Maa järisee!

tuskanhuuto!

Kaikki varmaan ovat huomanneet viime aikaiset uutiset alati yleistyvistä maanjäristyksistä? Kuinka voi olla mahdollista että tiedemiehet ja julkinen sana on ohittanut kevytkenkäisesti syyt jotka niitä aiheuttavat? Sen sijaan saarnataan ilmaston lämpiämisestä, vaikka kaikki näkevät ja tuntevat että kelit kylmenevät.

Ihminen ja hänen oudot keksinnöt ovat syypää mannerlaattojen liikehdintään ja sitä kautta maanjäristyksiin. Parhaana todisteena tämä viimeisin järistys joka sai alkunsa Tampereella, jossa 1000 ylipainoista naista oli kokoontunut zumbaamaan Kalevan palloiluhalliin sillä seurauksella, että pelastuslaitos jouduttiin kutsumaan paikalle, kun hallin lattia alkoi resonoimaan ja notkumaan. Vielä tässä vaiheessa katastrofilta säästyttiin, mutta tuo zumbaamisen aiheuttama resonointiaalto jatkoi kuitenkin vääjäämättä matkaansa läpi maaperän, ja aiheutti viime yönä voimakkaan maanjäristyksen toisella puolella maapalloa, Kiinan tuntumassa.

Vähintä mitä voimme tehdä, on että hallitus esittää välittömästi kansainvälisen anteeksipyynnön, jossa pahoittelemme aiheuttamaamme pahaa, ja että hallitus samalla kutsuu koolle kansainvälisen maaperäfoorumin, jossa kansakunnat yhdessä päättävät niistä rajoista joiden sisällä maan tärisyttäminen tulee pitää tämän kaltaisten tuhojen välttämiseksi.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/viihde/palokunta-paikalle-zumbaajat-saivat-palloiluhallin-lattian-notkumaan/175777

6

338

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cusela

      olemme tähän varautuneet. Aika ajoin tamperelaiset teekkarit ovat käyneet kauppatorillamme vappuisin tai jopa hieman ennen hyppimässä tarkoituksenaan juntata tuleva kulttuuriin pääkaupunki takaisin saveen, mistä se on noussut.

      Katkaisimme heiltä sitten sillan.

      • Hilpeyttä herättävä vastine, kiitos aamun nauruista.


      • ...että turkulaiset pomppivat nyt itse itsensä näkymättömiin juhliessaan sitä kun Tepsi voitti mestaruuden. Jääkiekon mestaruudet tuntuvat menevän vuosi toisensa jälkeen näille taantuvien pienien periferiakaupunkien joukkueille, ja sehän on tietty ihan hyvä juttu.

        Ja sen sillan vaikutus riippuu näkökulmasta. Eli ilman siltaa ei sinne ehkä pääse mutta toisaalta ei pääse poiskaan, joten kyseessä on ns. turkuvakio josta kansakunta on onnellinen Ü


    • kyllä nuo naiset suurimmalta osin kuvan perusteella olivat suht normaalipainoisia :) Mitä nyt muutama hiukan uhkeampi seassa..niin ja miehiäkin siellä näkyi. Tapaus itsessään on ollut varmaan komeata katseltavaa, mutta vastaisen varalle tuollaiset tapahtumat tulisi kyllä järjestää aina ensimmäiseen kerrokseen.

      Kuuntelin radiosta uutisointia Kiinan järistyksestä, ihmishenkiäkin on menetetty ja kouluja sortunut, siellä lapsia puristuksissa raunioissa :(( Äiti-ihmisenä tuollaiset uutiset tuntuvat aina yhtä pahalta. Juteltiinkin poikani kanssa aamulla asiasta, hänestä uutinen ei tuntunut miltään, minua järkytti. Tultiin siihen tulokseen että "nykyihminen" on jo niin turtunut kaikkeen ikävään ja pahaan,(kiitos netin ja muun päälletunkevan median yltäkylläisyyden) ettei paljon mikään suru-uutinen enää kosketa, ellei se satu ihan lähelle ja lähipiiriin.

    • Ihmisten tulisi vastaisuudessa oivaltaa paremmin tärinäjalanjälkensä. Esim. tämmöisen zumban voisi mielestäni toteuttaa aivan hyvin selällään maaten, ja juoksulenkkeilyn vaihtaa fillarointiin. Humppatanssin voisi myös lopettaa turhana välivaiheena sinne makkariin pyrkiessä, ja kyllä tärinäjalanjälkitietoinen harkitsee siellä makkarissakin että kuinka rynkyttää, köh.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      627
      1332
    2. 96
      1118
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      190
      842
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      312
      791
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      215
      733
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      693
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      224
      614
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      610
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      551
    Aihe