Taidan olla "mielisairaala-kamaa." Psykiatri on laatinut minulle surkimukselle kaksoisdiagnoosin:
F61.0 Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa piirteitä ainakin estyneestä ja eristäytyvästä persoonallisuudesta
F32.0 Vakavan masennuksen lievä masennustila. (Tämä on vaikea ymmärtää, ei ole kovin "looginen") ja
F10.21 Alkoholiriippuvuus; tällä hetkellä ei käytä, oleskelee rajoittavassa ympäristössä.
Olen ollut pitkään sairauslomalla ja kohta 300 päivää tulee täyteen. Olin välillä työssä, mutta se epäonnistui ja pyysin itse työn teon lopettamista.
Olin 3,5 vuotta täysin raitis, ei edes tupakkaa. Kävin esim. neljä kertaa ulkomailla, joista kaksi etelän rantalomamatkaa.
Nyt olen ollut raittiina ilman tupakkaa parisen viikkoa AA-ryhmän avulla ja olin n. kolme viikkoa A-klinikan katkaisuhoidossa. Join sitä ennen n. kaksi viikkoa ja polttelin tupakkaa ja tuli sietämätön olo, tunne, että kohta kuolen! Takana n. 20 vuotta alkoholin ajoittaista ongelmakäyttöä, mutta olen saanut olla myös jaksoja täysin raittiina.
Sairausloma on nyt kirjoitettu julkisen puolen psykiatrin toimesta huhtikuun loppuun. Olen aivan lopussa! Makaan sängyssä selällään, mutta välillä käyn ruokakaupassa, siivoan ja osallistun A-klinikan keskusteluryhmiin.
Koetan ulkoilla ainakin ajamalla polkupyörällä arkiasioinnissa, josta olen aina pitänyt paljon.
Välillä vain tuntuu, että päässä "heittää" niin paljon, että taitaa olla vaarallista ajaa polkupyörällä.
Huomenna on aika psykologille. Vein sinne tänään kirjeen ja kerroin tilanteeni. Lääkkeet alkaa olla lopussa enkä löydä reseptejä, vaikka olen ne aina huolellisesti säilyttänyt! Sitten muistin, että psykologi tai psykiatri otti reseptit minulta talteen heille?! Eli he ottivat reseptit minulta pois vaikka en käytä lääkkeitäni väärin ja he ovat myös sanoneet, että käyttämiäni lääkkeitä ei oikein voi edes väärinkäyttää!
Lääkitys: Sertralin 50 mg 1-2 tabl. aamuisin masennukseen (Zoloftin edullisempi rinnakkaisvalmiste), Oxamin 30 mg tilapäiseen ahdistukseen päivisin 1-2 tabl., väsyttävä iltalääke Levozin 25 mg 1-2 tabl ja tarvittaessa unilääke Tenox 20 mg, jota tarvitsen nähtävästi vain n. joka toinen tai kolmas yö.
Heräilen aina jo aikaisin aamuyöllä, enkä saa enää unta. Päivät kuljen sitten kuin "sumussa" väsyneenä ja tosi murheellisena. Olen lihonut, mutta nyt koetan laihduttaa, olen "normaalivartaloinen" mies. B-lausunnossa luki mm., että "vaellellut humalassa pitkin katuja ja irtisanoutunut työstä" (joka oli lyhyt sijaisuus."
Voimani ovat aivan lopussa, mutta helpotti kirjoittaa tänne! Enkä sitten halua kommentteja, että "et ole oikeasti sairas, kun jaksat tänne kirjoittaa:"
Lukisin mielellään "kanssa-kärsijöiden" kokemuksia, esim. mielisairaalahoidosta! Sinne on nykyisin todella vaikea päästä hoitoon. Olin 1980-luvulla pari viikkoa mielisairaalassa, n. vuosi ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen ja siellä minut todettiin terveeksi, mutta silloin oli jo selvää rajatila-oirehtimista.
Aion puhua huomenna, että pääsisin johonkin laitoshoitoon, en jaksa täällä olla aivan yksin! Sairaalamaksujen maksukattokin on täyttynyt ja psykiatrinen hoitohan maksaa vain 15 €/vrk.
Minut on julkisen puolen mielenterveyspuolella tutkittu siten, että en ole niin sairas, että tarvitsisin psykoterapiaa. Olen sanonut heille, että menisin terapiaan mielelläni ja olisin siitä valmis maksamaankin.
Välillä kävin viime syksynä yksityisellä psykiatrilla, jossa täytyi vaatimalla vaatia saada lähete julkiselle puolelle psykiatrian poliklinikalle. Nähtävästi yksityis-psykiatrit Mehiläisessä ovat kovasti vain kiinnostuneita rahasta. Minulla ei taas pidemmän päälle ole varaa maksaa käynneistä 120 €/tunti. Vihdoin sain lähetteen julkiselle puolelle, jossa ei ole minulle muita kustannuksia, kuin B-lauunnosta.
Muistakaa ongelmaiset, että älkää liian helposti sulkeko ovia esim. julkisen puolen hoitoon, jos olette sinne onnistuneet pääsemään!
F61.0 Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa piirteitä ainakin estyneestä ja eristäytyvästä persoonallisuudesta
F32.0 Vakavan masennuksen lievä masennustila. (Tämä on vaikea ymmärtää, ei ole kovin "looginen") ja
F10.21 Alkoholiriippuvuus; tällä hetkellä ei käytä, oleskelee rajoittavassa ympäristössä.
Olen ollut pitkään sairauslomalla ja kohta 300 päivää tulee täyteen. Olin välillä työssä, mutta se epäonnistui ja pyysin itse työn teon lopettamista.
Olin 3,5 vuotta täysin raitis, ei edes tupakkaa. Kävin esim. neljä kertaa ulkomailla, joista kaksi etelän rantalomamatkaa.
Nyt olen ollut raittiina ilman tupakkaa parisen viikkoa AA-ryhmän avulla ja olin n. kolme viikkoa A-klinikan katkaisuhoidossa. Join sitä ennen n. kaksi viikkoa ja polttelin tupakkaa ja tuli sietämätön olo, tunne, että kohta kuolen! Takana n. 20 vuotta alkoholin ajoittaista ongelmakäyttöä, mutta olen saanut olla myös jaksoja täysin raittiina.
Sairausloma on nyt kirjoitettu julkisen puolen psykiatrin toimesta huhtikuun loppuun. Olen aivan lopussa! Makaan sängyssä selällään, mutta välillä käyn ruokakaupassa, siivoan ja osallistun A-klinikan keskusteluryhmiin.
Koetan ulkoilla ainakin ajamalla polkupyörällä arkiasioinnissa, josta olen aina pitänyt paljon.
Välillä vain tuntuu, että päässä "heittää" niin paljon, että taitaa olla vaarallista ajaa polkupyörällä.
Huomenna on aika psykologille. Vein sinne tänään kirjeen ja kerroin tilanteeni. Lääkkeet alkaa olla lopussa enkä löydä reseptejä, vaikka olen ne aina huolellisesti säilyttänyt! Sitten muistin, että psykologi tai psykiatri otti reseptit minulta talteen heille?! Eli he ottivat reseptit minulta pois vaikka en käytä lääkkeitäni väärin ja he ovat myös sanoneet, että käyttämiäni lääkkeitä ei oikein voi edes väärinkäyttää!
Lääkitys: Sertralin 50 mg 1-2 tabl. aamuisin masennukseen (Zoloftin edullisempi rinnakkaisvalmiste), Oxamin 30 mg tilapäiseen ahdistukseen päivisin 1-2 tabl., väsyttävä iltalääke Levozin 25 mg 1-2 tabl ja tarvittaessa unilääke Tenox 20 mg, jota tarvitsen nähtävästi vain n. joka toinen tai kolmas yö.
Heräilen aina jo aikaisin aamuyöllä, enkä saa enää unta. Päivät kuljen sitten kuin "sumussa" väsyneenä ja tosi murheellisena. Olen lihonut, mutta nyt koetan laihduttaa, olen "normaalivartaloinen" mies. B-lausunnossa luki mm., että "vaellellut humalassa pitkin katuja ja irtisanoutunut työstä" (joka oli lyhyt sijaisuus."
Voimani ovat aivan lopussa, mutta helpotti kirjoittaa tänne! Enkä sitten halua kommentteja, että "et ole oikeasti sairas, kun jaksat tänne kirjoittaa:"
Lukisin mielellään "kanssa-kärsijöiden" kokemuksia, esim. mielisairaalahoidosta! Sinne on nykyisin todella vaikea päästä hoitoon. Olin 1980-luvulla pari viikkoa mielisairaalassa, n. vuosi ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen ja siellä minut todettiin terveeksi, mutta silloin oli jo selvää rajatila-oirehtimista.
Aion puhua huomenna, että pääsisin johonkin laitoshoitoon, en jaksa täällä olla aivan yksin! Sairaalamaksujen maksukattokin on täyttynyt ja psykiatrinen hoitohan maksaa vain 15 €/vrk.
Minut on julkisen puolen mielenterveyspuolella tutkittu siten, että en ole niin sairas, että tarvitsisin psykoterapiaa. Olen sanonut heille, että menisin terapiaan mielelläni ja olisin siitä valmis maksamaankin.
Välillä kävin viime syksynä yksityisellä psykiatrilla, jossa täytyi vaatimalla vaatia saada lähete julkiselle puolelle psykiatrian poliklinikalle. Nähtävästi yksityis-psykiatrit Mehiläisessä ovat kovasti vain kiinnostuneita rahasta. Minulla ei taas pidemmän päälle ole varaa maksaa käynneistä 120 €/tunti. Vihdoin sain lähetteen julkiselle puolelle, jossa ei ole minulle muita kustannuksia, kuin B-lauunnosta.
Muistakaa ongelmaiset, että älkää liian helposti sulkeko ovia esim. julkisen puolen hoitoon, jos olette sinne onnistuneet pääsemään!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Myös minulle on todettu aikoinaan ensin estynyt persoonallisuus, lopulta se oli sekamuotoinen, ja krooninen masentuneisuus, joka jälkimmäinen johtuu häiriintyneen persoonallisuuden aiheuttamista vaikeuksista.
Elämäntilanteeni on täysin muuttunut sitten noiden aikojen, eikä minulla ole enää persoonallisuushäiriön oireita, enkä ole enää niin estynytkään, että sopisin edes siihen diagnoosiin. Masennukseni on muuttunut, en tunne enää tuskaista masennusta kuten nuorena, mutta aloitekyky, keksittymiskyky ja seksuaalisuus ovat totaalisesti menneet, muuten elämä tuntuu kohtuullisen siedettävältä.
Mutta alkoholista piti sanomani, että se on myrkkyä sielulle. Minä saan masennusoireita nykyään lähinnä vain alkoholin käytön jälkeen, mitä enemmän juon, sitä huonompi psyykkinen vointi. Aivan yksinkertainen havainto: alkoholista paha oloni johtuu.
Niin nykyään ei sairaalahoitoon pahemmin pääse, ellei ole akuutti tilanne, eikä sinun tilanteesi sellaiselta vaikuta diagnoosien perusteella.
Omalla kohdallani psykiatrin analyysi: Pitkäaikainen ahdistus- ja masennustila sekä sekamuotoinen persoonallisuushäiriö (piirteinä estyneisyyttä, eristäytyvyyttä ja epävakautta). Ikää on 26 vuotta.
Aika tutunkuuluista tuo sinun tekstisi. Ahdistaa enemmän tai vähemmän ilman sen tarkempaa syytä, kuten on myös alakuloisuuttakin. Välillä hirveitä raivon puuskia tai tuskaisuutta, jonka seurauksena usein alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöä sekä muuta itsetuhoisuutta. Huimausta, keskittymisvaikeuksia, rintakehää puristaa ja on pala kurkussa.
Opiskelut sain väkinäisesti saatettua monen hajoamisen ja mutkan kautta loppuun. Poissaoloja oli paljon, ja alkoholia kului valtavia määriä. Tällä hetkellä käyn AA-ryhmässä. Normaalissa työelämässä en ole ollut viiteen vuoteen. Mielialaheittelyt ovat välillä aivan järkyttäviä, ja ajoittain on todella paljon vaikeuksia selviytyä jopa normaaleista päivärutiineista.
Tällä hetkellä olisi tarkoitus selvittää omia mahdollisuuksia työelämässä. Se selviää sitten kokeilemalla, että sopeutuuko sitä johonkin työhön (ihan mihin vaan pystyn ja mitä jaksan, koulutuksista paskat väliä) vai joutuuko sairaslomakierteeseen (toivottavasti ei). Stressinsietokykyni on äärimmäisen heikko, ja ahdistun tai eristäydyn muiden ihmisten seurassa helposti.
Omalla kohdallani on kulunut nyt 6 vuotta ahdistuneisuushäiriön diagnoosista ja intin keskeyttämisestä. Ahdistuneisuutta on ollut n. 15-16-vuotiaasta saakka, masentuneisuus on mielestäni kehittynyt myöhemmin. Ongelmani olen haudannut alkoholiin ja koulutehtävien väkinäiseen suorittamiseen. Kulttuurialalla opiskelu oli löysää, joten opintotuen, lainojen yms. ohella elämä oli jotenkin eteenpäin menevää. Tulevaisuutta en suunnitellut sen kummemmin, lähinnä haudoin itsemurhaa.
Tällä hetkellä olen parisuhteessa, joka on vihdoin lähtenyt toimimaan ja elämä ilman turhia stressitekijöitä on yleensä siedettävää. Psyykkinen tilani on kuitenkin entistäkin heikompi, horjuvampi ja ailahtelevampi. Rahaa ei omalla kohdallani mene oikeastaan kuin pakollisiin laskuihin ja ruokaan. B-lausuntoa en edes pyytänyt, mutta saamani psykiatrin lausunnon perusteella pystyn osoittamaan työvoimatoimistossa mistä kohdallani on kyse. Tämä on ainakin tällä hetkellä ihan tarpeeksi ja tärkeämpi kuin koulun tutkintopaperi, koska nyt pystyn osoittamaan että en sovellu mihinkään stressaavaan tai kuormittavaan työhön tai vittumaisten ihmisten keskuuteen.
En haluaisi löytää itsestäni tiettyä puolta. Ajoittain oloni on todella sekava, raivokas ja pelkään menettäväni itsekontrollini. Varsinkin alistettuna, nöyryytettynä tai jos koen joutuvani jatkuvasti väärinkohdelluksi. Siihen mikä erottaa arkielämän ja mielisairaalan, ei tarvita kuin 10 sekuntia elämästä. Tällainen tilanne saattaisi muodostua esimerkiksi jonkin narsistisen esimiehen alaisuudessa tilanteessa, jossa taustalla on työvoimatoimiston karenssi ja ihmiset, jotka eivät ymmärrä ongelmiani mutta tekevät kuitenkin elämääni koskevia ratkaisevia päätöksiä. Olen saanut huomata, että nurkkaan ajettuna, äärimmäisen stressaantuneena ja ahdistuneena käyn aggressiiviseksi, enkä välttämättä halua itseni tai edes kenenkään turhan vittunaaman takia ruveta ottamaan selvää siitä, kuinka pitkälle olen valmis menemään.
Minulla on satunnaiskäytössä reseptillä rauhoittavia, ja tarvittaessa vaihto pysyvään lääkitykseen. Psykoterapia on harkinnassa. Täytyy vain toivoa, että löytäisin jostain mielenrauhan ja tasapainon elämääni. Tsemppiä myös sinulle.
"Ajoittain oloni on todella sekava, raivokas ja pelkään menettäväni itsekontrollini. Varsinkin alistettuna, nöyryytettynä tai jos koen joutuvani jatkuvasti väärinkohdelluksi"
Ei mikään ihme jos raivostuu tuollaisesta kohtelusta!!!
... persoonallisuushäiriöisen tulkinta asioista on vääristynyt. Herkästi reagoidaan yli kaikkeen "nöyryytykseen" yms. vaikka normaalilla psyykkisellä rakenteella varustettu kypsä ihminen ei kokisi vastaavassa mitään nöyryytystä, koska persoonallisuus joustaa; persoonallisuushäiriöisten persoonallisuudet ovat kaavojensa vankilassa.
Persoonallisuushäiriöistä seuraa vaikeuksia elämässä, laajasti ymmärrettynä sopeutumisongelmia, mikä johtaa masennukseen ja ahdistukseen, joita sitten oireina podetaan, vaikka ne ovat toissijaista seurausta varsinaisesta häiriöstä, jota he eivät koe sairaudeksi.
Psykoterapia on vaikeata ja usein hyödytöntä, koska persoonallisuushäiriöiset käyttäytyvät terapiassakin kaavojensa mukaisesti ja/tai tekevät siitä pelin, joka ei paranna eikä kypsytä psyykeä.
Tiedostan tämän kyllä itsekin. Tulkitsen muiden sanomisia, tekemisiä tai aikomuksia väärin ja/tai ylireagoiden, joista on reaktiona yleensä joko raivoa tai sitten eristäytyneisyyttä ja ahdistusta. Omien toiminta- ja ajattelumalliensa tunnistaminen on tosin jo osa ratkaisua, joten en ainakaan itse koe tilannetta omalla kohdallani mitenkään toivottomana.
Lisäksi vaikka kyseessä olisikin oikeasti nöyryytystä, alistamista tms. niin yleensä normaalilla psyykkisellä rakenteella varustettu ihminen pystyy ns. nielemään enemmän paskaa. Omalla kohdallani itsetunto ja -luottamus ei ole monista eri syistä johtuen rakentunut terveellä tavalla, jolloin sitä on myös haavoittuvaisempi muiden pilkalle ja reaktiot sen mukaisia.
Jonkin verran pystyn jo suodattamaan ja muuntamaan omaa osittain vainoharhaista ja epäluuloista ajattelumaailmaani, mutta en vielä tarpeeksi. Estyneisyydestäkin olen päässyt jonkin verran eroon, eli jos joku vittuilee päin naamaa, niin annan enemmän kuin samalla mitalla takaisin. Olen ennen ollut hyvin pidättyväinen ilmaisemaan omia tunteitani ja tarpeitani, mutta olen haivainnut sen olevan osa ongelmaa. Täytyy nyt vaan yrittää varoa sitä toista ääripäätä, ettei mene ihan laidasta laitaan miten ihmiset yleensä tuppaavat menemään.
Se mitä tarkoitetaan kypsällä ihmisellä, onkin sitten eri asia. Sarkastisesti voisin sanoa, että olen itsekin kypsä – nimittäin muihin ihmisiin. Pyrin käyttäytymään asiallisesti, mutta tilanteen vaatiessa syljen kyllä päin naamaa, oli kuka tahansa kyseessä. Sopeutumisongelmia lienee työelämässä odotettavissa, mutta sillä ei omalla kohdallani olekaan tässä mitään merkitystä. Merkitystä on lähinnä omilla ajattelu- ja käyttäymismalleilla sekä tunnetiloilla ja niiden kontrolloimisella.
Ja mitä tulee persoonallisuushäiriöihin, niin ne ovat osittain veteenpiirrettyjä viivoja, että kenellä on mitäkin. Jokaisella on jonkinlaisia ja jonkin persoonallisuushäiriön piirteitä, toisilla niitä on normaalia enemmän, joillakin sitten sairaudeksi asti. Omalla kohdallani lopulta itse huomasin, että käyttäytymiseni muistuttaa pitkälti epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä. Tätä havaintoa ei siis tehnyt alunperin psykiatri, vaan huomasin asian itse. Epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi tilaani ei kuitenkaan luokiteltu.
Psykoterapiaan minua ei ole ohjattu, koska vakuuttavuus motivaatiostani on ollut epävarma. Tämä päätös on ollut mielestäni oikea, mutta tällä hetkellä tilanne lienee toinen. Sitä katsotaan sitten syksyllä uudestaan, ja siinä välissä on yksittäisiä psykiatri- ja hoitajakäyntejä. En ole ihan varma viittasitko suoranaisesti kirjoittamaani viestiin, mutta vastauksen kirjoitin ainakin mukaillen sinun viestisi sisältöä.
Persoonallisuushäiriöistä olen kuullut psykologilta, että niiden rajoittavuus luonteessa ja käyttäytymisessä vähenee tavllisesti iän myötä. Esim. 40-vuotiaalla ei välttämättä ole enää niin voimakkaana jokin piirre, esim. epävakaisuus tai "ihmisiin ripustautuva" läheisriippuvuus. Silti kuitenkin on todellisuudessa olemassa sanonta "ei vanha koira opi uusia (käytös)tapoja, joka olisi vastoin em. vähenemistä, eli tietyt kaavamaisuudet säilyvät vaikka koko eliniän.
Olen viestin "Kaksoisdiagnoosi" alkuperäinen keskustelunavaaja. Olen päässyt nyt ensi toukokuuksi hoitoon erääseen päihdehoitolaitokseen, joka on todella kauan jo toiminut ja on siisti ja fiksu paikka. Menen sinne avoimin mielin. Asenteella on merkitystä. Olen lopen kyllästynyt päihteisiin ja mielenterveyden epävakaisuuteen.
Lohduttavaa oli, kun psykiatrini sanoi, että diagnoosit ovat tavallaan käytännössä ammattihenkilöstön työvälineitä eikä potilas saisi niillä liikaa vaivata päätänsä ja ahdistua.
"Lohduttavaa oli, kun psykiatrini sanoi, että diagnoosit ovat tavallaan käytännössä ammattihenkilöstön työvälineitä eikä potilas saisi niillä liikaa vaivata päätänsä ja ahdistua."
Hassua, että omalla psykiatrikäynnilläni lääkäri ihan virallisesti vahvisti minulle saman asian, että kun on kyse psyykkisistä sairauksista, persoonallisuushäiriöistä tms. niin niiden rajaaminen on täysin mielivaltaista. Jos esimerkiksi henkilöllä on piirteitä, jotka vaikeuttavat työnhakua, niin ne ikään kuin vain lokeroidaan ja määritellään jollakin tavalla, vaikka mitään tarkempaa määrittelyä ei pystyttäisi tekemään (esim. omalla kohdallani sekamuotoinen persoonallisuushäiriö ja pitkäaikainen ahdistus- ja masennustila). Tällöin on kuitenkin lausunto siitä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi, vaikkakin diagnoosi on tehty vain tietyin oirerajauksin.
Olen tosiaan itse varautunut siihen, että joudun ahdistuneisuuteni ja alakuloisuuteni kanssa elämään koko lopun ikääni, sekä varmaan melko pitkään epävakauteni kanssa. Eristäytyneisyyteni taitaa olla ihan perusluonteen piirteitä, joka on vaan päässyt liiaksi valloilleen. Päihteisiin ja epävakauteeni olen itsekin kyllästynyt, ja on kieltämättä helvetin vaikeaa olla juomatta, kun ahdistuneisuus on päivittäistä, vaikka alakuloisuus ei olisikaan. Alkoholi oli tietynlainen turva ja pakopaikka negatiivisilta ja tuskaisilta tunnetiloilta, vaikkakin huono sellainen.
Itse koitan seuraavaksi työkokeilujen ja erilaisten tutustumiskurssien myötä löytää työpaikkaa, joka alaltaan olisi riittävän mielenkiintoinen sekä monipuolinen, ja jossa olisi kuitenkin sellainen työympäristö, joka ei kuormittaisi liikaa psyykettäni. Asenteella on tosiaan merkitystä. AA-ryhmästä ja psykiatrisista hoitokerroista meinaan pitää vaikka hampaat irvessä kiinni, sillä aikaisemmin olen jättänyt hoidot kesken tai muuten turhautunut ja antanut periksi. Toivottavasti asiasi järjestyvät.
No, persoona sairastuu myös sairaiden ihmisten sairaasta kohtelusta. Nöyryyttäminen on nöyryyttämistä ja nöyryyttämiseen tervehenkinen ihminen reagoi.
Jos sairashenkisten ihmisten nöyryyttämisen kohteena oleminen jatkuu vuosia ja jopa lapsesta saakka niin herkkä, kiltti tervehenkinen ihminen traumatisoituu, persoona kehittyy vääristyneeksi jatkuvan sairasmielisen paineen alla.
Tuo agressiivisuus on ihmisen itsepuolustusta, koska ei ole kukaan auttamassa epämääräisessä kaaostilassa. Jokaisella ihmisellä ei ole luontaista kykyä selviytyä epäoikeudenmukaisuudesta, ja sitä ei tulisi katsoa sairaudeksi vaan ominaisuudeksi. On olemassa ihmisiä, jotka eivät ole syntymälahjana saaneet kykyä pitää puoliaan vaan ihmettelevät, miksi ihminen on hänelle julma ja yleensäkin miksi ihminen haluaa toiselle pahan mielen ja jopa nauttii siitä vallan tunteesta siinä määrin, että jatkaa sitä vuosia ja ryhmässä yhtä vastaan.
Jossain vaiheessa kärsivä, joka ei omista itsepuolustusmekanismia, alkaa oirehtimaan, koska haluaa ulos siitä vankilasta ja ihmisarvoa polkevasta kahleesta, jossa luonnevikaset tyrannit ovat pakottaneet hänet elämään.
Oireena saattaa olla itsemurha, muu itsetuhoisuus tai tiettyjä ihmisiä kohtaan viha ja agressiivisuus kaikkia ihmisiä kohtaan.
Tulee halua kostaa, koska vuosia on mennyt hukkaan muiden alistuksen kohteena olemisessa. Tälläinen ihminen joka ei omista luontaista puolustuskeinoa, voi tehdä ääripään tekoja, jotta voi näyttää, että hänkin on olemassa, ja hänen rajojansa ei ole kunnioitettu. Tavallaan antaa potut pottuina yhteiskunnalle ja ihmisille.
Harmittavinta on, että alun perin kiltti ja toisten rajoja arvostava ihminen joutuu alistetuksi niin, että menettää ihmisarvonsa ja sairastuu. Ja saa diagnooseja ja varmasti on sitten vielä alistetumpi ja yhteiskunnassa hyljeksitty. Vaikka hän olisi omana itsenään tuonut yhteiskuntaan kaunista käyttäytymistä ihmisiä kohtaan.
Sairastuttajat saavat sairastuttaa lisää yhteiskuntaa ja kiltit ihmiset kärsivät yhä enemmän. Ja joutuvat yhteiskunnassa huonoon valoon. Syylliset porskuttavat vapaana ja luulevat olevansa selviytyjiä. Hävettää sairastuttajien puolesta. Miten keskenkasvuisia ovatkaan verrattuna heihin, joilla tietoinen kyky olla tekemättä toiselle paha mieli.
Valitettavasti myös koko psykiatria, mielenterveyden "hoito" on nimenomaan institutionalisoitua ihmisten sairastuttamista, ihmisen (potilaan) ihmisyyden rajojen rikkomista ja nöyryyttämistä. Niiden hyvien, aitojen apujen ohella, joita se mahdollisesti voi tarjota. Tämä on täysin elimellinen, läpileikkaava piirre psykiatriassa ja sen käytännöissä. Ja synkkä, pimeä puoli koko kulttuurissamme...
Eivät hoida enää psyykkisesti sairaita(kunnallinen puoli) - säästävät! Kiitos Kataisen nykyhallituksen!
Itselläni todettu keskivaikea masennus, sekamuotoinen persoonallisuushäiriö ja unettomuus uniapnea(sekä useita fyysisen puolen sairauksia). 2 kertaa hakenut työkyvyttömyyseläkettä ja ei myönnetty. Parempi ilmeisesti "roikottaa" työttömyyskortistossa kaltaisiani monisairaita?! Psykiatrinen "hoitoni" lakkautettiin Tampereen kaupungilla 10/2012? Ilman ennakkovaroitusta/ilmoitusta?! Tein asiasta muistutuksen kaupungille ja sieltä se lähti Aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Päätös; Ei toimittu "ihan sääntöjen mukaan" , mutta SO WHAT! Kärsimys ja syrjäytyminen jatkuu...hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi. Eläköön itsenäinen Suomi?
Aloita fyysisten sairauksien parantamisella. Pitää muistaa, että psykiatriset lääkkeet aiheuttavat fyysisiä sairauksia.
Suomi palautuu itsenäiseksi vasta erottuaan EU:sta. Nyt olemme EU:n liittovaltion osavaltiossa. On mahdollisuus vaatia kansanäänestystä Suomen eroamiseksi EU:sta: http://www.kansalaisaloite.fi
Katainen, Urpilainen etc. ovat unohtaneet käsitteen hyvinvointivaltio, koska Espanja on tärkeämpi kuin EU-Suomi. EU:n keskustelupalstalla on hyviä kirjoituksia aiheesta. Presidentti Halonen hyväksyi Lissabonin sopimuksen, joten maassamme ei ole enää edes kansalaisten perusoikeuksia, sillä EU:lta puuttuu ihmisoikeustuomioistuin.
pitää olla vakava masennus, että pääsee eläkkeelle, itselläni hylättiin neljä eläkehakemusta ennenkuin masennukseni muuttui vakavaksi...
Sitten tärppäsi ja kesäkuussa eläkkeelle. :)