aamusta hyppäsin omistamaani lentokoneeseen ja lensin katsomaan verkkojani. minun verkkoni on niin suuret ettei niitä näe muuten kun lentokoneella. Tämän jälkeen laskeiduin lähimmälle kentälle minne lakeijani oli tuonut valmiiksi käynnissä olevan 500-sarjan coupe mersuni. mersulla ajoin niin pitkälle kun alkoi metsätie. orjani joka on tietenkin keskustalainen oli tuonnut sinne valmiiksi omistamani t-72:sen. siinä oli moottori lämpimänä ja sikari sytytettynä valmiiksi kuskinpukilla. tällä köröttelin saimaan rantaan, jonka muuten omistan. siellä minua odotti polkupyörä, jonka oli tuonut paikalle 300 firmani sihteeri.
Verkoissa oli 100000 haukea ja yksi ahven. punikit olivat töissä kun minä uljas rahamamies ja homomies olin verkoillani. siinä kaloja kanniskellesani iski valtava tarve tyydyttää seksuaaliset haluni. ei perkele olin unohtanut anustappini johonkin matkallani. mitä tehdä ei anustappia ja jolu kovana! minä olen myös nero ja otin ahvenen ja työnsin sen varovasti peräsuoleeni syvyyksiin. a-vot jos lensi siemennesteeni jäälle ja joluni pehmeni. punikit eivät olisi ikinä keksineet tehdä ahvenesta anustapin korviketta kun tyhmiä ovat ja aina töissä. Työ on muuten sellainen luovuuden tappaja ja siitä syystä en ole koskaan tehnyt töitä enkä tule tekemään.
Nyt istun täällä kotona ahven takasilmässä ja odottelen kultaani pappamannista kotiin taideterapiasta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.