Pedofiilin nimi julkaistu uutisessa !!

""" Iäkäs mies tekeytyi nuorukaiseksi ja käytti hyväksi lasta
Perjantai 9.4.2010 klo 16.20

Itseään huomattavasti nuoremmaksi tekeytynyt ja lapseen kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin syyllistynyt 63-vuotias mies on tuomittu kaltereiden taakse.

Kouvolan hovioikeus piti perjantaina voimassa miehelle aiemmin käräjillä langetetun kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankilatuomion. Pohjoiskarjalalainen mies joutuu maksamaan 6 500 euron kärsimyskorvaukset uhrille, joka oli tekoaikaan 14-vuotias.

Salaiseksi määrättyä juttua koskevista julkisista selosteista käy ilmi, että mies ja lapsi tapasivat internetin keskustelupalstalla, jossa mies esiintyi 18-vuotiaana. Asianosaiset sopivat tapaavansa Kotkassa, jonne mies matkusti kolmesti.

Tapaamisen jälkeen he siirtyivät suojaisempaan paikkaan, missä mies oli kullakin tapaamiskerralla sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa. Tapaamisten yhteydessä mies myös valokuvasi alastonta uhria ja pakotti häntä jatkamaan sukupuoliyhteyttä uhkaamalla laittaa ottamansa kuvat internetiin.

Sekä käräjä- että hovioikeus katsoivat, että Erkki Juhani Nieminen syyllistyi törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, pakottamiseen sukupuoliyhteyteen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon. Teot tapahtuivat toissa vuoden kesällä. ###


eipäs sitä viime syksyisen lappeenrantalaisen pedarin nimeä julkaistu, toivottavasti tästä tulee tapa


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010040911445771_uu.shtml
41060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tää syksyisen pedofiilin nimi jäi julkaisematta yksinkertaisesti siitä syystä, että oli omia lapsiaan käyttänyt hyväkseen. Suojellaan lapsia ei rikollista.
Mutta muistakaa, että kärsivät tuomiostaan max. vajaa puolet ja vapaana liikkuu nytkin niitä. Joka kerta kun uutisista lukee näitä autoon pyytelyitä jne. olisi hyvä, jos olisi yleisöllekkin tuntomerkkeja antaa, joku tunnistais varmasti.

Äänestä
  • Ja poliisit, jotka tekevät tälläistä eivät saa tuomiota ollenkaan.

    Äänestä

  • wjbv kirjoitti:

    Ja poliisit, jotka tekevät tälläistä eivät saa tuomiota ollenkaan.

    petofiili on se...

    Äänestä

  • wjbv kirjoitti:

    Ja poliisit, jotka tekevät tälläistä eivät saa tuomiota ollenkaan.

    Miten helvetissä näitä tuomareita ei laiteta aidan taa !! tai vankilaan tälläisistä ihmisia ja oikeustajua loukkaavista "päätöksistä"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ujyuyujyujuy kirjoitti:

""" Iäkäs mies tekeytyi nuorukaiseksi ja käytti hyväksi lasta
Perjantai 9.4.2010 klo 16.20

Itseään huomattavasti nuoremmaksi tekeytynyt ja lapseen kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin syyllistynyt 63-vuotias mies on tuomittu kaltereiden taakse.

Kouvolan hovioikeus piti perjantaina voimassa miehelle aiemmin käräjillä langetetun kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankilatuomion. Pohjoiskarjalalainen mies joutuu maksamaan 6 500 euron kärsimyskorvaukset uhrille, joka oli tekoaikaan 14-vuotias.

Salaiseksi määrättyä juttua koskevista julkisista selosteista käy ilmi, että mies ja lapsi tapasivat internetin keskustelupalstalla, jossa mies esiintyi 18-vuotiaana. Asianosaiset sopivat tapaavansa Kotkassa, jonne mies matkusti kolmesti.

Tapaamisen jälkeen he siirtyivät suojaisempaan paikkaan, missä mies oli kullakin tapaamiskerralla sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa. Tapaamisten yhteydessä mies myös valokuvasi alastonta uhria ja pakotti häntä jatkamaan sukupuoliyhteyttä uhkaamalla laittaa ottamansa kuvat internetiin.

Sekä käräjä- että hovioikeus katsoivat, että Erkki Juhani Nieminen syyllistyi törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, pakottamiseen sukupuoliyhteyteen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon. Teot tapahtuivat toissa vuoden kesällä. ###


eipäs sitä viime syksyisen lappeenrantalaisen pedarin nimeä julkaistu, toivottavasti tästä tulee tapa


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010040911445771_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu