Pakko olla mukana?

puolisosi menehtymisen vuoksi. Jaksamisia sinulle.
EI, ei todellakaan synnyttäjällä tarvitse olla ketään mukana. Sanot äidillesi ihan suoraan ettet halua synnytykseen mukaasi ketään!
Onnea tulevan pienokaisen johdosta.

Osanottoni. Itsellä oli tänään yllättävän lähellä tilanne josta olisin päässyt kanssasi samaan kerhoon, nyt vain selvittiin säikähdykselä ja ruhjeilla.

Teet juuri niin kuin itsestäsi tuntuu, niin synnytyksen kuin muidenkin asioiden suhteen. Suru tulee varmasti, mutta sen voi elää läpi myös kokemalla sen, menee varmasti nopeammin sekin vaihe elämässä ohi kun tulee kohdattua asiat niinkuin ne on, vaikka ovatkin vaikeita. Se nyt vaan on elämää. Voithan kysyä myös doulaa? Mutta sanot asian niinkuin se on, ei sinun tarvitse nyt muita lohdutella taikka selitellä.

Onnea synnytykseen ja lapsesta!

Minullakaan ei tule olemaan ketään mukana synnytyksessä koska mieheni on sairas ja ystävät/sukulaiset kaukana. Kerroin asiasta jo alkuvaiheessa terveyshenkilökunnalle jotka ovat antaneet erityistä tukea.

Onhan se ihan nätisti sanottu äidille että haluat kokea synnytyksen yksin. Kai hän ymmärtää että se on niin iso asia ja joskus sellaiset asiat on helpompi kohdata yksin.

Osanottoni myös rankkaan tilanteeseen.

Itse en kuitenkaan lähtisi yksin synnyttämään. Sairaalassa kun on tapana alistaa potilaiksi herkemmin niitä synnyttäjiä, jotka ovat tilnateessa yksin. Itse ottaisin tasavertaisen kumppanin eli esim. doulan mukaan vaikka vain kaveriksi. Parasta doulassa on juuri se, että yhteinen historia ei vaikuta tai paina tukena olemisessa..

Ensinnäkin osanottoni miehesi kuoleman johdosta. Kuulostat vahvalta naiselta ja olen varma, että tulet pärjäämään tulevaisuudessasi hienosti lapsen kanssa.

Minulla on mies, mutta hän on erittäin huono kestämään veren tai muun vastaavan näkemistä. Hän ei voi katsoa edes televisiosta sairaalaohjelmia, joissa näkyy verta, jos käymme yhdessä neuvolassa hän kääntää päänsä pois kun minulta otetaan veritippa hemoglobiinin mittausta varten jne.. Olemme siis sopineet (joka oli meille täysin itsestäänselvää), että mieheni on mukana aukeamisen ajan, mutta ponnistus- ja jälkeisvaiheen ajaksi hän tulee siirtymään takavasemmalle. Hänestä ei olisi noissa tilanteissa mitään hyötyä (=tukea) ja paikalla olisi yksi potilas lisää..

Vapaaehtoisia olisi mukaani tunkemassa aina anopista serkkuun asti, mutta olen heille ilmoittanut etten halua ketään ponnistus- ja jälkeisvaiheeseen. Minä ja asiansa osaava henkilökunta riittää.

Synnytys voi olla pitkä ja seura voisi olla hyväksi. Voisitko kuvitella jonkinlaista kompromissia äitisi kanssa? Sopia vaikka, että hän pitää sinulle seuraa juuri tuon aukeamisen ajan, mutta lopun haluat hoitaa yksin?

Tsemppiä ja mukavaa kevättä!

Tietenkään ei ole pakko ottaa ketään synnytykseen. Mietin vain tuota, että haluat yrittää itse selvitä, siis lapsen hoidosta etkä halua tukeutua muihin... Itse ajattelen, että kannattaa ottaa kaikki tuki ja apu vastaan, eikä yrittääkään yksin selvitä lapsen kanssa. Ainakin alkuvaiheet voivat olla hyvinkin raskaita pienen vauvan kanssa kaksin. Itselläni oli jo raskauden ajalta niin paljon univelkaa, ettei yöheräämiset vauvan kanssa suinkaan parantaneet tilannetta. Kun saat hoitoapua ja samalla aikuista seuraa (jota itse kovasti kaipasin päiviini), jaksat itse paremmin. Eikä lapselle varmastikaan ole haitaksi jos hänellä on kaksi rakastavaa hoitajaa, jos siis äitisi auttaa mielellään. Minulle oman äitini apu ja seura on ollut korvaamatonta, vaikka mieskin hoitaa vauvaa iltaisin ja viikonloppuisin ja vauva on ns. helppo.

Minunkin osanottoni.