Perusuomalaiset

Kuuntelin erään perussuomalaisen kansanedustajan puhetta eduskunnassa. Herra toisteli samoja lööppijuttuja. Tiura, Merisalo jne. Ei mitään avauksia köyhän kansan avuksi. Tuota mantraa ja rasistista pölhöpopulismia kun persut toistelee on kannatusalamäki ihan varma. Kotisohvan piilorasistit myhäilevät aikansa puolueen intoilua, mutta tulee aika kun ihmiset vaativat konkreettisia avauksia, eikä pelkkää toisten virheitten syynäämistä.
Tulee aika jolloin kansa tajuaa, että tarvitsemme hoitosuhteemme korjaamiseksi paljon väkeä ulkomailta. Tällä menolla ei kohta makseta eläkkeitä kellekään.
Kaikkea hyvää alamäkeä perussuomalaisille. Kääntäkää laskun lopussa kelkkaa, ettei törmäys olisi liian kova.
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

takaisin suomeen huoltosuhdetta parantamaan. Maamme rajojen ulkopuolella asuu 1,7 miljoonaa äänioikeutettua ja viimeksi ääneastysprosentti n.40% siinä vasta se muutosvoima piilee ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalainen.. kirjoitti:

Kuuntelin erään perussuomalaisen kansanedustajan puhetta eduskunnassa. Herra toisteli samoja lööppijuttuja. Tiura, Merisalo jne. Ei mitään avauksia köyhän kansan avuksi. Tuota mantraa ja rasistista pölhöpopulismia kun persut toistelee on kannatusalamäki ihan varma. Kotisohvan piilorasistit myhäilevät aikansa puolueen intoilua, mutta tulee aika kun ihmiset vaativat konkreettisia avauksia, eikä pelkkää toisten virheitten syynäämistä.
Tulee aika jolloin kansa tajuaa, että tarvitsemme hoitosuhteemme korjaamiseksi paljon väkeä ulkomailta. Tällä menolla ei kohta makseta eläkkeitä kellekään.
Kaikkea hyvää alamäkeä perussuomalaisille. Kääntäkää laskun lopussa kelkkaa, ettei törmäys olisi liian kova.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu