Kysyn amwaysta

Kysymyksen ei ole ilkeä mielinen,vaikka saattaa siltä kenties vaikuttaa.
Olin puolisen vuotta mukana vuosia sitten ILH:na amwayn toiminnassa,bisnestä en siitä kyllä löytänyt muuta kuin rahan menoa.
Minut värväsi erittäin sujuva sanainen tuntematon henkilö,kieltämättä siinä vaiheessa kaikki tuntui ihmeellisen hyvältä,minut - tälläinen tavallinen duunari kelpuutetaan bisnekseen mukaan tienaamaan suuria summia ja kääntämään elämäni uusille urille.
No,niinpä ei kohdallani käynyt.
Varmaan oikeanlaiset ihmiset sillä tienaavatkin,ja arvostan heitä kovasti,mutta sellainen mielikuva minulle jäi että sitä suureellisesti liioitellaan ja valtaosalle siitä ei bisnestä tule.
Mutta asiaan,minua kiinnostaisi kuulla kuinka amway on muuttunut ?
Vieläkö homman ydin on se,että tärkein tuote on värvätä väkeä myymään tuotteita puolestasi eikä niinkään itse myytävät tuotteet?
Kansanomaisesti sanottuna houkutella unelmilla itsellesi muurahaisia töihin ,joidenka uurastuksesta saat provision omaan pussiisi,eikä niinkään harjoittamalla liiketoimintaa loistavia tuotteita myymällä.
Mutta kyllä amway on loistava oppikoulu myyntityöstä haaveileville,sieltä saa raadollisen kuvan provisioon perustavasta myyntityöstä ja oppii kunnioittamaan perusasioita,jos on hyvä tuote sitä on helppoa myydä !
30628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

MIKSI liityit mukaan ja mitä käytännössä teit tämän puolen vuoden aikana? Amway suosittelee 2-5 vuotta 10-15 tuntia viikossa toimintamallin mukaan toimimista ja vasta tämän jälkeen voi katsoa missä mennään! Ymmärrä tämä, että kukaan ei luvata yhtään mitään vaan tälläisen halun menestyä tai halun päästä elämässä eteenpäin pitää lähteä ihmisestä itsestään. Kukaan ei voi kaataa toisen ihmisen päähän näitä syitä, jotka vetää tässä eteenpäin. Nämä syyt pitää lähteä ihmisen sisältä. Tämän takia syyksi ei riitä se, että kaveri pyysi mukaan tai täyttää paperit tyylin lottokuponki täytetty ja jää odottamaan. Ansaita voi jos auttaa muita ihmisiä oikeasti ansaitsemaan rahaa. Jonkun muun pitää oikeasti onnistua ja menestyä että voi itse onnistua. Tämä vaatii itsensä kehittämistä oikeasti. Palkkiojärjestelmä toimii myös niin , että raha ja onnistuminen menee sille joka tekee suurimman työn, ei sille joka aloittaa ensin. Ohittaa voi oman sponssorin jos tekee enemmän työtä. Amway soveltuu niille ihmisille, joilla on oma näkemys ( tämä on erittäin tärkeä) saada jokin muutos itselle. Vaikkapa näin haluan palkkatyön sijasta saada itselle aikaa ja rahaa jollakin aikavälillä ja haluan päätöksen teon omiin käsiin ja haluan pamostaa tähän oikeasti. Nämä ovat siis aktivoituneita tarpeita. Itse olen ollut mukana yli 10 vuotta ja ensimmäinen oma ajatus oli kun näin tämän ensimmäisen kerran, että minäkin voisin tämän oppia tekemään. Tällä tiellä olen pysynyt ja tämä näkemys on nostanut minut tähän asemaan jossa olen nyt. Amwayssa on menestynyt ihmisiä kaikista lähtökohdista käsin, mutta kukaan ei menesty vahingossa tai ilmaiseksi vaan se vaatii omaa näkemystä pitkällä aikavälillä, samalla tavalla kuin vaikkapa laihduttaminen tai maraton juoksu. Kuka tahansa jolle näiden tavoitteiden saavuttaminen on tärkeää voi nämä tehdä. Kukaan ei voi näitä tehdä ilman omaa näkemystä. Ihminen löytää aina aikaa sille joka on itselle tärkeää.

Timantti

Äänestä
  • paljonko tienaat Amwaystä vuodessa

    Äänestä

  • Jälleen kerran samaa liturgiaa vailla päätä tai häntää.

    Muutama fakta sinusta. Olet useaan otteeseen jäänyt täällä kiinni suorasta valehtelusta. Olet vääristellyt lukuja ja faktoja useasti ja jäänyt siitä useasti kiinni. Sinun kirjoituksesi ovat toki niin idioottimaisia, ettei niitä senkään johdosta kukaan ota tosissaan. Mutta kun tuohon idiotismiin lisää vielä sinun typerän ja läpinäkyvän valehtelun, josta jäit useasti kiinni hetkessä, niin ehkä sinun kannattaisi lopettaa kirjoittelut ja yrittää vain kaupata niitä saippuoitasi.

    Sinähän et oikeasti ole edes timantti. Mutta toiaalta who cares, ottaen huomioon, että Amwayn "huipputyöntekijä", eli timantti tienaa noin 2100€/kk, eli vähemmän kuin perus duunari. Ja näitä on Suomessa alle viisi kappaletta. Eli se siitä Amwayn kannattavuudesta.

    Äänestä

  • Ajattelija2010 kirjoitti:

    Jälleen kerran samaa liturgiaa vailla päätä tai häntää.

    Muutama fakta sinusta. Olet useaan otteeseen jäänyt täällä kiinni suorasta valehtelusta. Olet vääristellyt lukuja ja faktoja useasti ja jäänyt siitä useasti kiinni. Sinun kirjoituksesi ovat toki niin idioottimaisia, ettei niitä senkään johdosta kukaan ota tosissaan. Mutta kun tuohon idiotismiin lisää vielä sinun typerän ja läpinäkyvän valehtelun, josta jäit useasti kiinni hetkessä, niin ehkä sinun kannattaisi lopettaa kirjoittelut ja yrittää vain kaupata niitä saippuoitasi.

    Sinähän et oikeasti ole edes timantti. Mutta toiaalta who cares, ottaen huomioon, että Amwayn "huipputyöntekijä", eli timantti tienaa noin 2100€/kk, eli vähemmän kuin perus duunari. Ja näitä on Suomessa alle viisi kappaletta. Eli se siitä Amwayn kannattavuudesta.

    Hän tietää kuinka pitää toimia että voisi saada jotakin.Toisin on sinun kanssa. Et pysty jakamaan niitä käytännön ohjeita jolla verkostoissa menestytään. Kyllä timantin ohjeita lukee mielellään.

    Äänestä

  • puhuu faktaa kirjoitti:

    niin mitenkäs menee?
    "Ihminen löytää aina aikaa sille joka on itselle tärkeää. " elikkä toisten kusettamiseen.
    Itse olen kyllä menestynyt, mutta ilmeisesti vahingossa tai ilmaiseksi, mutta se on ihan kivaa....

    Kehutko useinkin omia kirjoituksiasi? Olet niin hölmö, että esität toista mutta kirjoitat silti täysin samalla tyylillä kuin normaalisti. Tai no aika vaikeaa sinun olisikaan mitään järkevää kirjoittaa.

    Kuten sanoin, tämä kyseinen "timantti", siis sinä, on jäänyt kiinni useasti suorasta valehtelusta. Toiseksi, silloin kun hän ei suoraan valehtele, hän kirjoitaa tuota täysin turhanpäivästä liturgiaa, eikä vastaa mihinkään, eikä kerro mitään faktaa.

    JA niin, se on kyllä totta, että minä en pysty jakamaan käytännön ohjeita siihen, miten verkostossa menestytään, sillä verkostossa, ainakaan Amwayssa ei voi Suomessa menestyä. Sen sijaan elämässä minä olen menestynyt huomattavasti paremmin kuin yksikään Suomalainen Amwayn myyjä, jos menestystä rahalla ja käytetyllä ajalla mitataan. No mutta toisaalta se nyt ei ole mikään kehumisen arvoinen saavutus. Suomen parhaat Amwaylaisethan tienaavat noin 2500€/kk/pariskunta. Siis nuppia kohti jaa alle 1500€/kk. Siinä sitä menestymistä. Minä tienasin 16-vuotiaana kesätöissä enemmän.

    Äänestä

  • poikkeus vahvistaa.. kirjoitti:

    niin mitenkäs menee?
    "Ihminen löytää aina aikaa sille joka on itselle tärkeää. " elikkä toisten kusettamiseen.
    Itse olen kyllä menestynyt, mutta ilmeisesti vahingossa tai ilmaiseksi, mutta se on ihan kivaa....

    Amwaytoiminta perustuu reilunpelin sääntöihin ja hyviin markkinointitapoihin. Lisäksi siinä 100% täystyytyväisyys takuu. Amway ei sovellu kaikille ihmisille. Ainostaan niille joilla on muutostarpeita. Sinulle Amwaytoiminta ei sovellu, so what!

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Kehutko useinkin omia kirjoituksiasi? Olet niin hölmö, että esität toista mutta kirjoitat silti täysin samalla tyylillä kuin normaalisti. Tai no aika vaikeaa sinun olisikaan mitään järkevää kirjoittaa.

    Kuten sanoin, tämä kyseinen "timantti", siis sinä, on jäänyt kiinni useasti suorasta valehtelusta. Toiseksi, silloin kun hän ei suoraan valehtele, hän kirjoitaa tuota täysin turhanpäivästä liturgiaa, eikä vastaa mihinkään, eikä kerro mitään faktaa.

    JA niin, se on kyllä totta, että minä en pysty jakamaan käytännön ohjeita siihen, miten verkostossa menestytään, sillä verkostossa, ainakaan Amwayssa ei voi Suomessa menestyä. Sen sijaan elämässä minä olen menestynyt huomattavasti paremmin kuin yksikään Suomalainen Amwayn myyjä, jos menestystä rahalla ja käytetyllä ajalla mitataan. No mutta toisaalta se nyt ei ole mikään kehumisen arvoinen saavutus. Suomen parhaat Amwaylaisethan tienaavat noin 2500€/kk/pariskunta. Siis nuppia kohti jaa alle 1500€/kk. Siinä sitä menestymistä. Minä tienasin 16-vuotiaana kesätöissä enemmän.

    Verkostot eivät sovellu kaikille, entä sitten? Kyllä maailmaan mahtuu niitä joille se on hyvä juttu ja jotka ovat valintaansa tyytyväisiä. Eikait kukaan tuhlaa omaa aikaansa ihmisiin, joilla ei ole mitään annettavaa verkostoille ja sitä kautta itselle ja omien taitojen kehittämiselle. Ketäänhän ei aleta perässä vetämään. Jos sitä olet kyvytön oppimaan ja omaksumaan uusia asio0ita niin tämä on yksin sinun ongelma, ei muiden. Verkostoihin kelpaa mukaan ja jonka verkoston rakentaja voi itse valita kuka kelpaa, vain ne joilla on omaa näkemystä alalle ja joilla on positiivinen asenne. Asenneongelmaiset voi aina jättää ulkopuolelle. Mitä se siis mihinkään vaikuttaa jos sinä jäät ulos? Olet vain yksi miljoonista jota kukaan ei edes tunne, so what?

    Äänestä

  • keskustelua???? kirjoitti:

    Verkostot on ihan kivoja ihmisille jotka jaksavat uurastaa ja tyytyvät "tonnin parin" tuloihin!
    -Ei näistä kannata sen ihmeemipiä murehtia antaa heidän harrastaa.

    Äänestä

  • keskustelua???? kirjoitti:

    Verkostot eivät sovellu kaikille, entä sitten? Kyllä maailmaan mahtuu niitä joille se on hyvä juttu ja jotka ovat valintaansa tyytyväisiä. Eikait kukaan tuhlaa omaa aikaansa ihmisiin, joilla ei ole mitään annettavaa verkostoille ja sitä kautta itselle ja omien taitojen kehittämiselle. Ketäänhän ei aleta perässä vetämään. Jos sitä olet kyvytön oppimaan ja omaksumaan uusia asio0ita niin tämä on yksin sinun ongelma, ei muiden. Verkostoihin kelpaa mukaan ja jonka verkoston rakentaja voi itse valita kuka kelpaa, vain ne joilla on omaa näkemystä alalle ja joilla on positiivinen asenne. Asenneongelmaiset voi aina jättää ulkopuolelle. Mitä se siis mihinkään vaikuttaa jos sinä jäät ulos? Olet vain yksi miljoonista jota kukaan ei edes tunne, so what?

    FAktoja sinusta:

    - Et ole amway myyjä
    - Olet varjopyramidin (koulutusorganisaatio) pyörittäjä.
    - Et osaa sanoa moniko Suomessa saa yli 2000 euroa kk amwaysta säännöllisesti.

    Liitän nämä kohdat tastä edespäin jokaisen viestin perään, jonka näen sinun kirjoittavan tänne.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Moniko tienaa Amywayssa yli 2000,-/kk ?
    Onko tietoa?

    Äänestä

  • jepejepp kirjoitti:

    Moniko tienaa Amywayssa yli 2000,-/kk ?
    Onko tietoa?

    Muutama vuosi sitten niitä oli alle kymmenen, muistaakseni jopa alle viisi. Ja kun muistaa vielä, että tuon tuloluokan ihmiset olivat pariskuntia, ei yksittäisiä ihmisiä, niin Amwayssa ei kukaan tienannut edes 2000€/k.

    Te voitte toki valita henkilöt jotka otatte verkostoonne, tai sitten ette valitse, ihan sama...kukaan siellä ei mitään tienaa ja sitä faktaa et pysty liturgioillasi muuttamaan. En yhtään ihmettele, että sinunkin mielestäsi vain yksi tuhannesta sopii kyseiseen hommaan. Itse asiassa, ihme että edes yksi tuhannesta haluaisi tehdä ilmaiseksi töitä.

    ...."Taloudellinen riippumattomuus"...niinpä niin..Noh kyllähän tuolla toimeen tulee jos on pienet kulut! :D

    Äänestä

  • hahhahahah kirjoitti:

    ...."Taloudellinen riippumattomuus"...niinpä niin..Noh kyllähän tuolla toimeen tulee jos on pienet kulut! :D

    tarkoittaakin, ettei ole varaa ostaa riippumattoa?

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Muutama vuosi sitten niitä oli alle kymmenen, muistaakseni jopa alle viisi. Ja kun muistaa vielä, että tuon tuloluokan ihmiset olivat pariskuntia, ei yksittäisiä ihmisiä, niin Amwayssa ei kukaan tienannut edes 2000€/k.

    Te voitte toki valita henkilöt jotka otatte verkostoonne, tai sitten ette valitse, ihan sama...kukaan siellä ei mitään tienaa ja sitä faktaa et pysty liturgioillasi muuttamaan. En yhtään ihmettele, että sinunkin mielestäsi vain yksi tuhannesta sopii kyseiseen hommaan. Itse asiassa, ihme että edes yksi tuhannesta haluaisi tehdä ilmaiseksi töitä.

    Olin jo etukäteen tykästynyt naapurin minulle välittämiin tuotteisiin ja kun hän halusi kertoa liikeidean, olin ihan myyty. Eniten minua ihastutti se, että kuka tahansa voi pärjätä ja menestyä.

    No, nyt on kokeiltu ja voisin sanoa, että menestyminen on ...vetin vaikeaa. Osaan kyllä myydä ja pieniä taskurahoja kyllä kertyy, mutta motivointi ja uusien tekijöiden värvääminen on todella vaikeaa. Pakko tunnustaa, ehkä olen vähän liian rehellinen - mutta moraali ei taivu ylälinjan vihjaamiin kikkoihin. Eikä motivaatiomateriaalikaan enää minuun pure.

    Joten, pakko tunnustaa. Minusta ei ole menestyjäksi. En väitä, että se olisi mahdotonta, mutta uskoisin väittää, että tosi harvassa on niitä, jotka osaavat sekä myydä että innostaa uusia myyjiä mukaan. Ja kaiken kukkuraksi kun aineet ovat riittoisia, ei isokaan asiakasmäärä meinaa riittää mitenkään.

    En lopeta, mutta haaveet ovat romukopassa.

    Äänestä

  • RiittaF kirjoitti:

    "Minusta ei ole menestyjäksi."

    Huomaan, että motivaatiomateriaali ja ylälinjan puheet vaikuttavat vieläkin sinuun. Ylälinjako väittää, että sinusta ei ole menestyjäksi, jos et saa amwayta toimimaan, kuten ei 99,9% muistakaan ihmisistä?
    Sinusta ei ole menestyjäksi AMWAYSSA, kuten ei käytännössä kenestäkään muustakaan. Olet vain valinnut aivan väärän menestystyökalun, jos amwayta edes voi siksi kutsua, jossa menestymismahdollisuudet ovat lottovoittoakin pienemmät. Uskon, että sinustakin on menestyjäksi, kunhan vain pysyt erossa verkostohörhöilyistä ja mietit oikeasti fiksuja tapoja menestyä. Kuten vaikka oman yrityksen perustaminen. (Huom. amwayssa et ole itsenäinen yrittäjä, vaan amwayn talutusnuorassa olevaa ilmaistyövoimaa ja lisäksi amwayn asiakas ostamassa ylihinnoiteltuja tuotteita!)

    Amwayn voi hyväksyä harrastuksena ja pienenä näpertelynä, mutta missään tapauksessa sitä ei kannata liian tosissaan ottaa, tuhota talouttaan ja ystävyyssuhteitaan ja käyttää mielettömän paljon omaa aikaansa kyseiseen touhuun.

    Menestystä kuitenkin jatkoon!

    Äänestä

  • Dildis kirjoitti:

    ja siksi ei voi antaa yleispätevää ohjetta siitä miten jonkun pitää toimia. Jos jokin asia on tärkeää jollekin ei se tarkoita että se olisi kaikille samalla tavalla tärkeää. Jos sinun mielestä jokin ei ole tärkeää, se ei tarkoita että kaikkien ihmisten pitäisi toimia sinun ohjeiden mukaan. Menestyminen missä tahansa vaatii , että sitä mitä tekeekin on itselle tärkeää ja hoitaa rutiinit ammattimaisesti intohimoisesti. Läheskään kaikki eivät täytä näitä ehtoja. Menestyminen vaatii aina uskoa omiin kykyihin ja hyvää itsetuntoa. Nämä ovat kohdallaan vain harvoilla ihmisiilä. Ihmiset seuraavat ihmisistä joka on hyvä johtaja ja jonka kanssa he viihtyvät. Verkosto on myös eräänlainen rockbändi. Toisia bändejä käy katsomassa miljoonat ihmiset ja toisia ei ketään. Varsinkaan niitä jotka eivät itsekään usko omaan tekemisiin ei seuraa ketään.

    Äänestä

  • ovat erilaisia kirjoitti:

    amway on tosiaan vähän kuin rockbändi, jonka manageri toistelee bändinjäsenille (=tunkit) telkkarissa pyörivän mainoksen tyyliin että: "Ei se vaihtamalla parane."

    Bändi soittaa samaa kuramusiikkia kuin tuhannet muut bändit samalla alueella ja lisää bändin jäsenet yrittävät värvätä lisää bändejä soittamaan samoja kappaleita. Näille jokaiselle bändille ei vaan voi löytyä kuulijakuntaa riittävästi. Lisäksi bändin keikoille liput maksavat järjettömän paljon enemmän kuin muiden eri musiikkityylin bändien keikoille. Bändin musiikkityyli on vielä yleisesti paheksuttua ja kyseisen musiikkityylin edustajia pidetään lipevinä ja epäluotettavina. Lopulta bändin jäsenet päätyvät ostamaan ITSE omia levyjään, kun kukaan muu ei niitä osta ja näin ollen saavat "royalteja".

    Menesty siinä sitten!

    Ainiin ja amwaybändin tapauksessa bändin jäsenet joutuvat aina MAKSAMAAN managerille päästäkseen treenikämpälle! :D

    UNELMA!!!!!!!!!!!! ilman tätä se ei toimi. Kaikki tekeminen ja virta lähtee tästä. Tämä on ehdoton pakko. Suurinosa ihmisistä ei ymmärrä mikä on unelma eikä koskaan määrittele sitä mitä oikeasti haluaa`? Käydään vaan töisssä kun se on helppoa. Vain harvat osaa tehdä töitä oman unelman takia. Kukaan ei tee töitä jos unelma on kokonaan määrittelemättä. Näin on monien kohdalla.

    Äänestä

  • tarvitaankin kirjoitti:

    niitä unelmien toteuttamista pitää hiekottaa jollain amwayn tapaisella? Miksi ihminen ei vain elä ja toteuta unelmiansa vaan roikkuu jopa vuosia oudoissa kulteissa?

    haave/toivekuva, esim lottovoitto, joka on varsin epätodennäköinen.
    Itselläni on tavoitteita ja päämääriä, ne saavutettuani, asetan uudet.
    En unelmoi.

    Äänestä

  • tarvitaankin kirjoitti:

    UNELMA!!!!!!!!!!!! ilman tätä se ei toimi. Kaikki tekeminen ja virta lähtee tästä. Tämä on ehdoton pakko. Suurinosa ihmisistä ei ymmärrä mikä on unelma eikä koskaan määrittele sitä mitä oikeasti haluaa`? Käydään vaan töisssä kun se on helppoa. Vain harvat osaa tehdä töitä oman unelman takia. Kukaan ei tee töitä jos unelma on kokonaan määrittelemättä. Näin on monien kohdalla.

    Vau, ensimmäistä kertaa sinä puhut täällä asiaa. UNELMA se Amwayssa menestyminen tosiaan on ja unelmaksi se on kaikille suomalaisille Amway myyjille jäänytkin. Toiset unelmoivat, toiset toteuttavat niitä. Sinä olet jäänyt unelmoijan rooliin...

    Lottovoitosta unelmoiminen on sentään jotenkin ymmärrettävää, siinä sentään voi voittaa ja rikastua, tosin hyvin epätodennäköistä se on. Mutta kun Amwayssa se on mahdotonta, siihen ei ole kukaan Suomessa pystynyt.

    Äänestä

Suomi on pieni maa. En ymmärrä mitä varten ihmiset täällä myyvät toisilleen koulutusta ei mistään ja lähettävät rahat Amerikkaan. Kerätkää metsästä sieniä ja marjoja, niissä on takuulla vitamiineja ja niitä voi kuivata ja jatkojalostaa vaikka millä tavalla. Jos on huono myyjä voi poimia, jos sattuu omistamaan pakettiauton voi ryhtyä rahtipuolelle. Ehkä näin ei pääse hetkessä kattilankahvasaippuamyyjien smaragdin 10000 tuhannen rupian ylälinjan välipäällikön sponsorin assistentin tuloille jotka voi siirtää lapsenlapsen mollamaijan kissalle salaisen kaavan mukaan joka paljastetaan pääsiäisenä mutta rahaa voisi tienata.

Äänestä
  • Paikkansa

    "Suomi on pieni maa. En ymmärrä mitä varten ihmiset täällä myyvät toisilleen koulutusta ei mistään ja lähettävät rahat Amerikkaan" Ihan olet itse keksinyt tämän? Ihminen joka on avoin oppimaan uusia asioita hakee kirjat vaikka kirjastosta tai ostaa mistä saa. Hän on valmis panostamaan omaa aikaa ja rahaa tähän. Etsivä kyllä löytää ja hakee oikean tiedon aina. Tämä yrittäjäkipinä lähtee aina ihmisestä itsestään jota ei voi ostaa rahalla. Se on olemassa tai sitä ei ole ihmisellä, riippuu ihmisestä jolta asiaa kysyy. . Tässähän ei ole mitään väärää. Koulutus on kyllä laadukasta jokasuhteessa. Verkostoissa ei ole pikavoittoa tai helppoa rahaa kenellekään mutta se varmasti on ihan oikea bisnes monille ihmisille ja ihan yhtä arvostettua toimintaa kun tämä sinun marjamyynti (oikeissa käsissä). . Itsestä on kiinni haluaako oppia myymään ja paljonko myy tai rakentaako myyntiryhmää. Keskiverto marjanpoimija joita on 95 % ei rakenna mitään myyntiryhmiä eikä myy mitään - Vain harvat ihmiset missään liiketoimintamuodossa rakentavat itselleen oman bisneksen. . Tämä on normaalitilanne joka suhteessa. Omaa bisnestä on mahdotonta rakentaa omasta makuuhuoneesta ostamalla joku lisenssi. Tämän takia tarvitaan koulutusta joka on lähellä yritysvalmennusta joka kehittää ihmisestä yrittäjän. Onnistumis ja menestymismahdollisuus moninkertaistuu niillä ihmisillä,' jotka osallistuu näihin koulutuksiin. Ilman koulutusta on onnistuminen lähes mahdotonta. Tämä on ihan yleisesti tiedetty fakta. Menestyvä liiketoiminta vaati aina itsensä likoonpistämistä ja itsensäkehittämistä.

    Äänestä

  • ei pidä kirjoitti:

    Paikkansa

    En muista kenen kirjoittamassa dekkarissa oli kuolematon lause "mies oli niin tyhmä että olisi ollut rikos antaa hänen pitää rahansa".
    Verkostoitukaa, ei siinä mitään, en halua (eivätkä varmaan muutkaan vm-kriitikot) olla kenenkään pelastaja ja kerätä opetuslapsia pihaan leikkimökillistä.
    Kerätkää hiukan itseluottamusta, ostakaa Kiinasta halvalla paljon roinaa (dealextreme on hyvä romukauppa) ja perustakaa oma usk.. eikun verkosto.
    Jos ette itse pysty niin ottakaa yhteyttä ja teen teille sitten koulutusmateriaalin, mitä helkkaria niitä senttejä sinne rapakon takaisille saarnamiehille lähettämään.
    Provikoista ja bonuksista saadaan kyllä väsättyä vieläkin käsittämättömämpi kuin muilla.

    Ps.
    Veikkaisin että keskiverto marjanpoimija tienaa paremmin kuin aloituspaketin hinnan menettänyt.

    Äänestä

  • janttereista kuuluu esim. Suomen Yrittäjiin? Montako löytyy yritysrekisteristä?

    Äänestä

  • ei pidä kirjoitti:

    Paikkansa

    "Suomi on pieni maa. En ymmärrä mitä varten ihmiset täällä myyvät toisilleen koulutusta ei mistään ja lähettävät rahat Amerikkaan" Ihan olet itse keksinyt tämän? Ihminen joka on avoin oppimaan uusia asioita hakee kirjat vaikka kirjastosta tai ostaa mistä saa. Hän on valmis panostamaan omaa aikaa ja rahaa tähän. Etsivä kyllä löytää ja hakee oikean tiedon aina. Tämä yrittäjäkipinä lähtee aina ihmisestä itsestään jota ei voi ostaa rahalla. Se on olemassa tai sitä ei ole ihmisellä, riippuu ihmisestä jolta asiaa kysyy. . Tässähän ei ole mitään väärää. Koulutus on kyllä laadukasta jokasuhteessa. Verkostoissa ei ole pikavoittoa tai helppoa rahaa kenellekään mutta se varmasti on ihan oikea bisnes monille ihmisille ja ihan yhtä arvostettua toimintaa kun tämä sinun marjamyynti (oikeissa käsissä). . Itsestä on kiinni haluaako oppia myymään ja paljonko myy tai rakentaako myyntiryhmää. Keskiverto marjanpoimija joita on 95 % ei rakenna mitään myyntiryhmiä eikä myy mitään - Vain harvat ihmiset missään liiketoimintamuodossa rakentavat itselleen oman bisneksen. . Tämä on normaalitilanne joka suhteessa. Omaa bisnestä on mahdotonta rakentaa omasta makuuhuoneesta ostamalla joku lisenssi. Tämän takia tarvitaan koulutusta joka on lähellä yritysvalmennusta joka kehittää ihmisestä yrittäjän. Onnistumis ja menestymismahdollisuus moninkertaistuu niillä ihmisillä,' jotka osallistuu näihin koulutuksiin. Ilman koulutusta on onnistuminen lähes mahdotonta. Tämä on ihan yleisesti tiedetty fakta. Menestyvä liiketoiminta vaati aina itsensä likoonpistämistä ja itsensäkehittämistä.

    Samat vanhat jenkkihapatukset. Yritetty kääntää jollain kääntäjällä, ja tulos on niin ihanaa suomea.

    Äänestä

  • teistä kirjoitti:

    janttereista kuuluu esim. Suomen Yrittäjiin? Montako löytyy yritysrekisteristä?

    Saanen kysyä kaikilta tälle sivulle kirjottaneilta että tietääkö kukaan teistä käsitettä INFO=LV?? Jos ette niin silloin ette tiedä mistä te täällä puhutte...

    Äänestä

  • Hopeatuottaja kirjoitti:

    Saanen kysyä kaikilta tälle sivulle kirjottaneilta että tietääkö kukaan teistä käsitettä INFO=LV?? Jos ette niin silloin ette tiedä mistä te täällä puhutte...

    verkostomarkkinoijat: tiedän, mutta en kerro.

    Äänestä

  • jantterointi kirjoitti:

    verkostomarkkinoijat: tiedän, mutta en kerro.

    Jos on aikaa puuhastella ylihintaisten tavaroiden kanssa, niin homma on mukavaa. Tosin hieman
    kallis harrastus, kun pitää käydä ulkomailla koulutuksessa omaan piikkin ja kotimaassa ajella
    tuhansia kilometrejä tietenkin omaan piikkiin. Mutta jos jehovan todistajien sanoma ei
    vetoa, tässä on vaihtoehto uskonto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiittiMike kirjoitti:

Kysymyksen ei ole ilkeä mielinen,vaikka saattaa siltä kenties vaikuttaa.
Olin puolisen vuotta mukana vuosia sitten ILH:na amwayn toiminnassa,bisnestä en siitä kyllä löytänyt muuta kuin rahan menoa.
Minut värväsi erittäin sujuva sanainen tuntematon henkilö,kieltämättä siinä vaiheessa kaikki tuntui ihmeellisen hyvältä,minut - tälläinen tavallinen duunari kelpuutetaan bisnekseen mukaan tienaamaan suuria summia ja kääntämään elämäni uusille urille.
No,niinpä ei kohdallani käynyt.
Varmaan oikeanlaiset ihmiset sillä tienaavatkin,ja arvostan heitä kovasti,mutta sellainen mielikuva minulle jäi että sitä suureellisesti liioitellaan ja valtaosalle siitä ei bisnestä tule.
Mutta asiaan,minua kiinnostaisi kuulla kuinka amway on muuttunut ?
Vieläkö homman ydin on se,että tärkein tuote on värvätä väkeä myymään tuotteita puolestasi eikä niinkään itse myytävät tuotteet?
Kansanomaisesti sanottuna houkutella unelmilla itsellesi muurahaisia töihin ,joidenka uurastuksesta saat provision omaan pussiisi,eikä niinkään harjoittamalla liiketoimintaa loistavia tuotteita myymällä.
Mutta kyllä amway on loistava oppikoulu myyntityöstä haaveileville,sieltä saa raadollisen kuvan provisioon perustavasta myyntityöstä ja oppii kunnioittamaan perusasioita,jos on hyvä tuote sitä on helppoa myydä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu