Alle 2-vuotias koirani joutuu ehkä lopun elämää syömään krooniseen tulehdukseen kortisonilääkitystä, mikä aiheuttaa runsasta juomista ja pissailua. Koiralla on muutenkin ollut vaikeuksia oppia sisäsiistiksi ja nyt pissailee kuudetta viikkoa kerran tunnissa, jos vie ulos niin sinne mutta pissailee jatkuvasti useita kertoja päivässä myös sisälle. Koira tiputtelee sisälle, eli selvästi yrittää pidätellä mutta ei vain pysty. Yksinollessaan ja öisin tulee ihan kunnon kokoisia lammikoita.
Mikäli kortisonin annostusta ei voida laskea tai pissailu jatkuu, kauanko katselisitte tilannetta? Missä vaiheessa veisitte piikille vai kestäisittekö sisälle pissailua?
Ei kai kukaan voi olettaa omistajan elävän normaalia elämää jos koira pitää viedä ulos kerran tunnissa koko sen loppuelämän ajan. Ei koskaan voi viedä hoitoon ja työpäivien aikana on vähintään kolmet pissat lattialla. Voisiko steriloidun nartun virtsankarkailuun tarkoitetut lääkkeet auttaa? Narttu on steriloitu viime marraskuussa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aika katastrofaalinen tilanne teillä on. =(
Mikä krooninen tulehdus kyseessä ja mistä johtuu?
Onko koira käytetty asiaan vihkityneellä spesialistilla?
Yhden eläinlääkärinlääkärin lausuntoon en luottaisi noin vaikessa tapaukssa, kaikki lääkärit eivät osaa hoitaa kaikkia vaivoja ja eivätkä osaa edes lähettää jatkohoitoon muualle. Itse joutuu paljon ottamaan selvää ja soittelemaan alan erikoislääkäreille, jos asiaan oikein todella perehtyy.
Toivottavasti saatte jotain apua asiaan, nuori koira kuitenkin kyseessä.
Onkohan sterilointileikkauksessa tullut jokin virhe?
...luultavasti jotain hermoja vaurioitunut, kun pissa karkaa.
Toisella lääkärille veisin koiran näytille.
Oireita oli jo paljon ennen sterilisaatiota, vatsassa ja suolistossa krooninen tulehdus joka diagnosoitiin tähystyksellä samalla kun hoidettiin sterilointi. Sen jälkeen ollaan oltu kortisonilla millä mennään yhä. Yhdellä lääkärillä ollaan käyty, joka on konsultoinut koko ajan viikin eläinsairaalan sisätautispesialistia. Nyt odotellaan palaavatko oireet kun kortisonin annosta pienennetään. Pissailu on tällä annostuksella jatkuvaa, joten jos ei annostusta voida alentaa niin sitten en tiedä mitä tehdään :(