On rankkaa olla ujo tässä yhteiskunnassa. Ihmiseltä vaaditaan sosiaalisuutta, jotta pystyisi tulemaan toimeen muiden kanssa ja myös itsensä kanssa.
Päässä pyörii niin paljon asioita, etten pian kestä sitä.
Mitäköhän tuo ajattelee, miksi se nyt tollalailla sanoi, mitä tuo katse merkitsi, pitääköhän tuo minusta, vaikutanko tai näytänkö ihan tyhmältä.
Näitä kysymyksiä pyörii liiankin kanssa päässäni jokapäivä. Ikäänkuin katselisin itseäni aina kriittisin silmin ulkopuolelta, enkä pysty muuttamaan tapaamaani mitenkään.
Joskus mietin, että olisinpa tunteettomampi, jottei minun tarvitsisi ottaa kaikkea niin henkilökohtaisesti ja miettisi aina, että mitähän tuokin minusta oikein ajattelee. Silti sitä ei pysty olla miettimättä ja on jäänyt päälle tuo ajatusmalli. Uskon, että sisäinen sekamelska näkyy myös päällepäin, näytän varovaiselta, en mieluiten pidä katsekontaktia, välttelen minua ahdistavia tilanteita niinkuin ihmisjoukossa jutteleminen. Silloinhan minä olen ihmisten katseiden alla ja se ujostuttaa.
Ujous huono itsetunto on kamala yhdistelmä, koska silloin ihminen ruoskii itseään ja takertuu ihan pikkujuttuihinkin, jää märehtimään asioita. Estyneisyys ahdistaa, silti ei pysty ryhdistäytymään, koska haluaa olla vaan siinä sisäisessä maailmassaan. Haluan keskustella ihmisten kanssa, mutta perhana kun ei vain uskalla ja arkailee kaikessa ja miettii tuhansia asioita kerralla... ja pitää muita parempana kuin itse on...
Päässä pyörii niin paljon asioita, etten pian kestä sitä.
Mitäköhän tuo ajattelee, miksi se nyt tollalailla sanoi, mitä tuo katse merkitsi, pitääköhän tuo minusta, vaikutanko tai näytänkö ihan tyhmältä.
Näitä kysymyksiä pyörii liiankin kanssa päässäni jokapäivä. Ikäänkuin katselisin itseäni aina kriittisin silmin ulkopuolelta, enkä pysty muuttamaan tapaamaani mitenkään.
Joskus mietin, että olisinpa tunteettomampi, jottei minun tarvitsisi ottaa kaikkea niin henkilökohtaisesti ja miettisi aina, että mitähän tuokin minusta oikein ajattelee. Silti sitä ei pysty olla miettimättä ja on jäänyt päälle tuo ajatusmalli. Uskon, että sisäinen sekamelska näkyy myös päällepäin, näytän varovaiselta, en mieluiten pidä katsekontaktia, välttelen minua ahdistavia tilanteita niinkuin ihmisjoukossa jutteleminen. Silloinhan minä olen ihmisten katseiden alla ja se ujostuttaa.
Ujous huono itsetunto on kamala yhdistelmä, koska silloin ihminen ruoskii itseään ja takertuu ihan pikkujuttuihinkin, jää märehtimään asioita. Estyneisyys ahdistaa, silti ei pysty ryhdistäytymään, koska haluaa olla vaan siinä sisäisessä maailmassaan. Haluan keskustella ihmisten kanssa, mutta perhana kun ei vain uskalla ja arkailee kaikessa ja miettii tuhansia asioita kerralla... ja pitää muita parempana kuin itse on...
Vastaukset 1
Vanhimmat
mä myös mietin pakonomaisesti mitä musta ajatellaan. Vääränlaiset katseet ja lauseet saavat mut välillä ihan vainoharhaiseksikin. Mä haluaisin olla suosittu ja olla porukan juttussa mukana, mutten tiedä koskaan mitä sanoa, etten sano vaan mitenkään väärin. Pelkään ihan hirveästi ihmiseten edessä mokaamista. Tiedän erittäin hyvin ettei kukaan oikeasti ajattele sitä jos vaikka menee vähän sanat sekaisin tai jotain, mutta itse sitä ajattelee niin että mut ns. tuomitaan siitä, että muut ajattelevat että on toikin vähä pimee yms.
Sen lisäksi että olen sosiaalisesti estynyt, en pysty myöskään kantamaan mitään vastuuta. Pelkään koko ajan että jos mä mokaan mitä tapahtuu jne. Mä olen tän takia jättänyt paljon asioita kokonaan tekemättä tai kesken. Tilanteet ahdistavat liikaa ja en oikein pysty kohtaamaan niitä ja helpottavin ratkaisu on lyödä hanskat tiskiin. Olen opiskellut useita eri aloja ja välillä töissä mutta kaikki jotenkin aina kusee johonkin. Tä on niin raskasta ja tuntuu että on niin yksin näiden ajatustensa kanssa. Nykyään mua ahdistaa joka päivä enkä oikein tiedä mitä tekis. Ehkä pitäs vaan mennä jollekkin juttelemaan kun ei tä voi enää edetä näinkään.