Hei!
Niinkuin monilla muillakin, minullakin tuntuu nyt olevan vaikeuksia koirarodun valinnassa. Aiemmin olin varma, että se olisi dalmatialainen, mutta nyt olen löytänyt möys pinserin, ja silkkivinttikoiran (jos joku ei tiedä rotua lue lisää täältä: http://www.silkkivinttikoira.net/)
Asun siis hissillisessä kerrostalo kaksiossa, ja koira olisi minun ensimmäinen oma koirani! Mitä nyt kotona nuorena oli cockerspanieli, joka oli perheen yhteinen. Mutta äitihän sen koulutti, mitä nyt opetin sille temppuja. Koiralta vaadin ehdottomasti helppohoitoista turkki (ei haittaa vaikka lähteekin irtokarvaa), ja sitä, että se on myös koiran kokoinen! Eli tuollainen pinserin koko on mielestäni juuri ihanne, mutta pienempikin saa olla. Minimissään kuitenkin tuollainen cockerin kokoinen, ja maksimissaan vähän dalmista isompi. Ihan tanskandoggia en halua!
Olen valmis järjestämään jokapäivä työpäivän ajaksi pientä aivojumppaa, piilottelisin esim. herkkuja ympäri taloa. Lenkit menisivät seuraavanlaisesti: aamulla puolentunnin pikku lennki, päivällä sellainen pidempi 1h-> eteempäin oleva lenkki ja illalla sitten viellä puolentunnin tai tunninlenkki. Välillä pääsisi kirmaamaan koirapuistoon, joten sosiaalinen pitäisi myös olla (narttua olen ottamassa). Aina välillä pääsisi irrottelemaan myös metsään ja pellolla, kun käytäisiin vanhempieni luona, jotka asuvat maalla, joten mielellään ei kovin voimaska riistaviettiä.
Tykkään välillä käydä myös juoksulenkillä, joten olisi kiva, jos koiran ruumiinrakenne soveltuisi siihen hommaan. Agiltykin harrastus mielessä voisi kiinnostaa, eli haluaisin että koiran kanssa voisi juuri kokeilla tuota agilityä, mutta se ei välttämättä vaadi, että sitä sen kanssa harrastettaisiin aktiivisesti. (vaikka eihän sitä tiedä, jos kiinnostuisin lajista enemmänkin? Ainakin cockerimme kanssa innostuin lajista, mutta se jäi, kun cockeri vaan meni nenä maata viistäen, kun ei hetkeen keskitytty esteisiin)
Luonteeltaan etsin sellaista ns. normaalia koiraa. Joka ei olisi ihan hyper aktiivinen, jos lenkit kerran jäisi lyhyemmiksi, tai saisi vähän vähemmän aktiviteettia kuin yleensä. En myöskään haluaisi koiran olevan hirveän terävä, pehmeys ei juuri haittaa, koska olen tottunut siihen. Koulutettavuudeltaan ei tarvitse olla mikään isäntäänsä palvova, mutta sellainen, että sen saisi melko helposti perus tottelevaiseksi riittäisi minulle vallan hyvin.
Olen hyvin kiitollinen kaikille vastanneille!

Vastaukset 24
Vanhimmat
http://tori.suomi24.fi/myydään/lemmikit/koirat/söpö chihuahua pentuja hyväksyttäväksi/76957
Olisi kyllä kiva kuulla ihan oikeita mielipiteitä, eikä linkkejä noin erikoisen halpoihin chihuahua- pentuihin...
Unohdin muuten laittaa viellä, että olen kiinnostunut käymään myös pentutottelevaisuus kursseilla yms. Ja ihastelin tässä äskettäis lk collien luonnetta, sopisiko se nuihin vaatimuksiini? Mietin vain tuota haukkuherkkyyttä, kun sitä näemmä saattaa collieilla ilmetä..
Espanjanvesikoira vois sopia, tai joku ehk jackrusselin tapanen?? :))
Perroja olen kyllä ihastellut, mutta turkki näyttää sellaiselta, että kerää kaikki risut metsässä mukaansa, ja talvella olisi täynnä lumipaakkuja :( Siitä kun sain siinä cockerissa juuri tarpeekseni. Ja hakisin vähän isompaa koiraa kuin jackrussel ;) Kiitos kuitenkin ehdotuksista! Pitää vähän tutustua tuohon perron turkkiin...
Whippet sopisi varmasti kriteereihisi! Myös Cirnecoon kannattaa tutustua, se on mun mielestä suht samannäköinen kuin pinseri mutta on seurakoiramaisempi, mitä olen ottanut selvää! Minulle tulee vielä jompikumpi kunhan aika on sopiva.
Olen kyllä wipukkaakin katsonut ja cirnecoakin, mutta silkkien ulkonäkö viehättää enemmän ja wipukka ja silkki ovat melkein samanlaisia. Cirnecoihinkin on tutustuttu, mutta wipukka ja silkki miellyttää itteäni jotenkin enemmän? Ehkä se, että värejä on enemmän en tiedä ;D Vaikka cirnecokin kyllä ihan mietinnän arvoinen rotu! Mietityttää tuo wipukan riistavietti, lähteekö hajujen perään, vai vasta saaliin nähtyään, ja palaa sitten kun kadottaa näköyhteyden?
Vinttikoirat saalistavat näkönsä avulla. Mutta kaikki oikein koulutetut metsästysrotuisetkin koirat pysyvät mieluiten ulkoiluttajansa kannoilla ja palaavat ulkoiluttajansa luokse heti saaliin hävitettyään, eivätkä lähde turhaan riistaa etsimään.
Olisiko sopiva valinta joku seuraavista:
-stabyhoun
-kooikerhondje
-tiibetinterrieri
Koiranäyttelyissä ainakin näiden omistajat kertoivat koiriensa rotujen olevan loitstavia ja kilttejä seuralaisia liikunnallisille ihmisille :-)
Kiitos ehdotuksistasi! Stabyä olenkin katsonut, mutta muut rodut vetävät enemmän puoleensa lyhyemmän turkin ja vähemmän riistavietin takia ;) Vaikka stabeillakin helppohoitoinen turkki toki! Koikkeri ei jotenkin innostanut en tiedä miksi? Ei vaan iskenyt, tiibetinterrierit ovat varmasti oikein mukavia luoneeltaan, mutta tuo turkki on kyllä aivan liian suuritöinen minulle ;D
jos on vaikea päättää niin suomi24 torilla on tällaisia
Tiny teekuppi Chihuahua pentuja ilmaisek
Upea teekuppi chihuahua pentuja ketään, joka on valmis hyväksymään vauvojen tämänkaltaisia. ne ovat 12 viikkoa vanhoja ja painavat välillä 2-3 IBS. ne ovat vet tarkastettu ja AKC rekisteröity. ota nyt ottaa ne kotiin sähköpostitse
Yorkie koira
Mikki on pikku kaveri. Hän painaa noin 3 kg. täysikokoisia. Hän tykkää pomppia ympäri taloa ja pelata. Kun se on lämmin, hän haluaa mennä ulos ja leikkiä pihalla. Hän rakastaa istua meidän kierrosta ja olisi cuddled. Jos etsit hyvin pieni pieni poika, joka on keskustelunaihe, kun otat hänet kaupungin teille, tämä on yksi. 100% Lifetime terveyden takaamiseksi.
mies nyrkkeilijä pentu
mies nyrkkeilijä pentu
kotiin koulutettu
rokotetuista
hyvä terveys
leikkisä
sukutaulu saatavilla
tarjotaan vain vakaviin henkilö
Kaikki nämä koirat on nopeasti saatavissa postipakettina Kamerunista.
No olipa taas jollakin järkevää asiaa -.-'
Stabyhounin turkki on helppohoitoinen, vaikka kirkkautensa vuoksi saattaa ensisilmäyksellä näyttää vaativahoitoiselta. Olen itse tavannut stabyhouneja ja niiden sen omistajia lifenä, lähinnä näyttelyissä.
Eikä stabyhoun ole ajokoira, vaan lintukoira. Sillä on siis hallittava metsästysvietti ja se on helppo kouluttaa. Stabyhouneja käytetään alkuperämaassaan jopa sokeiden opaskoirina.
Näin ainakin stabyn omistajat ovat kertoneet ja tällaisen vaikutelman olen itsekin stabyhounista saanut.
Mutta onnea sinulle rotuvalintaan :-)
Kiitos selvennyksestä :) Minulle tulee koirat lehti, ja maltan tuskin odottaa seuraavaa numeroa, jossa on rotuesittelyssä stabyhoun, rodusta on melko vähän tietoa näin netissä. Tai sellaisen käsityksen olen saanut, kun olen googlettanut?
Anteeksi tästä seuraavasta, mutta minä en tilaisi Koirat-lehteä. Tilasin jonkin aikaa sitten sitä vielä, mutta Koiramme-lehdessä oli niin paljon enemmän asiallista tietoa, että peruin Koirat-lehden tilaukset ja aloin tilaamaan Koiramme-lehteä: http://www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/koiramme/
Suosittelen sinuakin siirtymään Koirat-lehdestä Koiramme-lehteen. Koirat-lehti on ennemmin sellainen viihteeksi suunnattu lehti, josta puuttuu moni Koiramme-lehden asia :-)
Tosin kyllä Koirat-lehdessäkin on paljon asiaa, mutta Koiramme-lehdessä paljon enemmän.
Tietysti parasta olisi, jos tilaisi nämä molemmat :-)
Älä nyt loukkaannu, tämä oli vain ehdotus tilauslehtien vaihdosta...
..sen verran, että on kovasti aktiviteetteja ja liikuntaa vaativa rotu. On myös melkoisen kovapäinen, eli koulutukseen saa käyttää hermoja ja aikaa. Dallut rakastavat aivojumppaa ja touhua, ovat varsin älykkäitä, joten agility kuulostaisi hyvältä. Metsästysviettiä ei ole mitenkään erityisesti, on seurakoira.
Itselläni on ollut näitä 2, joista ensimmäinen oli niin ikään ensimmäinen koirani. Kokemukseni perusteella en ehkä ekaksi koiraksi suosittelisi, ellei sinulla ole uhrata paljon aikaa ensimmäisinä vuosina - sen verran vilkas ja kovapäinen koira voi olla ;) Mutta kaikenkaikkiaan ihana, sosiaalinen ja eloisa rotu - tykkäsi lenkkeillä (myös juoksulenkkeillä) ja rakasti metsissä koluamista.
Tuollaisen kuvan olen saanut dalmiksista ;D Mutta minulla on pitkät lomat, varsinkin kesäloma, jolloin koiran olen ottamassa (en kyllä varmaankaan viellä tänä kesänä) joten koira saisi paljon huomiota osakseen, ja tietysti totutettaisiin olemaan myös yksin yms. Mutta tämän kovapäisyyden takia olenkin katsellut myös muita rotuja, mutta jos löytäisi fiksun kasvattajan joka osaisi antaa vähän pehmeämmän nartun?
Itse tykkään dalluista juuri tuon "egon" takia ;) Eivät kuitenkaan ole mitään mahdottomia, lähinnä tuntuvat haastavan omistajaansa välillä ;) Tosiaan ihana rotu muuten, lapsirakas ja niin iloinen - johan se hymykin kertoo jotain :) Omat dalluni hymyilivät paljon, ovat kyllä hauskannäköisiä niin tehdessään! Oppivat nopeasti temppuja, ja innokkaita mm etsimään piilotettuja leluja yms.
Pitkä loma alussa onkin hyvä, ja pentua onkin tosiaan hyvä opettaa jo alusta lähtien olemaan yksin. Onneksi rotu ei ole mikään hirveän kova haukkuja - omat koirani haukkuivat tosi harvoin ja useimmiten vain "tosipaikan" tullen tai oikein superinnostuneina. vanhemmiten alkoivat enempi vahtimaan, jolloin saattoivat esim ovikellon soidessa haukkua, mutta kumpikaan ei tosiaan tehnyt sitä kuin vanhempana.
Jos tosiaan aikaa ja hermoja riittää, niin kyllä tuo dallujen "jästipäisyyskin" kurissa pysyy. Enempi se ongelmaksi muodostuu silloin jos koira tylsistyy tms.
Tottelevaisuus-koulu voi ainakin alkuun olla tosi hyvä juttu, siinä oppii paljon sekä koira että omistaja. Tosin toinen omista "jänkyttäjistäni" pisti koulut lähinnä läskiksi ja villitsi muita - hyvä kun eivät pistäneet meitä pihalle sieltä :D Pikku hiljaa oppi meni perille lähinnä vasta kahden kesken opetellessa ;)
Kiva saada lisää dallu tietoa! =) Olis myös kiva tietää lk collieiden omistajilta mietteitä miten rotu sopisi minulle? Tällä hetkellä dallu kuitenkin pitää kärkipaikkaa
Lyhytkarvainen collie on helpompi kuin dalmis ja voi olla, että pitkäkarvainen collie olisi helpompi lyhytkarvaista collieta. Lyhytkarvaisten collieiden sanotaan eroavan pitkäkarvaisiin vilkkaudessa, eli pk collie olisi rauhallisempi. :)
Kun ottaa omaa energiatasoa vastaavan tai sen alle menevän koiran, on varmemmalla maaperällä. Dalmikset voivat olla etenkin nuorina aika adhd:ta.
Muistan kun hoidossa oli adhd koira, siinä oli hyvin aktiivista rotua sekoituksena. Oli kuin olisin ollut olympialaisissa niiden päivien aikana. Koiralla ei vielä ollut tapakasvatusta ja riuhtoi sinne tänne kaikessa atleettivoimassaan plus oli samalla terävää ja adhd:ta. Lisäksi kämppä oli kuuma kuin sauna kesällä.
Tuosta saa sen käsityksen, kuin olisimme olleet sisällä koko ajan. emme olleet, mutta sitten kun tultiin sisäälle, sitä energiaa oli vieläkin usean tunnin liikunnan jälkeen ja siinä sitten itselle hiki nousee. Koira ei ollut hiessä, sillä oli oikein mukavaa.
Näytti upeita loikkia kattoon ja jne.
Kiitos vastauksesta! Pk collien turkki vaan näyttää niin muhkealta, ja siltä, että kerää juuri kaikki risut metsässä turkkiinsa, ja talvella olisi täynnä lumipaakkuja. Tästä pk collien turkista ja sen hoidosta olisi siis kiva saada lisää tietoa.
Hei, ja tuosta koirat lehdestä, minusta se on hyvä lehti, ja vanhemmilleni tulee koiramme lehti jonka he aina antavat minulle, kun ovat lukeneet, joten en haluaisi itselleni sitä erikseen alkaa tilata ;)
Perrojen turkkii voi pitää talvellaki aika lyhyenä, nehän ei palele paljon mistään :)) Ja kun sivelee ruokaöljyä ennen lenkkiä, turkkin ei tartu paakut.
No ei nuo lumipaakut ole niin haitaksi, kun risut yms. Koska lumihan aina sulaa, ja koiran voi pitää sen aikana kylppärissä ;) Mutta riittääkö perroille tuo minun antama aktiviteetti? Ja kuinka haukkuherkkiä perrot on?