Stalin olisi teloituttanut Suomen armeijan upseeriston, kuten

teki Katynin joukkomurhassa 70 vuotta sitten puolalaisille.

Kohtalon sattumaa oli eilen, kun lento-onnettomuudessa Venäjän puolella menehtyi Puolan asevoimien komentaja ja myös maa-, meri- ja ilmavoimien komentajat.

Suomen sankariarmeijan miehistön eri aselajeissa ja sen nerokkaan puolutusjohdon ansiosta Suomi säilytti
itsenäsiyyden ja välttyi Stalinin lisähirmutöiltä. Upseerien teloituksen lisäksi Suomea olisi odottanut pakkoasuttaminen ja kantaväestön siirto Siperiaan.

P.s. Suomen ei tulisi olla yksin ja, kuten presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari on sanonut, Suomen tulisi olla mukana kaikissa läntisten demokratitoitten yhteistyöjärjestöissä. Kokoomus kannattaa tätä periaatetta.
10200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

NATO on tällä hetkellä maailman surimpia rauhanjärjestöjä YK:n apuna.

Äänestä
  • NATO ei mitenkään voi olla rauhanjärjestö jos se tappaa siviilejä ja pitää yllä USA:n hegemoniaa.
    Tosiasiassahan NATO on USA:n käsikassara, tällä hetkellä lähinnä öljyn saannin turvaamiseksi.

    Äänestä

  • miksi tämä "rauhanjärjestö" käy sotaa afganistanissa?
    sodat ei lopu sotimalla vaan sopimalla (vanha kansanviisaus).

    Äänestä

Suomen kuulumista läntisten demokratioiden joukkoon ei kyseenalaisteta missään. Suomen länsimaisuuden kyseenalaistaminen olisikin kummallista, sillä Suomi säilytti veteraanisukupolven ansiosta demokratiansa silloinkin, kun ihmisoikeudet murtuivat Italiassa, Saksassa, Espanjassa ja monissa muissa eurooppalaisen kulttuurin ydinmaissa.

Suomalaiset ovat ovat totisesti puolustaneet länsimaista vapauttaan ja yhteiskuntajärjestystään.
Siitä kiitos kuuluu veteraanisukupolvelle.

http://www.paasikivi-seura.fi/3

Linjanmuutoksessa todistaakka on Nato-jäsenyyden ajajilla.

Äänestä
  • luettiin Itä-Blokkiin.
    Tietysti ensisijaista on, mitä me itse ajattelemme, mutta ei varmaan ole yhtään huono asia, mitä läntiset demokratiat meistä ajatteli. Tuskin olisivat heti tulleet meitä avuksi.Oma pohja ei enää nyt välttämättä
    riitä nykyisen kehittyneen ja kalliin aseteknologian aikana.

    .. ja mitä sanoi legengaarinen kenraali Adolf Ehrnrooth; Suomen ei tule jäädä yksin .

    Äänestä

  • Kekkosslovakia kirjoitti:

    luettiin Itä-Blokkiin.
    Tietysti ensisijaista on, mitä me itse ajattelemme, mutta ei varmaan ole yhtään huono asia, mitä läntiset demokratiat meistä ajatteli. Tuskin olisivat heti tulleet meitä avuksi.Oma pohja ei enää nyt välttämättä
    riitä nykyisen kehittyneen ja kalliin aseteknologian aikana.

    .. ja mitä sanoi legengaarinen kenraali Adolf Ehrnrooth; Suomen ei tule jäädä yksin .

    Suomea ei ole todellakaan minkään valtion toimesta luettu "Itä-Blokkiin" - ei yhdenkään valtion toimesta.

    Kertokaa löytyykö ketään kotimaista vakavasti otettavaa poliitikkoa, joka tämmöistä olisi suustaan päästänyt - kysyn vaan vaan ?

    Yksittäisiä herjauksia aina liikkuu.

    Lukekaa vaikka mitä Harri Holkeri on aiheesta sanonut

    Sotilaallisen liittoutumisen kannattajat ovat vedonneet siihen, että Baltian maat, puola - viimeksi kroatia ja Albaniakin ovat liittyneet Natoon. Tähän voidaan todeta, että Suomen tie on aina ollut - onneksi näin -
    toinen kuin esimerkiksi Viron, Latvian ja Liettuan.

    Suomi ei ole ollut missään Baltian maiden pohjoinen lenkki. Mutta sellaiseksi Suomi Naton jäsenmaana piirtyisi varsinkin, kun Ruotsi jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana.

    Ja mitä kunnioitettu jalkaväenkenraali kaikkein useimmiten toisteli" Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa"

    Toinen kunnioitettu isänmaan mies, presidentti- ja sotaveteraani, Mauno Koivisto on toistuvasti luonnehtinut: "Mitä me Natossa tekisimme - mitä me sieltä saisimme ?"

    Kyllä todistustaakka on Nato-jäsenyyden ajajilla.

    http://www.paasikivi-seura.fi/3

    Äänestä

  • Omalta pohjalta kirjoitti:

    Löytyy karttoja ja puheenvuoroja 1960-70 luvuilta, joissa Suomi oli piirretty Itä-Blokkiin.
    Virheellisiä -tottakai - meidän mielestä mutta se oli monen länsivalan näkemys. Sille et voi mitään jälkikäteenkään. On kai tärkeä tietää, mitä monet ajatteli Suomesta. Tähän ei riitä vastaus, että
    saavat ajatella, kunhan itse tiedämme, mtien asiat oli.

    Nyt Suomi on EU-jäsen ja käyttää euroa sekä on NATOn kumppani -kiitos mm. kokoomuksen-

    Äänestä

  • Oieka teto kirjoitti:

    Esittäkääpä nyt vihdoinkin ensinmäinenkin "länsivallan näkemys"

    Yksittäisiä meitä halventavia puheenvuoroja on toki näkynyt maamme rajojen ulkopuolella kuten täällä kotimaassakin kuten Antero Salmenkivi 1978 kirjassaan "Näkemyksiä politiikan todellisuudesta" esittää: "Puolueemme sisällä on esiintynyt joitakin, tosin harvoja ulkopoliittista linjaamme arvotelevia lausuntoja. Pahimman haitan tekevät nämä "oman pesän likaajat", jotka käyvät vaalitaisteluaan ulkomaisen lehdistön kautta"

    Harri Holkeri kirjoitti puolestaan 1972 kirjassaan "Yhteisellä linjalla - itsenäisiä ajatuksia" näin: "Paasikiven-Kekkosen linjan puolueettomuuspolitiikan perustuvan ulkopolitiisen linjan jatkuminen ja turvaaminen on Euroopan muuttuvissa oloissa maamme edun kannalta tärkein tavoite"

    Näitä vääriä "kartoittajia" toki näkyi joissakin ulkomaisissa lehdissä kotimaisine "oman pesään likaajineen" mutta he olivat pienen pieni vähemmistö - myös kokoomuksessa.

    Suomen etu oli kysymyksessä ja on muistettava, että Suomen nykyisten asemien perustat luotiin juuri Kekkosen kaudella 1960-ja 70-luvuilla. Suomi liittyi liitännäisjäseneksi Eftaan, OECD:hen ja solmi vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Moni nykyisin vaikuttavissa asemissa oleva poliitikko vastusti silloin EEC-sopimusta, jonka Kekkonan jääräpäisesti ajoi läpi ja jonka takuumieheksi hän asettui Moskovaa vastaan.

    Äänestä

...nobelin palkinto kun ahtisaari sen sai. sotahulluhan se on kun natoon käskee liittymään. nato kun ei ole rauhanjärjestö vaan sotajärjestö.
väärään osoitteeseen meni myös rauhanpalkinto kun barak obama sen sai. pari sotaa on ukolla käynnissä tälläkin hetkellä.
tämä osoittaa vain sen, että nobelin rauhan palkintokomiteaan kuuluvat jäsenet ovat arvostelukyvyttömiä maailman kahtia jakautumisen kannattajia. ihan pelkkä huuhaakomitea.

Äänestä

...sodan päättymisen jälkeenkin täällä on näitä kaheleita jotka kaipaavat takaisin tuota hulluutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sotaveteraanin poika kirjoitti:

teki Katynin joukkomurhassa 70 vuotta sitten puolalaisille.

Kohtalon sattumaa oli eilen, kun lento-onnettomuudessa Venäjän puolella menehtyi Puolan asevoimien komentaja ja myös maa-, meri- ja ilmavoimien komentajat.

Suomen sankariarmeijan miehistön eri aselajeissa ja sen nerokkaan puolutusjohdon ansiosta Suomi säilytti
itsenäsiyyden ja välttyi Stalinin lisähirmutöiltä. Upseerien teloituksen lisäksi Suomea olisi odottanut pakkoasuttaminen ja kantaväestön siirto Siperiaan.

P.s. Suomen ei tulisi olla yksin ja, kuten presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari on sanonut, Suomen tulisi olla mukana kaikissa läntisten demokratitoitten yhteistyöjärjestöissä. Kokoomus kannattaa tätä periaatetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu