Matkaillen

Ajelin päästäisenä pk-seutu-kainuu-pk-seutu välin, yhteensä noin 1300km. Matkan aikana ei voi kun ihmetellä nykyistä ajokulttuuria. Ajetaan jonossa, väliä vain muutama metri ja nopeutta reilu 100km/h. Ohitellaan jonossa, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Ohittajia ei päästetä takasin jonoon, vaikka vastaan tulisi autoja. Hitaammat kiihdyttävät vauhtia ohituskaistojen kohdilla. Huoltoasemilla pysäköidään auto inva-paikoille, aivan oven eteen. jne jne jne... kaikilla on kiire molempiin suuntiin, niin pohjoiseen kuin eteläänkin, vaikka alla olisi "olohuoneen ja F1:sen risteytys". Näyttää jotenkin siltä, että noin yleensäkin ihmiset ajattelevat entistä enemmän vain ja ainoastaan itseään. Jos itsellä kaikki ok, muista ei niin väliä.

Ihmeen vähän kolareita kuitenkin sattuu.....ehkä nämä kuljettajat ovat keskimääräistä parempia ja omaavat mm. lyhyemmän reaktioajan, kuin tavalliset pulliaiset.
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on meillä geeneissä, ollaan sen verran "ryssiä" ja lyhyt autoilu kulttuuri, ei huomioida toisia, pitää saada kaikkimullehetimuutsivuunminätulen, vastuuta sujumisesta ei oteta, mitään ei kunnioiteta esim. ne inva paikat. Me emme osaa, emmekä näköjään halua noudattaa sääntöjä, jollei joku ole koko ajan valvomassa, sitten valitetaan kyttäämisestä kun poliisi sitä tekee. Mistä lie johtuu, päättäjistä?, mm. poliitikot/euroedustajat yms. vetävät välistä omaan liiviin minkä ehtivät, olisko siinä mallia käyttäytymisellemme?.

Äänestä

Saman asian olen itse pannut merkille. Liikennekulttuuri on menossa metsään ja pitkälle. Edes poliisi ei puutu muuhun kuin ylinopeuksiin ei turvaväleihin tai vastaaviin. Huoltoasemien invapaikkojen käyttäjät ovat ehkä itse invalideja mutta se vika on vain pään sisällä se ei näy välttämättä ulos. Muutaman kymmenen metrin kävely on heille mahdottomuus. Koittakaamme vain elää heidän kanssaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kootteri kirjoitti:

Ajelin päästäisenä pk-seutu-kainuu-pk-seutu välin, yhteensä noin 1300km. Matkan aikana ei voi kun ihmetellä nykyistä ajokulttuuria. Ajetaan jonossa, väliä vain muutama metri ja nopeutta reilu 100km/h. Ohitellaan jonossa, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Ohittajia ei päästetä takasin jonoon, vaikka vastaan tulisi autoja. Hitaammat kiihdyttävät vauhtia ohituskaistojen kohdilla. Huoltoasemilla pysäköidään auto inva-paikoille, aivan oven eteen. jne jne jne... kaikilla on kiire molempiin suuntiin, niin pohjoiseen kuin eteläänkin, vaikka alla olisi "olohuoneen ja F1:sen risteytys". Näyttää jotenkin siltä, että noin yleensäkin ihmiset ajattelevat entistä enemmän vain ja ainoastaan itseään. Jos itsellä kaikki ok, muista ei niin väliä.

Ihmeen vähän kolareita kuitenkin sattuu.....ehkä nämä kuljettajat ovat keskimääräistä parempia ja omaavat mm. lyhyemmän reaktioajan, kuin tavalliset pulliaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu