ympäri mennään, yhteen tullaan

kävin äsken pitkästä aikaa ruokakaupassa ja näkymä oli kuin entisessä neuvostoliitossa; jono pitkä mutta tiskit tyhjiä. no, ei tässä nälkään kuole niin kauan kun ranskalaisia ja kalapuikkoja vaan saa.

mutta nyt wäinä; sinulla kun kykyä ja näkemystä on niin pistä palstalle pystyyn pieni työtaistelu elintarviketyöläisten puolesta; johan tämä nyt on yhtä perkelettä työsulku-uhkineen; meillä on kohta ryssitty kaikki minkä teidän ikäluokka sai aikaan ja kohta jokaisella duunarilla on kourassaan uusittu työsopimus jossa lukee suomeksi ja ruotsiksi, että työaika on päivässä kymmenen tuntia ja kuutena päivänä viikossa. tämä muuttuu kohta täysin työnantajan sanelupolitiikaksi; paikallisesta sopimisesta hyötyy vain ne alat, jotka pystyvät iskemään kapitalistin herkimpään kohtaan eli lompakkoon. tässä alkaa tuntea kohta itsensä yksinäiseksi mieheksi, että duunariksi on liian hieno ja herrojen seuraan ei köyhänä kelpuuteta.

perkele kun pistää vihaksi. kansa hurrasi ahtaajien lakon aikaan EK:n lipun nimeen. katsotaan onko se oppinut mitään kun leipä loppuu ja täytyy tyytyä lidlin hapankorppuihin.

pistä wäinä vähän eloa palstalle ja kun niin harvoin voit tehdä sen hyvän asian puolesta niin tee se nyt; vuohenmaidossa kylpevät - mersuilla ajelevat - ahtaajat taitaa erota hieman kauppojen ja makkaratehtaiden henkilökunnasta eli siihen suuntaan ei pitäisi olla närästävää...

missä viipyy kommunistien kanta asiaan? TA:n palstallako missä kukaan muu kuin kommunisti ei niitä lue? täällä saattaa joskus aina vierailla joku normi-ihminenkin.
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kun palstalle näyttää alkavan jo ilmestyvän vappuaiheisia kirjoituksia niin mitenhän lie? onko työmiehen asema Suomen-maassa Herran vuonna 2010 synonyymi kuin työväenliikkeen vappumarssilla tässä muutama vuosi takaperin pikkukaupunki x:ssä? että kun kylällä demarit ja punikit riitelee niin ihan vittuillakseen mennään marssille vaan omassa toveriporukassa? on siinä näky kuulkaa kun seitsemän demaria marssii sillan yli ja viiden minuutin päästä kolme kommunistia seuraa perässä punalippua kantaen... meneekö työväenaatteella ja duunarilla tosiaan niin, että "leuka rintaan ja otsa kohti uusia epäonnistumisia?"

/ avarakatsanto, joka toivottaa palstalaisille hyvää yötä ja kauniita unia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avarakatsanto. kirjoitti:

kävin äsken pitkästä aikaa ruokakaupassa ja näkymä oli kuin entisessä neuvostoliitossa; jono pitkä mutta tiskit tyhjiä. no, ei tässä nälkään kuole niin kauan kun ranskalaisia ja kalapuikkoja vaan saa.

mutta nyt wäinä; sinulla kun kykyä ja näkemystä on niin pistä palstalle pystyyn pieni työtaistelu elintarviketyöläisten puolesta; johan tämä nyt on yhtä perkelettä työsulku-uhkineen; meillä on kohta ryssitty kaikki minkä teidän ikäluokka sai aikaan ja kohta jokaisella duunarilla on kourassaan uusittu työsopimus jossa lukee suomeksi ja ruotsiksi, että työaika on päivässä kymmenen tuntia ja kuutena päivänä viikossa. tämä muuttuu kohta täysin työnantajan sanelupolitiikaksi; paikallisesta sopimisesta hyötyy vain ne alat, jotka pystyvät iskemään kapitalistin herkimpään kohtaan eli lompakkoon. tässä alkaa tuntea kohta itsensä yksinäiseksi mieheksi, että duunariksi on liian hieno ja herrojen seuraan ei köyhänä kelpuuteta.

perkele kun pistää vihaksi. kansa hurrasi ahtaajien lakon aikaan EK:n lipun nimeen. katsotaan onko se oppinut mitään kun leipä loppuu ja täytyy tyytyä lidlin hapankorppuihin.

pistä wäinä vähän eloa palstalle ja kun niin harvoin voit tehdä sen hyvän asian puolesta niin tee se nyt; vuohenmaidossa kylpevät - mersuilla ajelevat - ahtaajat taitaa erota hieman kauppojen ja makkaratehtaiden henkilökunnasta eli siihen suuntaan ei pitäisi olla närästävää...

missä viipyy kommunistien kanta asiaan? TA:n palstallako missä kukaan muu kuin kommunisti ei niitä lue? täällä saattaa joskus aina vierailla joku normi-ihminenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu