Kävin katsomassa

muutama päivä sitten Reindeer Spotting-nimisen elokuvan Tampereen Plevna-teatterissa.Oli muuten hyvä
leffa, mutta oma huomioni kiinnittyi myös siihen, että elokuvassa ei kertaakaan näkynyt ruotsinkielisiä
tekstityksiä, vaikka koko elokuva oli täysin suomenkielinen.Eikös Folktingetin ja muiden rantaruotsalaisten
kuuluisi nousta takajaloilleen ja vaatia äkkiä tekstityksiä takaisin onhan Suomi "kaksikielinen" maa.Itseäni taas kyseinen seikka suorastaan ilahdutti, sillä näköjään vihdoinkin ollaan myös käytännön tasolla pääsemässä eroon keinotekoisesta kaksikielisyydestä ja siihen liittyvästä ruotsin kielen tuputtamisesta joka paikkaan,
koska suurin osa suomenruotsalaisista ymmärtää erinomaisesti suomea, joten miksi heitä varten pitäisi olla
erilliset ruotsinkieliset tekstitykset?
1122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaupunki. Iso ja komea. Sen pitääkin torjua kaikki hurri hyökkäykset alueelleen ja poistaa vihollinen alueeltaan tunkeilija kovalla kädellä. Kiitos Tampere.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


svenskfilm kirjoitti:

muutama päivä sitten Reindeer Spotting-nimisen elokuvan Tampereen Plevna-teatterissa.Oli muuten hyvä
leffa, mutta oma huomioni kiinnittyi myös siihen, että elokuvassa ei kertaakaan näkynyt ruotsinkielisiä
tekstityksiä, vaikka koko elokuva oli täysin suomenkielinen.Eikös Folktingetin ja muiden rantaruotsalaisten
kuuluisi nousta takajaloilleen ja vaatia äkkiä tekstityksiä takaisin onhan Suomi "kaksikielinen" maa.Itseäni taas kyseinen seikka suorastaan ilahdutti, sillä näköjään vihdoinkin ollaan myös käytännön tasolla pääsemässä eroon keinotekoisesta kaksikielisyydestä ja siihen liittyvästä ruotsin kielen tuputtamisesta joka paikkaan,
koska suurin osa suomenruotsalaisista ymmärtää erinomaisesti suomea, joten miksi heitä varten pitäisi olla
erilliset ruotsinkieliset tekstitykset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu