puolueita jotka menettävät vähiten ääniä Persuille, joka käytännössä tarkoittaa sitä että Persujen menestys nostaisi Kokoomuksen ja RKP:n menestystä suhteessa ainakin Kepuun, SDP:n, Vasureihin ja Kristillisiin, jotka menettävät enemmän Perussuomalaisille.
Paniikki on siis kaukana koska jos Soini voittaa, minä voitan! Niin ja vihreät tietysti.
...oli kyllä reilusti nafti, kun ei nappeja millään ilveellä saisi kiinni. Näin ollen paitavatsaa paistetteli, ja yritti epätoivoisesti siirrellä kaulusta jiotta se peittäisi sen tosiasian että paidankin napit olivat kovalla koetuksella.
Brysseli ei ole ollut ainakaan tereyvvtä kohentava kokemus, mutta luulis että noilla liksoilla saisi suuremman puvun ja paidan hankittua edes telkkariesityksiin. Tai sitten mainostoimisto on evästänyt häntä pukeutumaan noin jotta äänestäjänsä olisi helpompi samaistua imagoonsa.
...kirjastoon Eikö se herätyskokous ollut kaavailtu kirjastoon?
No onhan kirjastoissa kai nykyää iltapäivälehdet ja seiska.
Et tiedä, missä Pohjois-Savo on? Hurrikouluissa taitaa tosiaan olla suomenkielisiä kouluja huonompi opetus.
Äänestäjä tekee valinnan kahden välillä: joko nykyisen linjan tai muutoksen välillä. Jos nykyinen meno kaikin puolin miellyttää korruptioineen ja kansainvaelluksineen, kannattaa äänestää konsensuspuolueita, jotta tämä brezhneviläinen pysähtyneisyyden aika jatkuisi hamaan tulevaisuuteen. Mutta jos on sitä mieltä, että nykymenossa on korjattavan varaa, kannattaa äänestää PS:ää.
Hallitusohjelma? Ministereiksi sopivat henkilöt?
Kerro nyt meille kaikille että mitä tapahtuu kun PS valitaan pääministeripuolueeksi. Millaisen hallitusohjelman se laatii? Sitä kun me ulkopuoliset emme tiedä koska puolueella ei ole ohjelmaa eikä se ole koskaan käyttänyt valtaa siten että tiedettäisiin mitä se edustaa vaalien välissä. Vaalien aikana ase edustaa mainostoimistovetoista helppoheikkisyyttä, mutta se ei taida hallitusohjelmaksi kelvata edes sinulle.
Leikitään että Soinista tulee pääministeri vaikka ministerikokemuksensa on nolla. No ei hätää samaanhan joutui Vanhanen. Sitten puolueesta pitäisi löytää liuta kokeneita poliitiikkoja hoitamaan muita raskaita salkkuja. Pienet salkut, kuten maahanmuutomisnisterin tehtävät, menee pienille vaankielipuolueille, sanotaan vaikka Räsäselle. Perussuomalaisissa ei tällä hetkellä taida olla ensimmäsitäkkään jäsentä joka ikinä olsi hoitanut mitään edes vähän painavaa tehtävää eduskunnassa hallituksesta puhumattakaan. Vanhasella oli valtava koneisto ja suuri joukko erittäin kokeneita ja pätevöityneitä poliitikkoja ympärillään. Soini on laiminlöynyt puheenjohtajana puolueen kehittämistä poliittisiin tehtävin liki täydellsesiti. Hän ei ole koskaan aikonutkaan havitella poliittista valtaa, koska muutenhan tuon täydellsien laiminlöynnin on vaikea ymmärtää (Halme, Halla-aho ovat tyypillisiä äänivetonauloja, muttei vältäämättä sopivia ikuisesti neuvvottelevia ja kompromissejä tekeviä poliitikkoja).
Mistä siis Soini loihtii toisaalta hallitusohjelman johon saa jonkun muun puolueen kaveriksi ja toisaalta päteviä henkilöitä johtamaan maatamme hyvinkin suurten haasteiden läpi ja tukemaan häntä, untuvikkoa, tärkeässä tehtävässään?
Kun näihin kahteen helppoon kysymykseen olet vastannut uskottavasti, voidaan keksutella lisää siitä kannataisko äänestää Persuja jos oletetaan että äänestäjä haluaa vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan.
...sittenkin tietää. Tiedän jopa Pohjois-Savon kalakukkotäytteisen pääkaupungin nimen. Tiedätkö sinä mitkä ovat Maarianhaminan lisäksi Ahvenanmaan suurimmat kunnat? Et taida googlaamatta tietää, ja kuitenkaan en lähtisi moittimaan suomenkielisten kolua, eikä edes sinun opettajia.
Mutta sitä minä en tiedä mitä Perussumalaiset edustaa, tai mistä aikovat ammentaa ministeitä jos Soini vaihtaisi linjaa ja ryhtyisi poliittisen puolueen vetäjäksi.
Vanhanen suutuessaan ja peloissaan alkaa änkyttämään rautaako taas kirjoitusvirheet lisääntyvät samasta syystä :)
Perussuomalaiset nyt vaan tuovat muutoksen nykymenoon jossa oma kansa on jätetty täysin heitteille ahneiden valehtelijoiden toimesta :)
Kai olet huomannut, että Soini on kaikkein ahnein ja itserakkain poliitikko Suomessa?
kirjoitusvirheistä päätellen. Perussuomalaisten kannatus kasvaa. Tupu, hupu ja lupu -ketju alkaa näyttää hermostumisen merkkejä.
Ootko miettinyt sanaa kansanedustaja kuinka tarkkaan viime aikoina??Tällä hetkellä se on pelkkää farssia.Irvokasta ahneutta,oman edun tavoittelua.Yli sata vuotta on ollut aikaa näyttää jokaisen suuren puolueen kyvyt...nyt ne on nähty...turha yrittää hämätä äänestäjiä PS:n saavutuksilla ,puolue on uusi ,aina oppositiossa ollut ,joten eivät ole koskaan päässeet näyttämään sitä tietoa ja taitoa mitä heillä on .TULET YLLÄTTYMÄÄN SEURAAVISSA VAALEISSA,tai tiedätkin sen jo,siksi hätäsi on noin suuri:)
Edelleen jäi sinultakin uupumaan ne ministerien nimet. Luettelepa muutama ja kerro kysesisen henkilön poliittisesta kokemuksesta.
Toiminta kun on tämän kaltaista http://ksperus.suntuubi.com/?cat=1 mitä se on Pohjois- Savossa.
Luvataan sitä sun tätä, mutta toiminta on sitten täysin ala arvoista. Hallituksessa on vieraan ryhmittymän nimet pääosin. Tästä voi kuvitella, sitä minkälaista persujen toiminta on Oinosen johtamassa piirissä ja vieläpä se, että osastoa johtaa piirin varapuheenjohtaja.
Kuka on niin tyhmä, että äänestäisi sellaista puoluetta, joka hoitaa asiat näin huolimattomasti.
Mielestäni en minä ainakaan ja tuskin moni muukaan. Kyllä peli on pelattu persuilla Pohjois- Savossa.
ääniä saadaan roppakaupalla ja kannatus vain kasvaa kun kuullaan kiukuttelu sulta :)