Ylävatsakipu/pistely.?

rv 29

Tätä on todella vaikea selittää mutta yritetään..
Minulla on nyt eilisestä illasta asti ollut pistelevä aaltoileva kipu ylävatsassa. Närästyksestä olen kärsinyt jo 10 vuotta joten tiedän että sitä se ei ole.. Kohta johon vihloo/pistelee on ihan keskellä ja hieman vasemmalla puolella ylävatsaa. Oikein reilusti navan yläpuolella ja tavallaan kylkiluiden alapuolella mutta enemmän keskellä ja hieman vasemmalla.. Aika samassa linjassa kuin vyötärön kapein kohta kylkiluiden alapuolella.
Kipu ei ole mitenkään sitämätöntä mutta kumminkin sen verran pistelee että sen huomaa.
Mistäköhän voisi olla kyse? Raskausmyrkytys? Nyt menossa rv 28 3 ja neuvolassa kävin 3 viikoa sitten ja verenpaine ja pissaarvot oli normaalit. Seuraava neuvola viikon päästä joten en viitsisi ihan turhaan soitella sinne kun ei kumminkaan ole mitään pahoja kipuja ja muita oireita.
Missä kohtaa ylävatsaa pistelee jos on kyse raskausmyrkytyksestä?
Yksi asia mitä olen myös murehtinut että minulla on istukka edessä ihan tuolla kohdun korkeimmalla kohdalla hieman vasemmalla puolella ja mietin sitä että pystyykö vauva repimään napanuorasta tai potkimaan istukkaa niin kovaa että se voisi irrota tai vaurioittua? Minulla sf-mitta aika yläkäyrillä ja kun itse tunnustelin niin tuo kipeä kohta on aika samassa kohtaa kuin kohdun korkein kohta tai sitten just sen yläpuolella..
Kiitos etukäteen jos joku viitsii vastata tyhmille kysymyksilleni :)

6

5754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 32+3

      kävisit äitiyspolilla.

      • mamam

        Ei oo olemassa tyhmiä/turhia kysymyksiä, kun on kysymys ihmisen elämästä. Soita vaan reilusti neuvolaan huomenna, niin saat rauhan itsellesi. Et kuitenkaan voi täysin luottaa siihen mitä sulle täällä vastataan.


      • ap rv 29
        mamam kirjoitti:

        Ei oo olemassa tyhmiä/turhia kysymyksiä, kun on kysymys ihmisen elämästä. Soita vaan reilusti neuvolaan huomenna, niin saat rauhan itsellesi. Et kuitenkaan voi täysin luottaa siihen mitä sulle täällä vastataan.

        On vaan niin vaikea selittää tätä kohtaa puhelimitse tai kirjottamalla.. Ja sit jos ei oteta tosissaan. Vähän sama kun soitin viime kesänä alavatsakivuista ja pistelystä vasemmalla puolella niin neuvolasta sanottiin vaan että on normaalia ja seuraavana yönä ambulanssilla sairaalaan kohdunulkoisen takia..


    • wedf

      Minulle on lääkäri sanonut ettei vauvalla ole tarpeeksi voimia potkia tai repiä istukkaa irti tai vaurioittaa sitä. Olen samalla viikolla ja minulla on kipeitä kohtia ympäriinsä sisuskaluissa, olen päätellyt niiden olevan aivan normaaleja raskausajan vaivoja. Uusin ongelma on erittäin herkkä ja arka häntäluu.

      • ap rv 29

        Noin minullekkin kyllä sanottiin rakenneultrassa mutta esim. äitini kuuluu niihin harvinaisiin jolta vauva (veljeni) oli potkinut kylkiluuhun hiusmurtuman.. Ja jos tuommonen on mahdillasta niin varmaan löytyy voimia myös potkaista istukkaa tai esim. jalalla repiä napanuorasta jos napanuora on kietoutunut jalan ympärille.
        Minua vain ihmetyttää hirveästi tämä pistely.. Voikohan tossa kohtaa olla joku elin jota kohtu painaa?


    • ..........

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1349
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      240
      1237
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1051
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      253
      1026
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      755
    6. Toivon että jätät tämän päivän jälkeen minut lopullisesti rauhaan mies

      Ihan kokonaan, kiitos.
      Ikävä
      64
      714
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      707
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      678
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      641
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      597
    Aihe