Hei, ihmiset.
Elän helvetissä. Mulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, OCD ja sosiaalisten tilanteiden kammo.
Aivan uusi juttu (ja tähän mennessä tuskallisin) aivojeni toiminnassa oleva piirre on psykoottinen luulohäiriö.
Kohtauksia tulee n. 4 - 5 krt/vuosi. Sairastin voimakasta flunssaa pari viikkoa, eilen minulle tuli olo, että kuolen siihen. Tätä oloa ei varmasti pysty kuvailemaan, ellei ole itse kokenut sitä. Olin varma, että kuolen. Laitoin jäähyväiset lähimmäisille, kerroin, että kuolen vuorokauden sisällä.
Yritin keskittyä muihin asioihin: lukea kirjoja ym., mutta en pystynyt keskittymään mihinkään, juoksin vain ympäri kämppää ja odotin kuolemaani. Tilannetta on vaikea kuvailla: en pelkästään pelännyt, että jotain pahaa tapahtuisi minulle, vaan olin siitä täysin varma. Olin totaalisessa paniikissa monta tuntia. Yritin järkeillä, että olen vain jossain harhamaailmassa, mutta en uskonut itse sekuntiakaan järkeilyihini. Se oli totaalista sekavuutta, ymmärrän nyt, mutta täyttä totta kohtauksen aikana.
Olen aikamoinen stressaaja, ja tämä varmaan vaikuttaa asiaan osaltaan. Olen saanut näitä kohtauksia nyt vuoden sisällä neljästi. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa (tuntuu, että olisi jossain epätodellisessa unimaailmassa, kuin eläisi hereillä pahinta painajaistaan), enkä halua, että kohtaukset uusiutuivat.
Onko kohtalotovereita? Mikä neuvoksi?
Elän helvetissä. Mulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, OCD ja sosiaalisten tilanteiden kammo.
Aivan uusi juttu (ja tähän mennessä tuskallisin) aivojeni toiminnassa oleva piirre on psykoottinen luulohäiriö.
Kohtauksia tulee n. 4 - 5 krt/vuosi. Sairastin voimakasta flunssaa pari viikkoa, eilen minulle tuli olo, että kuolen siihen. Tätä oloa ei varmasti pysty kuvailemaan, ellei ole itse kokenut sitä. Olin varma, että kuolen. Laitoin jäähyväiset lähimmäisille, kerroin, että kuolen vuorokauden sisällä.
Yritin keskittyä muihin asioihin: lukea kirjoja ym., mutta en pystynyt keskittymään mihinkään, juoksin vain ympäri kämppää ja odotin kuolemaani. Tilannetta on vaikea kuvailla: en pelkästään pelännyt, että jotain pahaa tapahtuisi minulle, vaan olin siitä täysin varma. Olin totaalisessa paniikissa monta tuntia. Yritin järkeillä, että olen vain jossain harhamaailmassa, mutta en uskonut itse sekuntiakaan järkeilyihini. Se oli totaalista sekavuutta, ymmärrän nyt, mutta täyttä totta kohtauksen aikana.
Olen aikamoinen stressaaja, ja tämä varmaan vaikuttaa asiaan osaltaan. Olen saanut näitä kohtauksia nyt vuoden sisällä neljästi. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa (tuntuu, että olisi jossain epätodellisessa unimaailmassa, kuin eläisi hereillä pahinta painajaistaan), enkä halua, että kohtaukset uusiutuivat.
Onko kohtalotovereita? Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
itse olen sairastunut paniikkihäiriöön syksyllä 2007, ja söin sertraliini-lääkettä siihen viime lokakuuhun saakka, kunnes suhteellisen kivuttomaasti lopetin (ei koukuttava lääke). Halusin lopettaa, koska haluan elää mahdollisimman "puhtaasti". Lopetin myös e-pillerit. Syön enään vain thyroksinia kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pikkuhiljaa olen alkanut välttelemään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. Kaikki rakkaat ystäväni ovat kadonneet, eikä minulla ole juuri muita enää kuin mieheni. Keksin koko ajan tekosyitä, mitä kummallisempia, ettei tarvitsisi hoitaa velvollisuuksia, kuten käydä koulussa ja työharjoittelussa. Valehtelin jopa, että isäni on kuollut, koska pelkään ihmisiä.
Olen koko ajan todella ahdistunut ja pelkään kuolemaa. Haluaisin vain nukkua. Nukun pitkät yöunet ja päivälläkin haluaisin vain nukkua. Kadulla olen varma, että kaikki ihmiset tuijottavat minua, ja kun joku nauraa, olen varma, että hän nauraa minulle.
Uusinpana on tullut HIV:n pelko. Olen ajoittain 100% varma, että minulla on kyseinen sairaus, ja tutkin pakonomaisesti internetiä, jotta näen, mitä oireita siihen kuuluu, ja olen varma, että itselläni on kaikki nämä kyseiset oireet. Ajattelen, että kun tulen raskaaksi (jos joskus tulen) niin silloin selviää, olenko HIV-positiivinen. Muuten en uskalla mennä testeihin. Eikä edes suurta mahdollisuutta ole että minulla olisi kyseinen tauti.
Paniikkikohtauksia minulla ei ole ollut yli vuoteen, mutta ne vastaavat juuri näitä kertomiasi oireita. Olin varma kuolemasta, ja kaikki omassa päässä vääristyi. Panikoin vain ja juoksin kotona ympyrää.
Itse olen luonteeltani myös kova stressaamaan, joka ruokkii näitä ongelmia.
Itse olen vasta 24-vuotias ja minulla on koko elämä vielä edessä. Kuten sanoin, en suostu syömään lääkkeitä, sillä äitini on entinen sekakäyttäjä (joka osaltaan on minut sairastuttanut). Olen siis päätynyt ratkaisuun vertaistuesta ja kognitiivisesta terapiasta. Juuri soitin ajan itselleni opiskelijaterveydenhuoltoon, ja alan käymään pitkäaikaisessa terapiassa. Sillä on pidemmällä tähtäimellä paljon tehokkaammat vaikutukset kuin lääkkeiden varassa elämisellä.
Voimia! Tutustu itseesi. Miksi tunnet niin. Jos sinulla on pelkoja, kohtaa ne. Se on ensimmäinen askel kohti parempaa elämää. Minäkin tulin tänään töihin.