Rangersin kausi päättyi Jokisen rankkariin. Jokisen mokailut senkun jatkuvat. Kuka haluaa ostaa Ollin?
Hyvä, OJ!
OJ sucks
2132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
-Lumiukko kannatta Ragseja hei! Kyllä viime yönä vitutti, kun kuuli Ollin laukovan viimeisen. Ihan hyvä yritys se kumminkin oli.
HAHAHHHHHOHOHOHOHOAOHOHAOHOHAOHAAHAHHAHAHHHIHIHIH
- Kaikki on Ollin syytä, tiivistää sanomansa Calgary Sun-lehden kiekkokolumnisti Eric Francis.
Helmikuussa Rangersiin siirtynyttä Jokista pidetään yhä syypäänä siihen, ettei Clagary Flames päässyt pudotuspeleihin tällä kaudella.
- Flamesin alamäki alkoi, kun Darryl Sutter sai kaapattua Pyhän Jokisen viideksi vuodeksi unelmasopimuksella - se oli niin tuhoisa kauppa Flamesille, että epäonnistumisen seuraukset tuntuvat vielä ainakin neljän vuoden ajan, Francis tykittää.
Jokisen ja Flamesin ykköstähden Jarome Iginlan kemiat eivät koskaan klikanneet, vaikka valmentaja Mike Keenan peluutti kaksikkoa itsepintaisesti samassa ketjussa.
Lopputuloksena molemmat keräsivät komeat miinustehot ja Calgary pullahti ulos play off peleistä.
Lisäksi Jokisen sopimus johti 39 maalia iskeneen Mike Cammallerin lähtöön seurasta, jonka palkkabudjetissa ei ollut enää varaa häntä pitää.
Myös Matthew Lombardi, Brandon Prust ja ensimmäisen kierroksen varaus menivät pesuveden mukana.
Kaikki se aika minkä Jokinen hukkasi Iginlan rinnalla olisi voitu käyttää niin paljon tuotteliaamminkin, Francis päättää vuodatuksensa.
- - - - -- - - -- - - - ---------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------------------------
HOHOHOHOHOhahahhahhihihihihiHIHIHIHIHIHIH
Rangersin fanit ovat jo pitkään piikitelleet Jokista. Mies saalisti Rangersissa pelatuissa 25 ottelussa vain 15 pistettä. Maaleja kertyi ainoastaan neljä.
Pudotuspelien kannalta elintärkeässä Philadelphia-ottelussa tuhrittu rangaistuslaukaus oli kannattajille viimeinen pisara.
- Kuvittelenko kummia vai edustaako tämä kaveri kaikkea häviämiseen liittyvää? Kaikki siinä laukauksessa kuvaa hänen uraansa, nimimerkki wilty00 tilitti HF Boardilla.
- Ei voi olla sattumaa, että minne hän meneekin, hän jättää taaksensa katkeroituneen fanijoukon ja lukuisia kysymyksiä, sama nimimerkki jatkoi.
- Heti kun näin, että se on Olli, tiesin, että tulisi jälleen kerran epäonnistuminen, nimimerkki Vincent_TheGreat ilmaisi.
- Vitsi jääkiekkoilijaksi, tiivisti nimimerkki YogiCanucks.
- Mitä tälle kaverille tapahtui? Kun hänen joukkueensa oli surkea, hän saalisti hyvät tehot. Nyt ei ole mitään väliä mihin joukkueeseen hän menee, hän pilaa sen ja pelaa itse huonosti. En haluaisi häntä edes tuhannen mailin päähän omasta joukkueestani, nimimerkki Timbo Slice vakuutti.
- Aivan karmeaa. Tiesin, että se oli siinä. Haluaisin itkeä, nimimerkki DrZoidberg vuodatti.