Tietääkö kukaan, mitä ovat pienet, alle sentin läpimitaltaan olevat kotilot,jotka monen vuoden ajan ovat ainakin minun perennapenkeissäni luuraamassa. Eivät ole kyllä mitään viattomia:
Keväällä lumen sulettua huomaan niitä eniten, sillä ovat usein syöneet mm. kivikkokasvien ruusukkeet ontoiksi. Kun perkaa perennapenkkiä talven jäljiltä, usein kotiloita luuraa useampi juurakoiden tuntumassa. Tänä keväänä ensimmäiset löysin jouluruusun juurelta, liekö syöneet kukkanuput? Tietääkö kukaan hävityskeinoa. Kiitollisena tiedoista.
Kotilot perennapenkissä
7
2328
Vastaukset
- peukaloinen
Olisko näin yksinkertainen konsti hyvä,mutta voithan sinäkin yrittää.
Laita olutta muutaman sentin korkuiseen purkkiin ja "ansa" sitten kasvimaalle. Ensin naureskelin itsekin, mutta näyttää kelpaavan paremmin kuin uskoinkaan.
Tässä ei tarvitse ruiskutta myrkkyjä pitkiinsä.
Puutarhoilta saat kyllä sellaisia myrkkyjä, että lähtee etanat, mutta kärsii siitä sitten hyödyllisetkin ötökät.- sari
Jostain luin, kun laittaa tuhkaa tai kalkkia niiden kulkureitille,niin ne eivät pääse eteneen kun saavat sitä itseensä.Nehän ovat muuten niin limasia , mahtavatko sitten kuivua.
Pitääkö paikkaansa en tiedä,kannattaa silti kokeilla . - Mummeli
sari kirjoitti:
Jostain luin, kun laittaa tuhkaa tai kalkkia niiden kulkureitille,niin ne eivät pääse eteneen kun saavat sitä itseensä.Nehän ovat muuten niin limasia , mahtavatko sitten kuivua.
Pitääkö paikkaansa en tiedä,kannattaa silti kokeilla .Tässä jatkoa kyselyyni: Kotilot ovat todella vain alle sentin läpimitaltaan, joskus jopa alle puoli senttiä. En koskaan näe niitä liikkeellä, luuraavat vain kukkien juurilla, mullan seassa. Keväällä näen niitä eniten, kun ovat talvehtineet monivuotisten kukkien juurakoissa ja tehneet tuhojaan. Muuten en ole löytänyt mistään 'ötökkäkirjasta' moista lajia, jotta tietäisin edes sen nimen! Ainoana hävityskeinona olen murskannut jokaisen tapaamani yksilön, vaikka taistelu tuntuu toivottomalta.
- toinen mummeli
Kun sinulla on netti käytössäsi, haepa googlen kautta etanoita.Sieltä saattaisi löytyä etsimällesi nimikin.
Etanat on puutarhoissa tosi ikäviä vieraita.
Linnutkaan ei ehdi niitä kaikkia syödä ja taitavat lisääntyä ja levitä tehokkaasti.
Laita tuhkaa kukkien juurelle loppusyksystä, niin eiköhän sekin vähän taltuta - toinen mummeli
Katsopa googlen kautta lehtokotilo hakusanana tai puutarhan tuholaiset.
Lehtokotilosta ainakin löytyy kuviakin. - Nilla
eivät talven aikana tee tuhojaan, koska ne ovat horroksessa. Keväällä osa niistä (hengissä selvinnet) alkaa syömään lajille ominaista ruokaa, joka usein on kasvien vihreät osat.
Talven jälkeen ontot ruusukkeet ovat luultavimmin paleltumia tai liian kosteuden aiheuttamia mädäntymisiä, ja kasvit kuolleet näin omia aikojaan. Kotilot ovat vain valinneet horrostamispaikkansa "huonosti", koska saavat syyt kasvien kuolemasta niskoilleen.
Ohessa linkki, josta voit yrittää etsiä nimeä "omalle lajillesi".
http://edu.vantaa.fi/vasamanet/sisalto/suomen elaimet/nilviaiset/nilvi2a.htm
Kotiloita ja etanoita voi parhaiten torjua täsmäiskuin eli keräämällä/tappamalla niitä tavatessa. Niille voi myös virittää ansoja asettamalla lautoja kukkapenkkeihin, joiden alle ne kerääntyvät. Jotkut houkuttelevat oluella etanoita astioihin, joihin ne putoavat ja hukkuvat.
Ja siten ovat myrkyt... Helpoin torjuntatapa puutarhurille, mutta huonoin Luonnon kannalta. :) - Pappa
on kehitetty puustavalmistettu uutuus joka ei ole muille kotieläimille myrkyllinen,jota Alavieskalainen yritys valmistaa,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 377088
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353721Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533632Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514- 563101
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1253087Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342779- 342652
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252418