Meillä on vaimoni kanssa hyvää seksiä vielä kymmenen avioliittovuoden jälkeenkin. Välillä tietysti haemme jotakin uutta. Meillä on lempipaikka yhdellä kalliorinteellä venesataman lähellä, jossa käymme kesäisin paneskelemassa. Ulkona missä on joka hetki mahdollisuus että joku näkee. Tosi kiihkeetä.
Aikoinaan ehdotin vaimolleni peppuseksiä, mutta hän piti sitä vääränä. Vaimollani on tyttöystävä, joka pitää seksistä ja on kokeilunhaluinen kaikkeen uuteen. Tämä tyttöystävä oli kertonut vaimolleni pitävänsä erityisesti pyllyseksistä. Vaimonikin innostui asiasta ja ehdotti että mekin kokeilisimme. Kävimme seksikaupassa hakemassa liukuvoidetta. Kaupassa oli sinä päivänä töissä nainen joka antoi vinkkejä miten kannattaisi aloitella. Tämä nainen kertoi harrastavansa pyllyseksiä. Ensimmäisen kerran yritimme niin että vamoni makasi vatsallaan. Rasvasin pyllyreiän ja kullini huolellisesti. Sormella yritin tehdä vähän tilaa pyllyreikään. Sitten aloin työntää kulliani pyllyyn. Olin tosi kiihkoissani eritysesti siksi, koska sain vuosiin seksiä ilman kumia. Vaimoni yritti rentoutua, mutta silti en saanut sisälle kuin terskani. Liikuttelin edestakaisin pikku hiljaa varoen. Viiden minuutin yrittämisen jälkeen vaimoni sanoi sen sattuvan liikaa. Kokeilu jäi sillä kertaa siihen. Jatkoimme "perusseksillä.
Noin vuosi ensimmäisen yrityksen jälkeen hän taas ehdotti kokeilua. Oli lukenut netistä hyviä kokemuksia ja vinkkejä. Nyt yritimme lähetyssaarnaaja-asennossa. Otin hänen jalkansa olkapäilleni. Katsoimme toisiamme silmiin koko ajan. Tällä tavalla näin paremmin hänen reaktionsa. Taas sain vain terskan työnnettyä sisälle. Vaimo sanoi, että kyllä tässä jotakin uutta on ja tuntuu kivalta. Mutta ei. En päässyt eteenpäin. Pakko oli lopettaa sekin yritys siihen. Kipu oli kuulemma liian kova. Tottakai tunsin valtavan puristuksen, mutta ei kai pyllyseksi mieheen satu.
Olisko kellään vinkkejä miten yrittäisimme seuraavalla kerralla? Ja yleensäkin olis kiva tietää miten moni miehistä ja naisista pitää pyllyseksistä? Ja sattuuko parien halut tässä asiassa yksiin?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä ala harrastaa peppuseksiä ja pilaamaan peppuasi. Minun muijani sai karvaasti kokea seuraukset, kun naipottelin jatkuvasti häntä pyllynsilmään niin nyt ei mikään pysy sisällä. Ei pierut sen paremmin kuin kakkakaan, jos löysällä on. Tosin, kyseessä oli yli 12 vuoden perspanot. Että sellaista peppuilua.
Mulla on jo viidenkymmenen vuoden perspanot takana, eikä vieläkään perse valskaa, joten eiköhän ole jossain muulla vika, jos perseesi rupeaa valskaamaan.
Kyllä peppuseksi mukavaa on sitä en kiellä, mutta onhan se ihan selvä että esim. ns. "pyllypojilla" on sulkijalihaksen lihasjännitys suureksi osaksi vähentynyt, jos sinne tungetaan sisäänpäin toistuvasti, vuodesta toiseen siittimiä. Tämä sulkijalihaksen lihasjännityksen väheneminenhän on lääketieteellinen fakta.
"perse alkaa falskaam" - provolle:
Kerropa mistä löydän lisää tietoa tuosta "sulkijalihaksen lihasjännityksen vähenemisestä". Lääketieteellisistä faktoista löytyy aina tietoa netistäkin.
Kotimaiset lääkärisivut eivät tälläisestä varoittele ollenkaan, kuten palstalla on monasti todettu. "Lääkärit anaaliseksistä" on se otsikko, jonka alla viestit on yleensä lähetetty.
http://www.google.fi/#q=lääkärit anaaliseksistä
Elikkäs, Minulla oli siinä ongelmaa että pers reikä oli vähän liian tiukka ja yhdyntä siihen sattui kovastikkin.
Mies kumminkin haaveili päivästä toiseen panevansa minua siihen ja lopulta suostuinkin. Mies sai pari kertaa sisälle asti ja sen jälkeen tunsin viiltävää kipua ja lopetimme siihen. (repesi muuten vähän ja oli kiva kun perse vuosi muutenkin kuin menkkojen aikaan verta)
Mitäs siis teimme? Aloimme leikkimään peppureiälläni päivittäin. Mies ei yrittänytkään panna vaan rasvasi sormensa ja liikutteli sitä peppureijässäni. Vähitellen opin rentoutumaan siinä. Parin kk päästä annoin jo mieheni panna itseäni ilman mitään tunnon tuskia.
elikkä harjoittelulla.
ai niin ps. viinilasillisen jälkeen lihakset rentoutuvat vähän enemmän jolloin voi naisella olla paremmat mahkut nauttia itsekkin =) muista vaan yksi lasillinen :P