Kipinöitä kosteassa tumpussa. Sukset voideltiin vain sivusta. Hiertymä osti laatikosta salmiakkia, koskaan en vielä ollut syönyt suoraan ruukusta. Tihkuu hunaja puisesta ämpäristä, kieleltä tuoksu kantautuu takahuoneeseen. Missä on nitoja? Naamioituu kankaapala takiaisen kaltaiseksi. Ostoskärry täyttyy viimeistää tyhjistä pakastusrasioista, kaikki odottaa vain jäsentelyä.
Kukaan voi tietää kaikkien ajatuksi. Kesän tuoksu on runsaampi, kun auto kaartaa kaivopuiston notkelmaan. Kahvilassa Niilo ja Kaisu tutustuu teepussin anatomiaan. Etäämmällä kiskot kolisee, heijastaa äänenpaineen satamaan saapuvasta laivasta kohti katedraalia. Hyllyltä tipahti kirahvi. Ovi kolahti, sisään astui tumman puhuva muurahaiskarhu. Usein tekee mieli sanoja lauseita kummallisia. Taustassa soi eteerinen musiikki, vesi liplattaa, himalajan vuorilta muori joikhaa kiirastuleen.
Kaksi askelta länteen. Rappukäytävässä tuoksuu moreeni. Isäntä kantoi puita tupaan, naapurin nuoripari panee parastaan. Neito huutaa kuolemaan, isäntä luulee omistavansa suurtakin suuremman kulmanmittauslaserin. Kirveet ruostuu jo kaivoissa, ikävä ei päästä irti. Tyhmyyden oireet toistaa itseään, tyhmyys kasvaa eksponentiaalisesti. Kaksi yhden puolesta. Vittumaisen pitkä seiväs. Sanan kautta tarkennan äärimmäistä ajatusta. Mutten voi löytyy vieläkään sopivaa, sellaista joka jatkaa nukahtaessani epäsäännöllisiä lauseitani. Sellaista korentoa, joka herää eloon ajatuksen monimuotoisuudesta, virren soidessa viimeistä sointuaan. Takilat juuttuu liian usein veneen pohjaan.
Tilanne siirti kolmanteen labyrinttiin, eksyttääkseen itsensä järjestelmän käsiltä. Tiimalasi puhaltaa hiekkaa vaakatasossa, auto tikittää pommin lailla. Saksofoni en luvannut paikata reiän kokoista ämpäriä. Antamisen aika käy vähiin, otan mukaani vain itseni. Kun en pidä mitään omanani, en voi mitään luovuttaakaan. Ihminen antaa pois, kaiken vaikutuksen pelossa. Suorakaiteen muotoinen jääpalakone hurisee keittiössäni, pinta on terästä. Lattialla makaa tuhansia kiloja kiiltävää kiveä. Naapuri nostattaa aamuisin pakokaasuvanan vihreiden koivujen sekaan. Teräsharja muotoilee viimeisintä veistosta autotallin perällä, vielä silloinkin, kun itse vaivun puhtaiden lakanoiden välissä loputtomaan uneen.
Aamun raskaus, unessa pakenen jatkuvasti. Ympärillä kaikuu tyhjyys, olohuoneen avaruus saa haukkomaan henkeä. Unet pelottaa tarinoillaan, käyn läpi ihmiskavalkadin valikoimaa. En ihan ymmärrä mistä on kyse, on todella vaikea pitää kiinni tasapainon ottimista. Vain hieman etäämmällä pintaa hivelevä kivi on meressä, sitä voisi kutsua reunan kivikoksi. Odotan vain seuraavaa hetkeä, ylihuominen on ennustuksen kaltainen etäisyys.
Kukaan voi tietää kaikkien ajatuksi. Kesän tuoksu on runsaampi, kun auto kaartaa kaivopuiston notkelmaan. Kahvilassa Niilo ja Kaisu tutustuu teepussin anatomiaan. Etäämmällä kiskot kolisee, heijastaa äänenpaineen satamaan saapuvasta laivasta kohti katedraalia. Hyllyltä tipahti kirahvi. Ovi kolahti, sisään astui tumman puhuva muurahaiskarhu. Usein tekee mieli sanoja lauseita kummallisia. Taustassa soi eteerinen musiikki, vesi liplattaa, himalajan vuorilta muori joikhaa kiirastuleen.
Kaksi askelta länteen. Rappukäytävässä tuoksuu moreeni. Isäntä kantoi puita tupaan, naapurin nuoripari panee parastaan. Neito huutaa kuolemaan, isäntä luulee omistavansa suurtakin suuremman kulmanmittauslaserin. Kirveet ruostuu jo kaivoissa, ikävä ei päästä irti. Tyhmyyden oireet toistaa itseään, tyhmyys kasvaa eksponentiaalisesti. Kaksi yhden puolesta. Vittumaisen pitkä seiväs. Sanan kautta tarkennan äärimmäistä ajatusta. Mutten voi löytyy vieläkään sopivaa, sellaista joka jatkaa nukahtaessani epäsäännöllisiä lauseitani. Sellaista korentoa, joka herää eloon ajatuksen monimuotoisuudesta, virren soidessa viimeistä sointuaan. Takilat juuttuu liian usein veneen pohjaan.
Tilanne siirti kolmanteen labyrinttiin, eksyttääkseen itsensä järjestelmän käsiltä. Tiimalasi puhaltaa hiekkaa vaakatasossa, auto tikittää pommin lailla. Saksofoni en luvannut paikata reiän kokoista ämpäriä. Antamisen aika käy vähiin, otan mukaani vain itseni. Kun en pidä mitään omanani, en voi mitään luovuttaakaan. Ihminen antaa pois, kaiken vaikutuksen pelossa. Suorakaiteen muotoinen jääpalakone hurisee keittiössäni, pinta on terästä. Lattialla makaa tuhansia kiloja kiiltävää kiveä. Naapuri nostattaa aamuisin pakokaasuvanan vihreiden koivujen sekaan. Teräsharja muotoilee viimeisintä veistosta autotallin perällä, vielä silloinkin, kun itse vaivun puhtaiden lakanoiden välissä loputtomaan uneen.
Aamun raskaus, unessa pakenen jatkuvasti. Ympärillä kaikuu tyhjyys, olohuoneen avaruus saa haukkomaan henkeä. Unet pelottaa tarinoillaan, käyn läpi ihmiskavalkadin valikoimaa. En ihan ymmärrä mistä on kyse, on todella vaikea pitää kiinni tasapainon ottimista. Vain hieman etäämmällä pintaa hivelevä kivi on meressä, sitä voisi kutsua reunan kivikoksi. Odotan vain seuraavaa hetkeä, ylihuominen on ennustuksen kaltainen etäisyys.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jestas,,,, mitä mitä....
ja vessapaperi hukkuivat puro keitti naurun vääristämia ilmoitustiloja.
Flirttaili matojen kanssa.
Tulva.
Se oli tavallaan runo tai toisaalta levoton tarina. Kannattaisi kirjoittaa esim. runokirja, jos runoja on enemmänkin pöytälaatikossa:) Tosi elävästi kirjoitettu.
Vihdoinkin täällä on päästy asiaan.
Naalikettu yrittää sisään, päätään lyö ikkunaan, hämärästä näyttäisi lähestyvän kuvailemattoman jännittävä hahmo. Sisään ei kettu tänään sovi, tuvan lämmitän isommille rinnoille. Pehmeys ja mansikkaorvokin tuoksuista puhuu ihmislapsi. Rättinä tunkiolla kaivan porkkanaraasteen palasia lautasilta. Kohtalokseni vaihtui äänetön hankaus, tiskiharjan siirryttyä koleampiin vesiin. Mistä senkin voin aavistaa?
Kettu vittumainen kuoli punaisen veren saattelemana. Otin kuvan tummasta hahmosta, puuttui kokonaan kasvot ystävältämme. Mihin katosi naali? Millaiseksi teurastaja kuvittelee huomisen? Silakkalaatikon rippeitä nyt joudun kuokkimaan, ihmissusi painaa minua koko ajan lujempaa metallista vaasia vasten. Kuka ihme paistaa laatikkoruokaa vanhassa kukkapurkissa? Elämisen iloksi koen riippumien vain kraanan toimiessa orren virassa. Vaiko missä sitä hanaksi kutsutaan.. Tilanteista voin ymmärtää vain kuivuuden, välimuodot ja totaalisen läpimärän tuoksun. Harjaa toisinaan pysähdyn kaipaamaan, kunnes neliön muotoinen olemukseni taas painetaan täysillä päin mutaisia kosteikkoja. Kutsumuksekseni olisin valinnut kuivaustelineen, rakkaudesta kuulin vain sanoina, niitä en oikeastaan edes ymmärtänyt.
Tiskirätti. Masentuneena lojun auringonpaisteessa, keskipäivän hiljaisuudessa. Seinien takaa kuulen talouspaperirullan huminan, tiskikoneen lorinan ja vaihtelevia lasten askelia. Kuumotus nousee yksinäisyyden tyhjästä ja loputtomasta tilasta. Kiikaroin taas huomiseen, tunnen jo siirtovaiheeni lähestyvän. Lokki noukkii kaatopaikalta, tavallista koreampi neito lentää lentokoneen siivellä ylitseni. Tietoisuuden jäkälät karistan pinnaltani, synnyn uudelleen hieman myöhemmin. Kyyneleet, sydämen epäsäännöllinen tuska, yksinäisyyden valkoinen heijastus ja harso, jonka läpi ei koskaan päästetty. Hiljaisuuden vankina kasvan vain mielikuvitukseni rajattomuudessa. Hiljasuudessa työstän viimeisiä lauseita, kunnes uuden syntymä huutaa merkitykselleen jatkuvan luomisen tuskan. Hiusrajaan asti sinisiä lasinpyyhkimiä.
vakavalta, vaikkakin taiturimaiselta. Nerokkaita lauseita. Helmiä sioille, kuten tiedät, mielikuvituksen rajoissa. Jaksamista!
Hyvä, "Tekstirobotti Ruttunen"
Aivan, aivan, oikein alokas, jatkakaa, ja ensikerralla sitten naamioidaan se kirahvi paremmin jos everstiluutnantti sattuu taas käymään kierroksella.
Mulliapinat! Uusiksi meni, toimiin mars...mars. Tätä tullaan harjoittelemaan niin kauan, että se menee viiteen minuuttiin.